Luin jännän blogipostauksen. 26-vuotias kirjoittaja on hakemassa opiskelemaan ja pelkää olevansa liian vanha. Tajusin siinä samalla, että härreguud! Mäkin pääsen yliopistoon vasta ens syksynä (itsetunto kohdallaan pääsykokeiden suhteen) ja ikää on sillo 24! En tee paljoa eroa siinä onko 24 vai 26, mutta jos opiskelemaan kuuluis mennä sillo 19-vuotiaana, heti lukion jälkeen, niin oon kyllä auttamattomasti sen viis vuotta myöhässä. 

Don’t get me wrong. Mähän oon opiskellu jo, mutta en vaa kerenny valmistuu. Se oma juttu ei oikeestaan oo ikinä ollu hirveest hakusessa… Mua kiinnostaa olla eukoiden kanssa tekemisissä ja sillä selvä, mutta eläinlääkikseen on niin vaikee päästä ja koirien anaalirauhasten tyhjentäminen eläkeikään saakka ei oo niin kauheen kiva idea. En siis oikee ollu varma mitä tässä pitäis opiskella, jotta pääsen tekee just sitä mitä haluun. Bilsan opinnoista mulle oli jääny käsitys turnipseista ja miljoonasta erilaisesta sammalesta, eli hyyyyyvin kaukana mun intohimoista. Sitte Afrikassa juttelin ihmisten kanssa, jotka teki just niitä asioita mitä mä oon aina halunnu tehdä ja niillä oli biologin paperit. Problem solved!

Yliopistolla tuntuu olevan onneks enemmänkin ihmisiä, jotka on lähteny opiskelemaan tai vaihtamaan alaa vähän kypsemmällä iällä, mutta en tuu olee nuorin. Myöskin oon jo naimisissa ja lapsi tehtynä, eli se sellanen opiskelijaelämä tääl Suomessa jää kokematta. Se ei kumma kyllä hirveesti harmita. Sain ehkä oman annokseni Lontoossa 😀

Oon sitä mieltä, että jos talous sallii, niin aina kannattaa opiskella! Opiskelu on ihanaa. Munkin kandikurssilla oli useampi mua noin kymmenen vuotta vanhempi oppilas ja koin sen rikkautena. Kymmenessä vuodessa moni oli hankkinu työkokemusta ja muita taitoja, joita ne mielellään jakoi meille teineille. Kiitos siitä!