Toinen vauva? Ekan lapsen jälkeen tätä alkaa vissiinki väkisin funtsia kunhan raskausajan muistot on hälvenny, synnytys ei enää kummittele joka yö, vauvakilot lähteny sulamaan ja raskausarvet haalistunu.

Toissailtana höpöttelin pienelle Stephenille ja tajusin, että PUOLET vauva-ajasta on ihan just ohi. Sitte mulla ei oo enää ikinä, koskaan vauvaa. Tulin hirmuisen surulliseks. Myöhemmin sängyssä surkuttelin asiaa myös Paulille. Paul muistutti, että vauva-ajan jälkeen meillä on sitte tappi ja tapit on vähintäänkin yhtä ihania ku vauvat… Vaan pikkasen erilaisia.

Siinä valvoessa tajusinkin sitte ekaa kertaa kui ihmiset lykkää vauvojen hankkimista ainaki sinne opintojen loppusuoralle. Voi hyvillä mielin jäädä kotiin vuosiks ja tehdä lisää vauvoja, jos mieli tekee. Mä haluisin kolmikymppisenä olla oman alan töissä ja väitöskirja tekeillä. Tällä menolla onnistuu, mutta toisen lapsen kanssa ei tulis mitään. Myöskin me jouduttais muuttamaan isompaan kämppään, mutta ei voida muuttaa kauemmas keskustasta miehen töiden takia, eli tosi kalliiks tulis. Me eletään Paulin palkalla ihan mukavasti ja säästetään samalla Stepheniä varten, jos Stephen sitte isompana haluaa vaikka ulkomaille opiskelemaan tai tehdä vapaaehtoistyötä, mutta me ei varmaan selvittäis sen summan tuplasäästämisestä, eli sit olis huono omatunto. Ja loppujen lopuks se toinenkin vauva kasvais ja mitäs sitte? Vauvoihin tuskin ikinä kyllästyy. Kohta meitä olis sitte 13. Ja elettäis puurolla ja porkkanoilla. Ei päästäis ikinä matkustelemaan. Köntsää!

Toki tässä ehtii viel mieli muuttua ja onhan tässä suunnilleen 20 vuotta aikaa tehdä lisää lapsia. Ehkä silti keskityn nyt nauttimaan vauvasta… Ja oon kyllä varma, että taaperoaika on myös ihan superia <3

Kuva täältä