Vuoden ensimmäinen postaus
Joulun ja uuden vuoden aika meni, noh, ei nyt ihan suunnitelmien mukaan mutta hyvin kuitenkin. Maistelin jonkin verran väkivirvokkeita krapulat välttäen. Kuluneen viikon tiistaista alkaen tipattomalla osittain omasta halusta ja osittain puolison huolen vuoksi. Aluksi mies alkoi uuden vuoden jälkeen naljailla minulle iltaisin tapahtuvasta kotiviinin siemailusta, kun hän itse ei sitä nykyään tee ollenkaan. Päivän parin kuluttua nukuttuani aamulla pommiin sain sitten kuunnella varsinaista mäkätystä sekä hevosen ruokinnasta että kissan wc:n siivouksesta ja viimein se lopullinen ketutuksen aihe kävi selväksi: ”Loppuu se jokailtainen killittäminen!”. Se siitä sitten. Poistuin vähin äänin kotoa ja autoon istuessani aloin itkeä. ”Voi v*ttu, mää oon huono vaimo! ”Selvittelimme asiaa molempien tyynnyttyä myöhemmin illalla kauppareissulla autossa istuessamme.
Minä: ”Mikä siinä siemailussa eniten ärsyttää?”
Mies: ”No kun sä alat honottaa otat ja silleen… Sitä paitsi mää oon susta huolissani. Mitä jos joudut aamulla tai millon vaan puhallusratsiaan ja viisari värähtää? Entä jos teet töissä virheitä kun oot niin väsyny? Uni kun ei oo mitään priimaa jos vähänkään päissään nukkuu. Mitä jos työterkkarissa joudut joskus johonkin verikokeisiin ja siellä näkyy jotain pitkäaikaiseen alkon käyttöön viittaavaa? Mää ymmärrän nyt olleeni itekin tosi ärsyttävä sillon kun join melkein päivittäin. Anteeksi. Mää haluan elää sun kanssas vielä pitkään.”
Minä: ”Ai… No, niin kai sitten…”
Tuota honotus-argumenttia en oikein ymmärtänyt. Oli miten oli, tuon keskustelun jälkeen en ole uskaltanut edes haaveilla kylmästä siideristä tai muusta vastaavasta. Limsaa join parina iltana ns. korvikkeeksi, mutta se tuntui jotenkin niin hölmöltä että lopetin. Mielikuvituksen puutetta?