Jos kivuilta unta näkisi?

En edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt unta, höpsöjä tai todentuntuisia, ihan mitä vain. Vaikea kipujen aiheuttama unettomuus on piinannut niin pitkään, etten ole vuosikausiin, kohta vuosikymmeneen nukkunut ilman lääkekomboa. En siis tiedä enää millaista on väsyneenä nukahtaa ja läpi yön nukkua.

Minun väsyneisyys tulee pilleripurkista, nukahtaminen toisesta, ja syvempi unenlaatu kolmannesta. Silti en koskaan läpi yötä nuku, eikä Nukkumatti minua kädestä pitäen Höyhensaarille kuljeta. En siis taida koskaan unissani edes keretä pyörätuolillani elokuvateatteriin kelata, jossa unia nähdä voisin. 

 

Lääkkeellistä unta voisi hyvin verrata siihen, että joku laittaisi silmäluomet mekaanisesti kiinni, mutta silti aistit valveina pysyisivät. Koen ja tunnen kivut läpi sen kevyen uneni, sen joka monen monta kymmentä kertaa yössä keskeytyy. Mutta mitä jos niin ei olisikaan? Mitä jos kerkiäisin nähdä unta, ennen taas seuraavaa heräämistä? Millaista se uni olla voisi?

Visualisoisinko kipuni, ne vaikeat fyysiset tuntemukseni, jotka vuorokauden ympäri kehoni valtaavat? 

Laukkaisiko mielikuvitukseni villinä ja vapaana, ilman päätä tai häntääkään?

Kävisinkö läpi vain kuluneen päivän toiminnot, kuten joskus Olipa kerran elämässä opetettiin?

Pystyisinkö itse siihen vaikuttamaan, mitä silmäni suljettuina näkisivätkään?

 

Jäänee  nähtäväksi se, tulevatko unet enää koskaan öihini. Siihen asti on kaiketi parhainta tukeutua mielikuvitukseen niinä pitkinä tunteina läpi yön, jolloin kivut kehoni ja mieleni hereillä pitävät.

 

Aiempia kirjoituksiani unettomuudesta löydät täältä ja täältä.