Kun pikasika pääkaupunkiin muutti.

 

Soittele, kun heräät ennen päätöstä Köpistä, me halutaan ottaa Köpi.

 

Maanantaina oli jo varhain aamulla saapunut puhelimeeni tärkeä ja rakas viesti vanhemmiltani. Viesti, joka osoitti jälleen että vierelläni on hyvä tukiverkko. Verkko, joka tekee asioita rakkaudesta, ei pakosta. Tämä kyseinen viesti, koski asiaa, jonka vanhempani tekevät paitsi rakkaudesta minuun, myös rakkaudestani koiraani. Tulevana sunnuntaina muuttaa Köpi pääkaupunkiin, luotani pois. 

image.jpeg

 

Ensimmäisen kerran kun realistisesti ajattelin asiaa, tunsin heti sen itselleni niin kovin tutun tunteen: häpeän. En tässä lähde koko asiaa niin tarkasti ja syvällisesti aukaisemaan, mutta halusin tehdä jotain, ennen kuin tilanteet muuttuisivat epäreiluiksi Köpiä kohtaan. On reilumpaa nuorelle bulldogille, että se asuu sellaisten henkilöiden luona, joilla on sille enemmän aikaa ja voimia. Sekä kunnon kävelykyky. 

 

image.jpeg

 

Niin, suurin yksittäinen syy Köpin muuttamiselle on tämän hetkinen tilanne, mutta myös epävarma tulevaisuus. Yläpuolella olevassa kuvassa tiukasti kädessäni oleva kyynärsauva on syy moneen. Viime loppukesästä alkanut nilkkakipu ei olekaan vain nilkkakipua, joka tulee ja menee, se jäi. Loppuvuonna jouduin ottamaan kyynärsauvan käyttöön vasempaan käteeni, joka oikeaa helpompi, vaikka sekin sairas on. Meni pitkään ennen kuin itselleni myönsin asian, ja siitä muille sanoin. Kivun lisäksi alkoivat myös väri- ja lämpötilamuutokset, sekä turvotukset ilmaantua. Samoin tavoin kuin käsissäni päivittäin jo vuosia. Oli helppo arvata mitä tuleman pitää… CRPS on leviämässä oikeaan jalkaani, ja välillä muutoksia on havaittavissa pienemmin myös vasemmassa jalassa.

image.jpeg

image.jpeg

 

Väritin viikko sitten jälleen kerran kipupiirroksen. Eilen naureskelin lymfaterapeutilleni, että jos kehostani amputoitaisiin ne huonot ja kipeät alueet, jäisi jäljelle vasen jalka sekä vatsa. Ainakin ehkä kykenisin jotenkin liikkumaan, vaikka skeittilaudalla? 

 

Totuus on kuitenkin se, ettei tulevaisuuttaan voi ennustaa. Tiesin toki silloin kun Köpin otin, että sairauteni voi levitä, ja ainahan sitä voi sairastua täysin uusiin sairauksiin, joutua onnettomuuten, mitä vain. Mutta en voinut tosiaan silloin tietää, että olisin nyt tilanteessa, jossa loppuvuodelle minulla on kaksi tavoitetta:

marraskuuhun mentäessä en ole joutunut alkaa käyttää pyörätuolia.

-joulukuussa hengitän.

 

Ei tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta realistisesti on pakko ajatella. CRPS:n leviäminen ei myöskään ollut syksyn ainoa sairauden paheneminen, myös selkäni päätti ottaa suurempaa roolia tässä sairastamiscoktailissani. 

Näinpä oli ainoa oikea ratkaisu tässä vaiheessa etsiä Köpille uusi koti. Onneksi rakastava perhe löytyi näin läheltä, sillä Köpin ympärillä on muitakin ihmisiä, jotka haluavat sen elämässä vielä pysyä.

image.jpeg

 

Kun vihdoin olin sanonut ääneen myös muille ihmisille siitä, mitä olen joutunut pohtimaan koiran kanssa elämisestä nyt ja tulevaisuudessa, oli kyyneleiden takana yhtäkkiä tunnistettavissa monta eri tunnetta. Päätöksen tekemisen jälkeen suurin niistä tunteista oli kiitollisuus. Tästä saan kiittää suurimmin osin perhettäni, henkilökohtaista avustajaani, sekä Köpin kasvattajaa. Se ymmärrys, tuki, ja halu auttaa, hälvensi sitä häpeän, epäonnistumisen ja luovuttamisen tunnesynkkyyttä, jota mukanani kannan. 

 

Nyt Köpi pysyy elämässäni, mutta elämä on sillekin reilumpaa. CRPS:n leviäminen kun ei tuo mukanaan vain liikkumisvaikeuksia, vaan se vaikuttaa paljon myös yleiseen jaksamiseen, sekä fyysiseen että psyykkiseen. Rinnaltani tuo koira ei tule poistumaan, aivan samalla tavalla kuin ennenkin, on se nyt sohvalla kainalossani peiton alla maannut. Vaikka onhan se samalla huomannut, kuinka olen jo hieman tavaroitaan yhtään keräillyt.

image.jpeg

 

Kun tulevana sunnuntaina vilkutan hei hei pienelle pikasialleni, en vilkuta hyvästejä. Me näemme jatkuvasti vielä tulevaisuudessakin, mutta yhdelle asialle vilkutan hyvästit:

 

hei hei murhe ja Köpin asioiden pohtiminen kaiken tämän suuren kokonaisuuden keskellä, jossa koko ajan tulee uusia potkuja sieltä sun täältä asioita vaikeuttamaan. Ei tarvitse ajatella enää mikä on Köpille reilua nyt tai huomenna. 

 

image.jpeg

 

Julkaisuun ei ole kirjoitettu kaikkia asiatekijöitä.

 

ps. Muistathan että Lusikoita kiitos. Löytyy myös Facebookista osoitteesta:

https://www.facebook.com/Lusikoitakiitos/

suhteet oma-elama terveys syvallista
Kommentit (8)
  1. Moi,

    päädyin tänne koska mullakin on ollut Köpi ja yritin googlettaa kuinka yleinen koirannimi se on. Pikasiasta en ollut kuullutkaan, en tiedä miten se on mahdollista, kaikkien niiden Köpi-viittausten ja -vitsien jälkeen.

    Tähän kirjoitukseen halusin sanoa vain, että kaikki eivät pidä koiran antamista perheenjäsenelle koirasta luopumisena. Aktiiviharrastajille vanhimman koiran siirto vanhempien luokse eläkekotiin tuntuu olevan ihan arkea. En ole varmaan koskaan ennen kuullut kenenkään pohtivan tällaista ”luopumista” näin tarkkaan.

    Niin oikeestaan mun mielestä sunkaan ei pitäisi ajatella sitä luopumisena eikä ainakaan tuntea syyllisyyttä. Sä otit Köpin perheenjäseneksi ja sellaisena se pysyy edelleen.

    1. Hei.

       

      kiitos tuhannesti sanoistasi, et tiedäkään kuinka merkityksellisiä ne minulle olivatkaan.

       

      tämänkin asian ajattelu tällä tavoin kun sen teen, juontaa juurensa paljoltikin opituista huonoista malleista. Mutta toisaalta, toisten sanomat vahvistavat ja opettavat minua, että voisin oikeastikin yrittää vaihtaa ajatusmaailmaani. Ihanaahan on, että näen Köpiä vielä. Eilen juuri tuo pikkuinen oli pari tuntia luonani, ja milteimpä heti meni lempipaikkaansa: sohvalle, selkänojatyynyn kaato, ja siihen päälle tyynyä halailemaan. 

       

      Köpi on saanut nimensä tosiaan lapsuuden lempikirjan mukaan: Pikasika Köpi Kärsäkäs (suomennos saksalaisesta kirjasta, joka muistaakseni Rennschwein Rudi Rüssel tai vastaava).

  2. Voi ei, jaksamista raskaan päätöksen vuoksi! Onneksi läheltä löytyi uusi koti.

    Ei koirasta luopumista tarvitse hävetä tuossa tilanteessa, rivien välistäkin pystyy lukemaan, että sinä olet tehnyt kaiken voitavasti koiran hyväksi. Tilanteet muuttuu ja niiden mukaan sitten edetään!

    Itsekin jouduin muutama viikko sitten luopumaan toisesta koirastamme, kun sen takapää halvautui täysin. Mielessä vaan pyöri sitten ajatukset siitä, kuinka olen viimeisen vuoden vain käytännössä kironnut koirien olemassaoloa ja sitä, ettei koirien paikka ole lapsiperheessä, kun ne ovat nokkimisjärjestyksessä aina viimeisiä. Nyt sitten saan elää tämän syyllisyyden kanssa ajatuksista (no joo, en oikeasti, mutta kyllä ne välillä muistuttaa), mutta jospa ”vahingosta viisastuneena” pyrin nyt sitten tarjoamaan toiselle koiralle hieman virikkeellisempiä hetkiä.

    1. Ajatuksia toki juoksee päässä kiireen vilkkaan koko ajan. Ajan myötä toivottavasti tämä häpeä ja nolous hälvenevät tästä. 

      Mutta onhan toki totuus myös sekin, että yksi stressin kohde pienenee taakastani. Taakasta, joka on jo pidempään ollut hieman liian kohtuuttoman suuri.

       

      Voimia ja tsemppiä teidän tilanteeseen. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *