Oikeus ulkonäköön.

Täytyykö ollakseen sairas, näyttää sairaalta? Olen ollut pakotettu miettimään tätä asiaa useampaan otteeseen, ja voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka paljon, mutta nyt pieni pintaraapaisu.

 

27-vuotiaana naisena minulla on oikeus päättää pukeutumisestani, tyylistäni, meikkaamisestani ja hiustenlaitostani. Se, että olen sairas ja ympäri vuorokauden kovissa kivuissa, ei tarkoita sitä että minun pitäisi kulkea ihmisten ilmoilla collegehousuissa tukka harjaamatta. Eräs hoitaja kysyi minulta kerran, enkö vain voisi mennä kaupungille meikkaamatta, ja että näyttäisin sen kaiken kivun mitä koen? Mitä se hyödyttäisi, miksi minä niin tekisin? 

 

image_19.jpeg

 

Se, että en näytä ulospäin sairaalta, toimii suojakilpenäni. Myönnettäkööt, että välillä olisi helpompi kun ihmiset näkisivät pintaa syvemmälle. Vuosien varrella on tullut väärinkäsityksiä, ristiriitoja, sekä epäasiallisia kommentteja siitä, etten näytä kipuani. Toisaalta sen voi ottaa kohteliaisuutena, välillä taas se on loukkaus. Kun eräs lääkäri kerran sanoi minulle, ettei potilas joka ilmoittaa kivukseen 7, näytä tuolta, teki mieli kysyä miltä sitten pitäisi näyttää, niin tietäisin jatkossa?

 

En näytä 24/7 huolitellulta. Ei, en pysty tai kykene siihen edes joka päivä. Mutta silloin kun voin, minulla on siihen myös täysi oikeus. Stereotypioiden ja ennakkoluulojen ei kuulu määritellä minua. Minä itse määrittelen itseni, ja kuinka haluan tulla nähdyksi.

 

image_20.jpeg

 

Useampana päivänä viikossa näytän tältä. Peiton alle kääriytyneenä. Piilossa, yrittäen pitää kipua loitommalla. Tällöin ulkoisen habitukseni ja kertomani olotilan ja oireiden välillä ei pitäisi olla ”suurta ristiriitaa”.

 

Mutta silloin kun haluan ja voin, saan näyttää itseltäni. Siltä nuorelta naiselta, joka on aina pitänyt kosmetiikasta ja joka tykkää meikkaamisesta. Hiukseni ovat lyhyet, koska en kykene niitä laittamaan. Puolet hiuksistani on ajeltu, jotta niiden käsittely olisi helpompaa. Henkilökohtainen avustajani pesee hiukseni, se on se glamour kaiken takana. Voin kiittää avustajani lisäksi myös geenejäni, sillä taisin syntyessäni voittaa arvonnan paksusta luonnonkiharasta tukasta. 

 

image_21.jpeg

 

Kivulla on monet kasvot. Niin on minullakin. On minun oikeuteni valita milloin haluan mitkäkin kasvoistani näyttää itselleni, tai julkisesti. 

 

Stereotypioiden ja ennakkoluulojen värittämät lasit voi riisua jokaisen kasvoilta. 

kauneus meikki oma-elama terveys
Kommentit (16)
  1. Tämä oli kyllä tosi hyvä ja tärkeä postaus! Jos on sairaus, niin minkä ihmeen takia pitäisi ”näyttää sairaalta”. Ihan kuin sairaus olisi kaikki mitä ihmisessä on, vaikka eihän se todellakaan niin mene. Eikös esimerkiksi meikkaaminen ole tarkoitettu piristäväksi jutuksi, joten luulisi, että jos sairaana jaksaa ja haluaa meikata niin se olisi ihan suositeltavaakin? Niinkuin minkä tahans amuunkin jututn tekeminen, joka tuottaa iloa.

  2. Hienosti kirjoitettu!

    Olen itsekin päätynyt tilanteisiin (esim. kuntoutuskurssilla), missä olen saanut silmätsuuttäyteen jopa suoranaista vihaa, kun en ole suostunut personoimaan itseäni vakavasti sairaaksi ja kulje sen näköisenä ja oloisena että varmasti päälle päin kaikki näkisivät, että kipuja on, koskee ja masentaa ja tästä ei antibiooteilla toeta.

    Minä en vain suostu siihen, että yksinomaan sairaus määrittelisi persoonani ja olemukseni. En koe saavani mitään extraa irti siitä, että joka asiassa ja tilanteessa korostaisin sitä, että olen pitkäaikaissairas ja en kenties sitä tai tätä pysty tekemään tai että minuun koskee koko ajan. Enkä myöskään halua huonoinakaan päivinä niitä korostaa kulkemalla haamuna maailmalla. Voin nauraa, höperehtiä, pukeutua kirkasvärisiin vaatteisiin, korostaa (loistavia) sääriäni ja kihartaa hiukseni ja meikata – silloin kun  voin ja jaksan. Sitten kun en jaksa, en niin tee.
    Molemmat ovat oma valintani.

    ”En näytä 24/7 huolitellulta. Ei, en pysty tai kykene siihen edes joka päivä. Mutta silloin kun voin, minulla on siihen myös täysi oikeus. Stereotypioiden ja ennakkoluulojen ei kuulu määritellä minua. Minä itse määrittelen itseni, ja kuinka haluan tulla nähdyksi.”

    Loistavasti summattu!
     

    1. Juuri eilen oli eräässä tilaisuudessa keskustelua siitä, sanonko esim itse että olen vammainen henkilö, vai henkilö jolla on vamma? Kerroin olevani ihan vain Anna, henkilö. Riippuu toki tilanteista ja ympärillä olevista ihmisistä, mutta suurimman osan ajasta olen ihan vain minä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *