Esteettömyydestä ei ole haittaa kenellekään.
Yhteistyössä Invalidiliiton kanssa
Sitä ei useinkaan huomaa, jollei se omalle kohdalle satu: esteettömyys, tai varsinkin sen puute. Voisi luulla, että vuonna 2018 meillä Suomessa olisi esteettömyys huomioitu kaikkialla, mutta harvassa ovat ne paikat, joissa esteettömyys täysin toteutuu. Vielä nykyäänkin rakennetaan uusia rakennuksia, tai tapahtumia, joissa tilan esteellisyys huomataan vasta siinä kohdin, kun joku asiasta huomauttaa. Ennakointiin olisi nykyisin hyvät mahdollisuudet, mikäli tietoja ja kokemuksia osattaisiin hyödyntää.
Tällä viikolla on meneillään Invalidiliiton luotsaama valtakunnallinen esteettömys-/”helppo liikkua” viikko, jolla halutaan tuoda esille sitä, kuinka esteettömyys on jokaisen oikeus. Vaikka esteettömyys ei olekaan pelkkiä ramppeja pyörätuolien käyttäjille, on se kuitenkin itselleni se tutuin ja tärkein näkökulma, joten tässä yhteistyöpostauksessa kelataan pyörätuolin korkeudella.
Naapurustossani oli pitkään isoon ketjuun kuuluva erikoisruokakauppa. Liikkeen ovilla oli useampi pieni kynnys peräjälkeen, joka teki manuaalipyörätuolilla sisään kulkemisen haasteelliseksi. Puolen vuoden aikana huomautin asiasta varmaankin kolmisen kertaa, sekä minä, että silloinen avustajani. Kerroimme, kuinka todella pienellä siirrettävällä ratkaisulla asia olisi kondiksessa. Vastaus oli joka kerta sama:
”Joo, on siitä sanottu…”
Asia oli siis liikkeen työntekijöiden tiedossa, ja he myös itse myönsivät kuinka typerä tuo kynnys oli. Varmistin vielä muutamaan kertaan, että onhan asia mennyt eteenpäin, mutta vastaus oli nasaalilla ääneensävyllä aina sama. Kun tilanne ei muuttunut mihinkään, siirryin käyttämään useamman kilometrin päässä olevaa saman ketjun liikettä.
Välinpitämättömyys on suurin ongelma mihin esteettömyysasioissa törmää. Se, että ei edes viitsitä kuunnella, saatika tehdä asialle mitään sen tultua tietoisuuteen. Usein kyse on kuitenkin pienistä asioista, joita ei vain tule huomatuksi mikäli kävelevät jalat kuljettavat paikasta toiseen. Ei ole kerta jos toinenkaan, kun olisin tarvinnut yksityiskohtaista karttaa suunnistaakseni paikasta toiseen, vaikka välimatka olisikin linnuntietä ollut vain muutama metri. Mikäli kyseessä on tuttu paikka, ei ongelmaa usein ole, mutta tutun reitin löytäminen voi viedä voimia, ja sammuttaa koko mielenkiinnon liekin edes mennä sinne tavoiteltuun paikkaan. Väitän että esimerkiksi isompien tavaratalojen työntekijät eivät löytäisi pyörätuoleja käyttämällä esteetöntä reittiä paikasta A läpi paikan B kohteeseen paikkaan C, nopeammin kuin liikkumisen apuvälinettä käyttävä henkilö, joka käy tavaratalossa silloin tällöin. Kahden vuoden pyörätuolin käyttökokemuksella voisin sanoa, että muistissani on jo monen monta kansiota eri paikoista, ja niiden salamyhkäisistä reiteistä.
Salamyhkäisiä nuo reitit toisinaan kyllä ovat, erittäin. On tolppien ja kylttien taakse piiloteltuja pieniä ovikelloja, joita soittamalla saat vartijasaattueen tavarahissille, jolla yhdessä eurolavojen kanssa nousette kohti myymälää. On paikkoja, joihin tarvitsee soittaa etukäteen ja antaa mitat tuolistaan. On hissejä, joilla tulee ensin mennä kolme kerrosta ylöspäin, sitten toisilla kaksi kerrosta alaspäin, jonka jälkeen vielä kolmansilla viisi kerrosta ylöspäin, jotta olet kohteessasi. Voi huoh, välillä on vain niin turhauttavaa nähdä kohde, mutta ei reittiä sinne.
Kuva: Mimmi Kyrö
Löytyy kuitenkin heitäkin, jotka ottavat esteettömyydestä kopin, ja todella haluavat toimia asian parhaaksi. Erittäin hyvänä esimerkkinä Flow festivaalit, joiden kanssa tein viime vuonna yhteistyötä. Ennen festivaaleja kävimme läpi erinäisiä pieniä, ja isompiakin asioita, joissa olin huomannut edellisvuonna puutteita tai hankaluuksia. Jälkikäteen ajateltuna suurin osa tekemistämme ratkaisuista oli aivan naurettavan helppoja, mutta tarvittiin vain erityisryhmän oma kokemus, jotta asia tuli edes järjestäjien tietoon. Se mikä saattoi näyttää paperilla, ja yleisöstä tyhjänä olevalla festarialueella hyvältä, ei ollutkaan sitä välttämättä musiikin soidessa.
Flow:ssa on päälavan luona pyörätuolikatsomo, johon mahtuu reippaasti liikkumisen apuvälineillä kulkevia ja heidän avustajiaan. Päivällä katsomon näkeekin hyvin, mutta… laitetaan koko alue täyteen ihmisiä, jotka tuijottavat lavalle, ja joiden silmät ovat noin metrin korkeammalla, kuin meikäläisen pää. Mikä on minun näkymä? Ihmisten peput. Siinä ihmismassassa katoaa suuntavaisto täysin, eikä liikkumisestakaan tule mitään. Ensimmäisenä vuotenani Flow:ssa tuli avustajani kulkea edellä, huutaa jatkuvasti äänensä käheäksi ”anteeksi! anteeksi täältä tulisi pyörätuolilla kulkeva!” ja pomppia aina välillä osatakseen suunnistaa meidät oikeaan suuntaan. Ympäri ja ämpäri sitä kuljettiin, ennenkuin katsomo löydettiin.
Tähän ongelmaan oli aivan naurettavan helppo ratkaisu, sellainen jonka 3-vuotias kummityttönikin hyväksyisi: ilmapallo. Festarialueella oltiin jo aiemmin käytetty suuria ilmapalloja mm. wc-alueiden luona, jotta ihmiset näkisivät kauempaa, minne suuntaan kulkea helpotusta kohden. Näitä suuria ilmapalloja hankittiinkin siis pyörätuolin kuvalla varustettuina, ja niitä kiinnitettiin pyörätuolikatsomoon. Suunnistaminen ihmismassasakin helpottui samantien. Samoja ilmapalloja käytettiin myös wc-alueilla. Koska minä voin käyttää vain inva-bajamajoja, on aivan turhaa jonottaa siinä pisimmässä kävelykykyisten jonossa. Aiemmin oli hieman turhauttavaa, kun inva-bajamajoja sai etsiä läpi wc-alueen. Tähänkin esteelliseen ongelmaan oli kaksi yksinkertaista ratkaisua: inva-bajamajat sijoitettiin heti wc-aluiden alkuun, ja pyörätuolikuvallisia ilmapalloja sijoitettiin wc-ilmapallojen viereen niille kohdin, missä nimenomaan inva-bajamajat sijaitsivat. Helppo ja halpa ratkaisu, josta ei ollut haittaa kenellekään.
Alla olevasta videosta näet hieman kulkuani viime vuoden festareilla.
Kuva: Heidi Giss-Hannikainen
Esteellisyyden ovien taakse voi jäädä monia, mutta esteettömyys luo väylää suurelle joukolle, sillä se kuuluu jokaiselle.
Miten on, onko sinun ympäristössäsi helppo liikkua?
Noihin esteettömyysongelmiin törmää ihan jo siinäkin kun kulkee välillä kepeillä, tai avustaa rollaattoria käyttävää. Rampit voi viedä ihan mihin sattuu, parhaimmillaan niin että avautuva ovi on rampin levyinen, ja avautuu rampille. Siinä sitten mietitään, että milläs hitolla on tarkoitus päästä ovesta läpi.
Tai jos ei ole inva-nappia, ja tarvii molemmat kädet keppeihin. Saa miettiä millä se ovi on tarkoitus avata. Keppejä ei ole niin helppo laskea alas ja nostaa takaisin, ei ne mitään kauppakasseja ole.
Näitäkin on nähty, että on kaupan edessä inva-parkki, mutta sen invaparkin ja kaupan ovien välissä on korkea tasanne. Tiedättehän niitä hienoja kukkaistutuksia jotka erottaa parkkialueen ja kaupan oven edustan. Muilta parkkipaikoilta pääsi sujuvammin, mutta paikat on niin kapeat, että on vaikea nousta autosta ja autoon. Tästäkin on annettu palautetta ilman mitään toimia.
Siksipä pitäiskin jaksaa avata suunsa joka kerta kun huomaa jonkun suunnittelukukkasen.
Hei, kiitos kommentistasi!
Esteettömyys on tosiaan erittäin laaja käsite ja siihen, tai sen puutteeseen törmäävät useat henkilöt jokapäiväisessä arjessaan. On todellakin turhauttavaa, kun jokin asia tehdään nopeasti vain huomioimatta käyttäjiä, ja ajatellaan asian olevan sitten hoidossa. Kuvaamasi tapaus oven avautumisesta rampin suuntaan on asia, jota itse kutsun ”näennäisesti esteetön”. Entiseen kouluuni rakennettiin uusi liikuntahalli. Ulko-ovelle asennettiin hienosti inva-avaus, mutta… ulko-ovelle oli useampi porras ilman ramppia.
Huomautan itse usein mikäli huomaan jonkun epäkohdan, vaikka täytyy myöntää, että aina ei vain jaksa juurikin sen takia, että niin useaa paikkaa ei tunnu asia kiinnostavan sitten lainkaan. On tietenkin myös hyviäkin paikkoja! Esimerkkinä tästä ravintola Bronda, jossa olimme alkuvuodesta syömässä perheeni kanssa syntymäpäivieni kunniaksi. Pöytävaraukseen oltiin hyvin reagoittu niin, että pöytä oli varattu kohdasta, johon pääsi hyvin pyörätuolilla. Mutta pieni erittäin yleinen yksityiskohta puuttui inva-wc:stä. Avunpyyntönaru ei yltänyt lattiaan, kuten sen kuuluisi. Mikäli kaadun wc:ssä lattialle ja tarvitsen apua, tulee minun yltää tuohon naruun, tai sitten painaa lattianrajassa olevaa toista avunpyyntönappia. Otin kuvan wc:stä ja seuraavana päivänä laitoin sähköpostia ravintolalle selittäen mikä tässä asiassa oli pielessä. Vastaus tuli välittömästi! Ravintolan johto pahoitteli asiaa ja kertoivat korjanneensa asian samantien. He olivat ohjeistaneet myös kaikkia kyseisen ravintolaketjun ravintoloita siten, että inva-wc:t tulee tarkistaa useamman kerran päivän aikana, ettei kukaan esim. ole solminut narua pois tieltä. Ravintola tarjosi vielä pahoitteluiksi ilmaiset juotavat.
Monessa paikkaa kannattaisi hyödyntää käyttäjiä, eikä vain arvuutella miten asiat kannattaisi tehdä. Toivottavasti tulevaisuudessa maailma näyttäytyy yhdenvertaisena kaikille, eikä vain joillekin.
Kiitos blogistasi.
Nämä on vielä jotenkin korjattavissa, mutta kun arkkitehdiltä pääsee suunnittelun kukkanen, niin…
Vai mitä sanotte? Muuten esteetön asunto, mutta korkea kynnys kylpyhuoneeseen, joka kyllä sitten olisi esteetön vaikka kenen näkökulmasta.
Tai vammaisille tarkoitettu asumisyksikkö, jonka saunatiloissa on uima-allas ja ramppi, joka ei ole liian jyrkkä, mutta ramppi lähtee n. 30-40 cm lattiapintaaa korkeammalta korokkeelta, altaan reunalta. Korokkeelle ei ole ramppia tai rappusia. Lentämälläkö sille rampille olisi pitänyt päästä? Koroke oli korkeampi kuin normaali askelkorkeus esim. rappusissa, ettei siihen päässyt myöskään ei-pyörätuolia käyttävät helposti.