DIY: korkkarit pikkujouluihin

 

Löytyykö kaapistasi kulahtaneet nahkakorkkarit? Oletko pikkujoulukorkkareita vaille vielä? Tässä olisi hyvä tuunausvinkki. Itse olen etsinyt punaisia nahkaisia korkkareita jo varmaan joku kolme vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. En ole niitä niinkään jouluun liittyen etsinyt vaan ihan muuten vaan. Mistään ei ole löytynyt voimakkaan punaisia, nahkaisia ja kauniin mallisia. Nyt olen jo luovuttanut sen suhteen, että sellaisia joskus kaupasta löytäisin. Niinpä päätin tehdä sellaiset sitten itse.

Ostin joskus pari vuotta sitten Ebaystä Topshopin korkkarit, jotka osoittautukin paketista kääriytyessä erittäin kuluneeksi väriltään. Nahka oli ehjä ja ei muuten ollut vikaa muuta kun että niillä ei kyllä olisi ulos kehdannut mennä. Sain myyjältä rahat takaisin ja sain pitää kengät. Ne on pyörinyt jo jonkun aikaa kaapissa ja olen mietinyt mitä niille tekisi kun ne on kuitenkin hyvät jalkaan. Keksin niistä tehdä ne mun kauan haaveilemani punaiset korkkarit ja niistähän tuli upeat!

Lähtökohta oli siis tämä:

img_0584.jpg

tarvitsin sitten vain kumihanskat, värin, pensselin, sanomalehteä ja apulaisen tietenkin:

img_0589.jpg

Ostin Ebaystä loppukesästä DYLON nahanvärjäysvärin, joka oli uusi ja hintaa oli postikuluineen kuusi euroa. Pensseli tuli pakkauksen mukana, se ei ole mikään maailman paras mutta olin laiska enkä jaksanut kaivaa esille parempaa. Maalaus meni ihan parissa minuutissa ja annoin ne kuviua yön yli parvekkeella. Tälät ne näyttivät ensimmäisen maalauksen jälkeen:

img_0591.jpg

img_0597.jpg

Tokan kerroksen jälkeen tältä:

img_0796.jpg

Ja kun pakkauksessa sanottiin, että riippuen kenkein (tai laukun!) alkuväristä pitää maalaa ne 2-3 kertaa. Varsinkin jos alkuväri no tumma niin suosittelisin useammin kuin kolme kertaa. Näitten pohjaväri oli melko vaalea mutta hyvin epätasainen, niin tarvitsivat ainakin sen kolme kerrosta. Joku ehkä maalaisi ne vielä kerran mutta musta ne on oikein hyvät tällaisena:

img_0808.jpg

Kengissä on kaunis kiilto ja väri on yllättävänkin tasainen. Jess, näistä tykkään!

Muoti Ostokset Trendit

Uutta väriä kynttelikköön!

img_0797muok.jpg

Yleensä ihmiset jakautuu korujen ja muittenkin asioitten suhteen kulta-ja hopeaihmisiin. Minä olen ehdottomasti hopeaihminen. Käytän pelkästään hopeakoruja, vaikka omistankin kauniita kultaisia perintökoruja mutta ne pysyy visusti säilössä. Joskus joissain halpiskoruissa, esim kaulakoruissa saattaa olla kultainen lukko mutta sellaisen asian en anna häiritä kun en halpiskoruja kuiteskaan käytä päivittäin. Vaatteissa  ja sisustusjutuissa kallistun myös hopeaan.

Pelastin roskiksesta entisestä työpaikaltani kynttelikön, joka oli rikki mutta näppäränä tyttönä korjasin sen ja se oli kuin uusi. Väri vaan hieman häiritsi, se on tai siis OLI kultainen. Vihdoin ja viimein sain sitten aikaan spraymaalilla maalata se hopeaksi ja samalla päätin maalata yhden kynttiläalustankin.

Ja tässä tulos:

img_0803muok.jpg

Nyt ne vielä kuivuu, mutta esittelen ne sitten vielä ihan käytössä kun ovat kuivat!

Spraymaalin ostin Tiimarista ja hintaa oli 3,90€. Maali on todella riittoisaa! Olen spraymaalannut tolla samaisella purkilla jo yhden tuikkukynttelikön, useamman puukehyksen ja nyt vielä noi kaksi. Sen lisäksi se on hyvin peittävää ja helppoa hommaa, yksi kerros riittää. Hanskoja toki suosittelen käsiin ja paperia sprayattavan jutun alle, se lienee selvää. Yön yli olen yleensä antanut varmuuden vuoksi kuivua, niin on varmasti ollut käyttövalmis. Tuikkukynttelikön maalasin vuosi sitten ja väri ei ole rapistunut, eikä sille ole mitään muutakaan käynyt.

Koti Sisustus DIY