Miksi minä tätä teen?.

Ensimmäiseen blogipostaukseen sen jo kirjoitin: vastaus pyyntöihin. Sitä blogin aloittaminen viime marraskuussa oli, vastasin pyyntöihin perustaa blogi. Kun takana on nyt yli puoli vuotta julkaisuja omilla kasvoilla useista eri aihepiireistä, niin pinnallisista kuin syvällisistäkin näkökulmista, voi ehkäpä pysähtyä ääneen miettimään miksi minä tätä teen?

 

En ole marttyyri hyväintekijä, ei kaukana siitä, mutta silti tahdon auttaa. Vaikka blogikirjoitukseni seilaavatkin aihepiiristä toiseen, pyrin kuitenkin siihen, että edes välillä naputtelisin tekstiä, josta voisi olla jollekin toiselle hyötyä. Tulee kuitenkin muistaa, että kirjoitan tekstini vain omalta näkökulmaltani, ja suurin osa kertomastani pohjautuu omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Välillä on ollut hauska huomata, kuinka nopeasti ja hieman huolimattomasti kirjoitettu teksti on voinut nousta suosituksi, ja on herättänyt paljon keskustelua. Ajatusten herättely onkin ehkä yksi tärkeimmistä syistä blogin pitämiselle, jotta silmät avautuisivat.

image.jpeg

Mutta miksi minä tätä teen? Miksi paljastan elämästäni kipeitä ja herkkiä osia, ja tuon ne julkinähtäville? Miksi kerta toisensa jälkeen paasaan tietyistä asioista? Miksi? 

Olen useampaan kertaan vastannut: 

”Kaikesta tästä huonosta, on pakko tulla jotain hyvää. Mikäli joku voi hyötyä jotenkin minun kokemuksieni kautta, olen iloinen.”

Siksi. Siksi minä kirjoitan ja kuvaan, ja aion myös jatkossakin. Jos yksikin henkilö hyötyy jotenkin, se riittää. Mutta ei blogin pitäminen ole vain tavoitteellisuutta, ei se on myös harrastus. Olisi hienoa päästä joskus tekemään tämän tyylisiä hommia enemmänkin, oi olisi! Nyt koen blogin kirjoittamisen luontaisena jatkona kokemuskouluttajan tehtäville. Kerron kokemuksieni kautta, laitan itseni esille. Tässä minä olen, kipuisana mutta edessänne.

image.jpeg

 

On paljon aiheita, joista haluan teille vielä kertoa. On listallani monen monta aihetta, joista kirjoittaa. Mutta niiden aika ei ole vielä, ei kaikkien. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut, kuinka näinkin henkilökohtainen blogi, on kuitenkin vain pintaa. Pinnan alapuolella on paljon. On siis aiheita, jotka odottavat vielä aikaansa, ennen kuin ne blogiin kirjoitetaan, ja julkaistaan. Mutta vaikka niitä on, saa aiheita aina ehdottaa, aina saa kysyä. Kuten kokemuskoulutusluentoja pitäessänikin aina sanon: 

”Kysykää mitä haluatte, mikä kiinnostaa, mitä tietää haluatte! Minä päätän haluanko vastata, haluanko koittaa yrittää selventää ja kertoa.”

 

 

 

Kommentit (8)
  1. Kiitos jälleen kerran blogistasi! Minäkin saan siitä vertaistukea, vaikka tilanteemme ovatkin erilaiset.
    Minustakin on mukava lukea välillä ”hömppää”, mutta siinäkin erityisesti kiinnostaa, miten teet eri asiat sairaudesta huolimatta. Tähän liittyen heräsikin pari kysymystä: Hiuksesi ovat todella kauniit, ja oma värisi on upea, mutta minua kiinnostaa, miksi lopetit värjäämisen? Ymmärrän, että itse sitä olisi varmasti vaikea käsilläsi tehdä, mutta onko kyse siis sairauden aiheuttamasta vai muusta valinnasta? Sama kysymys myös meikkaamiseen liittyen: eikö ole mitään tapaa tehdä siitä helpompaa, vai etkö vain tahdo antaa esim. avustajasi tehdä sitä?

    Kiitos etukäteen vastauksista!
    – <3 Nanna

  2. Mahtavaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *