Kertomus omenoista.
Olkoot tämä kertomus, tai no kaksi kertomusta, joulutarinani teille. Koska ”perustuu tositapahtumiin” tuo aina jännitystä ilmaan, paljastettakoot että kyllä, nämä molemmat kertomukset perustuvat tositapahtumiin.
En ole koskaan erityisemmin pitänyt omenoista, paitsi tiettyä poikkeusta lukuun ottamatta: kuorrutetuista omenoista. Muistan tarkalleen missä ensimmäisen kerran söin punaisella karamellilla kuorrutettua omenaa, oi kyllä! Tuo paikka oli Saksassa sijaitseva huvipuisto Phantasialand. Olimme huvipuistossa perheeni kanssa, ikää minulla taisi olla noin kymmenen vuotta. Söin omenan, jos ehkä toisenkin, olivatpa ne hyviä! Mutta, omenoita ei voinut ottaa mukaansa laitteisiin, ei se oli kiellettyä.
Päivän päätteeksi tahdoimme siskoni kanssa mennä hienoon isoon karuselliin. Olimme juuri ostaneet kojulta viimeiset kuorrutetut omenat, omenat joita ei huvipuiston jokaisella kojulla myyty. Koska vanhempani eivät nousseet karusellin kyytiin, annoimme siskoni kanssa omenamme äitimme hoiviin. Kyllähän äiti pitäisi herkkujamme tallessa, kunnes olisimme ympäri ja ympäri huvilaitteessa pyörineet! Mutta, sitten silmäni näkivät jotain, kuin hidastetussa kauhuvideossa. Äitini oli nostanut omenani huulilleen. Aina karusellin pyöriessä vanhempieni kohdalle, pystyin vain nähdä äitini hampaat. Rouskis ja rouskis kauniin punaisena kiiltävä karamellikuorrutteinen omena katosi äitini suuhun, ja sitten toinenkin.
Ei ollut omenaa enää, ei enää yhtäkään. Poistuimme huvipuistosta, eikä kojuissa punaisia karamelliomenoita näkynyt, ei yhtäkään. Näin päättyi ensimmäinen kertomus kuorrutetuista omenoista.
Toinen kertomus on huomattavasti tuoreempi, tältä viikolta. Olin viime viikolla kulkenut Tampereen kauppahallissa sijaitsevan Ohana leipomon ohitse, ja ostanut muutamia herkkuja. Myöhemmin Instagramia selaillessani törmäsin käyttäjätiliin, jota piti yksi Ohanan leipureista. Valokuvissaan hänellä oli kuva ihanista suklaalla kuorrutetuista omenoista. Satuin huolettomasti kommentoimaan, kuinka kiva olisikaan jos näitä omenoita sattuisi olemaan, kun ensi kerran leipomon ohitse kulkisin. Kerroin, että saattaisin tässä jouluviikolla poiketa kauppahallissa, mutta mitään tilausta tai vastaavaa en leipomoon lähettänyt.
Eilen sitten torstaina, kävimme avustajani kanssa asioilla. Muistin kauppahallin kohdalla, että olin ajatellut ostaa tuon Ohana leipomon ihanuuksia jouluksi itselleni hotelliin. Suuntasin pyöräni kohti kauppahallia, ja kelasin ohi Pyörykkäbaarin Ohanan tuoksuihin. Mietiskelin hieman eri leipomusten välillä, kunnes valkkasin mukaani ihania leipomon ”Oreo” keksejä. Oh ne sulavat suussa täydellisinä! Olin jo maksamassa ostoksiani, kun huomasin oikealla puolellani olevalla tasolla rivissä suklaalla kuorrutettuja omenoita, oi! Valkkasin itselleni pekaanipähkinärouheella höystetyn omenan, ja annoin avustajalleni kehoituksen valita myös itselleen joulun kunniaksi oman. Herkut paperikassissa poistuin iloisena kauppahallista.
Vasta kauppahallista poistuessani tajusin! Hän joka minulle leipomukset ja omenat myi, oli juuri se Instagramissa törmäämäni tyttö! Laitoin hänelle heti viestiä, kiitellen äärettömän hyvästä asiakaspalvelusta ja maistuvista herkuista. Sain häneltä vielä viestin takaisin hyvän joulun toivotuksineen. Vatsani kiitti, ja niin teki myös mielenikin.
Kaksi erilaista kertomusta, mutta oli miten oli, molemmat tuovat hymyn kasvoille. Niinkin hassua elämä voi joskus olla: hymyä kuorrutetuista omenoista.
Mistä kerroin viime jouluna? Eräästä surkuhupaisasta jouluaatosta, joka tulee säilymään muistoissani aina.