Lusikoita.

Vastaus pyyntöihin, se oli se napin painallus, jolla Lusikoita kiitos. viime marraskuussa syntyi. Sen jälkeen on painalluksia ollut useita, sekä niiltä päiviltä kun lusikoita on käytettävissäni enemmän, kuin myös niiltä päiviltä kun lusikat ovat olleet totaalisen vähissä. Niitä lusikoita, voimia tehdä tavallisia asioita, sekä hieman ihmeempiäkin, niitä ei ole käsissäni rajattomasti käytettävissä. Tulee tehdä valintoja: mitä jaksaa ja mitä ei? Mille antaa painoarvoa, ja mille ei? Lusikoita voi aina toivoa lisää, ja niiden kuluttamista voi harjoitella. Joissain tilanteissa se on helpompaa, kuin toisissa.

On paholaisia, jotka tuntee kehossaan.On paholaisia, jotka tuntee mielessään.Ja sitten, on paholaisia, jotka tuntee sekä kehossaan, että mielessään.

 Ensimmäinen blogiteksti ei tullut julkaistavaksi omaan blogiin, se oli vieraskirjoitus ystäväni Kun äiti kelaa blogiin siitä, minkälaista on sairastaa CRPS:ää. Jo tuo kirjoitus kertoo, että blogini sekä elämäni pyörii sairaassa maailmassa, kivuliaassa sellaisessa. Paljon on kuitenkin tuon ensimmäisen kirjoituksen jälkeen muuttunut, eikä oikeastaan mikään parempaan suuntaan. Mutta matka, se jatkuu. En polkuani ehkä enää jaloillani askella, vaan pyöriäni kelaan. Läpi vaikeuksien, hankaluuksia kohdaten. 

En ole lääketieteen ammattilainen, en myöskään neuvonantaja, tai oikeastaan kukaan muu kuin minä itse, minä olen vain A. Vaikka elämäni onkin kovin kivulias, on siinä muutakin sisältöä. Kipu on ollut polkuani varjostamassa kuitenkin jo niin pitkään, että se vaikuttaa elämääni enemmän, kuin itse sen haluaisin valtaa ottavan. 

Tahdon kertoa, jotta joku voisi ymmärtää, tai ainakin yrittää ymmärtää. Vaikka valistusta en harjoitakaan, haluan luoda pohjaa kertoen asioista eri näkökulmilta. Vastata pyyntöihin, selventää kysymyksiä herättäviä tilanteita, sekä myös ilmaista itseäni.  Tästä päivästä eteenpäin löytyy Lusikoita kiitos. toimituksen suositeltavien blogien alta. Kiitos paljon kaikille blogia ehdottaneille, ja tervetuloa uusille lukijoille.