Hymy suojakilpenä.

Se on ainakin joskus jokaisen kasvoilla: hymy. Kasvolihakset aktivoituvat, useimmiten jonkun miellyttävän asian johdosta, ja suupielet nousevat kohti korvia. Mikäli osaa hymyillä yhtä viehkosti kuin allekirjoittanut, nousee myös ylähuuli rullaantuen niin ylös, että suusta näkyvät lähinnä vain ikenet, toisinaan myös huulipunan tahraamat hampaat. Mutta silti, silti se siinä on, se hyvän olon viesti, se hymy.

Mutta mitä jos hymy ei olekaan hyvän olon viesti, entä jos se onkin jotain aivan muuta mitä ulkopuoliset odottavat?

IMG_7725.JPG

Hymyilin tänään huulipunaa huulillani psykoterapian jälkeen, ja vaikka loppupäivän vietinkin sängynpohjalla kovissa kivuissa, en punaa huuliltani pyyhkinyt.

 

Hymystäni on ollut lähiaikoina puhetta Inhimillisen tekijän ohjelman tultua ulos, ohjelman jossa kerroin kivuliaasta elämästäni. Olen saanut palautetta tuntemattomilta niin Tampereen kaduilla, kuin somen kautta. Palautetta siitä, kuinka hienoa on, että kaikesta huolimatta kasvoillani on hymy. Mutta kuten aina, asioilla on monta puolta. Olen saanut myös hieman katkeran sävyistä kommenttia siitä, kuinka väärin on, että hymyillen kerron kivuista. Kaikki ei kuitenkaan näy ulospäin, ehei, eikä hymy aina ole helppo tai iloinen asia. Ei, sitä se ei kaikille ole.

 

Viime kesänä olivat kaksi kuntoutuksiini osallistuvaa henkilöä yhteydessä toisiinsa. En ollut vielä tavannut tätä toista henkilöä, joten nämä kaksi soittivat toisilleen, jotta tämä uusi kuntoutustiimini jäsen saisi hieman tietoa minusta. Mitä sitten tämä pidempään matkassa ollut henkilö kertoi uudelle? 

Älä luota hymyyn.

 

Saattaa kuullostaa raadolliselta, mutta se on totuus, ei hymyyni voi luottaa. Olen törmännyt tähän havaintoon itsestäni usein. Lukuisissa lausunnoissa lukee, kuinka käytöksessäni on epäsopivaa luonnetta. Tämä ilmenee usein niin, että hymyillen kerron vaikeista ja aroista asioista. Mikäli joku tuntematon ihminen tupsahtaisi keskelle tilannetta, jossa puhuisin elämäni haastavista ja riistävistä aiheista, olisi hän varmastikin erittäin hämillään: Kuinka joku voi hymyillen puhua noin, eikö kyynelten kuuluisi virrata? Kun rakentaa tarpeeksi kovan suojakilven, voi tehdä lähes mitä vaan.

IMG_7592.JPG

Maanantaina kerroin kokemuskoulutuksen alussa, kuinka käytän koulutuksissani apukeinonani myös huumoria. Vaikean aiheen koulutuksen jälkeen hymyili paitsi itse kouluttaja, myös yleisö.

 

Meillä jokaisella on omat selviytymiskeinomme, aivan kuin tavamme, eleet, ja asenne. Vaikka hymyillen kertoisinkin vaikeista kivuistani, jotka ovat minut vammauttaneet, ei se tarkoita helppoa ja onnellisen kivutonta elämää. Asia on lähes päinvastoin. Mitä vaikeammasta asiasta puhun, sitä leveämmäksi hymyni usein paljastuu.

On tietyllä tapaa helpottavaa ja ihanaa, kun voi suojata paitsi itseään, myös muita. Jos puhun vaikeuksistani hymyillen, saan ehkä annettua toiselle voimaa, voimaa jaksaa selviytyä eteenpäin, olenhan minäkin vielä tässä. Mutta, kuten tuo eräs henkilö sanoi, ei hymyyn voi aina luottaa. Se vahva ja kova suojakilpeni, hymyni, se voi myös raadollinen olla. Vaikka kuinka haluaisi suojata itseään, ja ennen kaikkea muita, todistelemalla että ihan hyvin menee, on välillä huojentavaa tietää etteivät kaikki sitä kilpeä näe. Siinä missä toinen näkee vain positiivisen naisen, näkee toinen haavoittuneen ja pelokkaan tytön, joka on jäänyt jumiin. Jumiin hymynsä taakse.

IMG_7526.JPG

Se hymy, ei se kasvoilla aina ole. Eivät kasvoni ole täysin yhteen ilmeeseen jämähtäneet.

 

Mitä korostan aina kokemuskoulutuksissani, pätee myös tähän aiheeseen:

Jokainen ihminen on oma ainutlaatuinen yksilönsä.”

 

Ei hymy onnea tuo, ei se kivutonta oloa sairaaseen kehoon anna. Mutta suojaa ja voimaa, niitä se voi kantaa, vaikka ei tarvitsisikaan. Myös hymyn voi kasvoiltaan riisua, täytyisi vain uskaltaa. Joskus, joskus se on vain liian hankalaa, liian hankalaa murtaa jotain pitkin ja väkevästi rakennettua.

 

 

Kommentit (6)
  1. Niin juuri. Ja olen itse miettinyt viime aikoina paljon sitä, että vaikka juuri sillä hetkellä hymy tai ilo olisikin aitoa, ei sen tarvitse tarkoittaa, että kaikki elämässä olisi ruusuilla tanssimista. Mutta onneksi tämä toimii myös toisin päin. Vaikka elämä ei olisikaan kiiltokuvakirjasta repäistyä, niin pienten hetkien ilo voi olla silti ihan aitoa ja totta.

    Kiemuraista ja koukeroista, niin kuin elämä ylipäätäänkin.

    1. Hymyä voi olla aitoa, mutta se voi olla myös kaunista ruusua ulospäin, vaikka sisällä piikit satuttaisivatkin.

      meren myrskyissäkin räpiköivä, voi välillä tuntea iloa, vaikka pelastuslauttaa ei lähellä olisikaan.

  2. Tosi koskettava postaus. Näin se on meillä monella, ihan arjen tavallisissakin haasteissa.

    Vitsi et tykkään sun blogista. <3 Aina kun eksyn tänne mietin miksen vieraile täällä useammin!

    1. Oi kiitos ihanasta viestistäsi, tervetuloa vaan useamminkin! 

      Ymmärrys on vaikea asia saavuttaa, mutta jokainen voi aina yrittää.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *