Kaksi opepsykakirjaa

Luin kurssia varten Kirsti Longan Oivaltava oppiminen-kirjan ja useamman tekijän Stressin säätely-teoksen. Molemmat kirjat olivat ihan kiva-kamaa, eikä niissä ollut hirveästi uutta tietoa psykologian perusopinnot opiskeellelle.  Bandurat, skinnerit ja vysotskit, sekä somaattiset vaiheet ovat tuttua kauraa. Huomasin myös että, tutkijat kuten Winnicott eivät ilmene tämänkaltaisessa kirjallisuudessa, ilmeisesti psykoanalyyttisen otteensa takia, joka ei enää ole muodikasta. Mielestäni tämä on harmi.

Ehkäpä suurin yksi suuri idea opeopintojen aikana on ollut: ope on vain ja ainoastaa opiskelijaa/oppijaa varten. Opettajan tulee päästä irti narsismistaan ja oman osaamisensa korostuksesta. Kunpa yliopistomaikatkin ja humanistiproffatkin tajuaisivat tämän!

Luettu: 16.10.17 & 20.10.17 

Ja jee! Vuosi Lukumatoa! Jos nyt oikein laskin, olen merkannut tänne 32 luettua kirjaa. Näiden lisäksi olen lukenut tässä taannoin Martin Ubanin Peruskoulun uskonnonopetus-kirjan. Eli yhteensä vuodessa 33 kirjaa. Aika hyvin! Vaikka tosin osa oli aika läpysköjä, niin myös muutama tiiliskivikin mahtui joukkoon. Pitää jatkaa hartaammin Hyllynlämmittäjät-projektia, vaikka alkuperäisestä satsista olenkin karsinut muutaman.

kulttuuri kirjat

Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Kira Poutasen Rakkautta au lait on Ranskaan sijoittuva kohtalaisen miellyttävä kymmenen vuoden takainen chick lit-viihdekirja, jonka lukee parissa päivässä. Kirjaa lukemalla saa parit naurut ja se oli kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys. Vain kirjan viimeisissä luvuissa genren mukainen bimbohko päähenkilö alkoi ärsyttää, mutta jos minulla on aikaa tai joskus istun lentokentällä, taidan seurata kuitenkin hänen seikkailujaa kirjan jatko-osissa. Oli mukava matkata ankeana sateisena lokakuuna Champs Elyseelle ja macaron-leivoskahvilaan, vaikka en Ranska-ystävä olekaan. 

20170323_macron.jpg

Luettu: 17.10.17

kulttuuri kirjat