Jatkan.

Hymyillen minä luennon draamakohtauksessa tänään 6-vuotiasta poikaa esitin. Reippaana minä tänään kesken koulupäivän kimurantteja asioita setvin. Iloisesti minä kaupanmyyjiä tervehdin. Rauhallisesti minä koiraani silitin. Onnellisena minä kummitytön kanssa videopuhelun välityksellä keskustelin. Luovana minä tulevia projekteja suunnittelin. Suihkunraikkaana minä päälleni puhtaan pyjaman puin.

 

image_45.jpeg

kuva: Sara Pihlaja

 

Hammasta purren minä pitkän päivän koulussa istuin. Korviani pidellen minä ympäröivää meteliä hiljensin. Kipeällä kädellä minä kyynärsauvaan kävellessäni tukeuduin. Turhautuneena minä aikatauluja kalenteriin kirjoitin. Uupuneena minä listoja päässäni vain askartelin. Väsyneenä minä ystäville viesteihin vastata unohdin. 

 

Monta puolta kaikella, myös tässäkin päivässä. Vaikka elämä sujuukin lusikkateorian mukaan, on se täynnä kontrastia. Hyvää ja pahaa. Kulisseja ja todellisuutta. Hymyä ja surua. Mutta jatkan. Minä jatkan.

Kommentit (2)
  1. Hei Anna,

    Viimeisimmät postauksesi ovat täynnä väsymystä, ehkä turhautumistakin. Se on ymmärrettävää, tietenkin.

    Mutta ihan pakko muistuttaa asiasta, jonka itse, toki eri syistä, olen joutunut vähän kantapäänkin kautta opettelemaan: on tärkeää olla itselleen armollinen!

    Kaikki kunnia suorittamiselle, jaksamiselle ja kaikille niille hyveille ja saavutuksille, joihin varsinkin me naiset niin kovin pyrimme. Mutta aina ei tarvitse jaksaa, ei ole hyvä aina vetää voimiaan äärirajoille.

    Kuinka helppo onkaan antaa anteeksi muille heidän puutteensa ja jaksamattomuutensa! Entä itselle, eikö meidän tulisi osata olla kaikkein lempein, sallivin ja pitkämielisin juuri itsellemme?

    Näitä tuli mieleen kun paria viimeistä postaustasi luin. Voimia, jaksamista ja valoa päiviisi!

    Mummi

    1. EkHei nimimerkki Mummi, kiitos paljon viestistäsi.

      on totta, että lähiaikoina varsinkin on ollut näkyvissä paljon väsymystä, sekä turhautumista. Todellisuus on kuitenkin, että julki ilmi kirjoitan vain vähän, ja tarkat yksityiskohdat yms. Jätän itselleni. Kielikuvin ja erilaisin metaforin, voin kuitenkin tuoda esille joitain tilanteita.

       

      Itselleen armollisuuden opettelu, sekä varsinkin vaativuuden hellittäminen on suuri prosessi. Lempeys itseään kohtaan on myös yksi niistä asioista, joita opettelen. Mutta tähän onneksi on saatavilla apuja. Itse henkilökohtaisesti opettelen näitä asioita psykoterapian ja psykofyysisen fysioterapian keinoin. Tämä on kuitenkin erittäin hankala asia, niin hankala että se omalla kohdallani katsotaan jo tietyllä tapaa sairaudeksi. 

       

      Kiitos sanoistasi, lempeät ja oivaltavat sanat tuovat hyvää muistutusta itselleen, vaikka ei olisikaan valmis niitä itseensä täysin ottamaan. Mutta kuten sanottua, prosessia kaikki se vaatii. 

       

      Blogi ei kuitenkaan ole muuttumassa valitusvirreksi, kaikkea muutakin on vielä tulossa 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *