Masentavaa luettavaa, vai jotain muuta?
Olen viime aikoina hieman pohtinut blogini ja Instagramin sisältöä. Varsinkin sen jälkeen, kun sain erään kommentin, kuinka somesisältöäni on toisinaan masentavaa seurata. Tästä kommentista seurasi pohdiskelu, josta postasinkin heti instan puolelle:
Päivityksiäni masentaa seurata, näin minulle kerrottiin. Samalla saan viikottain viestejä positiivisuudesta.
Minun kehutaan olevan avoin. Samalla jätän tietoisesti paljon kertomatta.
Toisen mielestä valitan. Samalla kiitetään asioiden esiin tuomista.
En näytä tarpeeksi huonolta ollakseni niin sairas. Samalla kommentoidaan, kuinka kivun näkee silmistäni, vaikka kasvoilla meikkiä olisikin.
Yritän auttaa muita. Samalla en koe ansaitsevani tullakseni itse autetuksi.
Kerron epäkohdista, jotta niistä voitaisiin oppia. Samalla moni jupisee vain itsekseen.
Olen niin väsynyt. Samalla haluan tehdä tätä.
Esimerkillisyydestäni on palkittu. Samalla koen epäonnistuvani kaikessa.
Niin, ristiriitojahan täynnä tämä koko somemaailmani on. Jos nyt vielä täysin rehellisiä ollaan, niin sitähän koko elämäni on, kuten yllä olevista joistain väittämistä huomaa.
Tiedän toki itsekin, että blogini on täynnä ehkäpä sitten masentavia tekstejä: Olen kirjoittanut paljon kroonisesta kivusta, miltä se tuntuu, ja mitä sen kanssa on elää. Olen tuonut esiin epäkohtia yhdenvertaisuudesta, kun olen kohdannut sellaisiin tilanteisiin. Olen kertonut miltä esim. Paniikkikohtaus tuntuu, ja millaista on olla hoidossa psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Olen myös kirjoittanut yksinäisyydestä, ja siitä kuinka elämäni on kovin erilaista mitä aiemmin kirjoitin.
Mutta kas kun näistä aiheista on kovin vaikeaa kirjoittaa muutoin, kuin alakuloiseen tai negatiiviseen sävyyn. Viimeisessä haastattelussani Ylelle sanoin, kuinka en suostu enää lehtihaastatteluihin missä kerrotaan, että kuinka nyt menee huonosti niin joku hyvä minua vielä odottaa! Kokisin sen huijaamiseksi. Todellisuus kun on se, että sairauteni tulevat vaikuttamaan minuun myös tulevaisuudessa, ja tulen myös tulevaisuudessa kohtaamaan epäreiluutta.
Kuten olen ah niin monta kertaa aiemminkin muistuttanut: on niin paljon mitä jätän kertomatta, ja loppujen lopuksi blogi on vain pintaa, aivan kuten Instagramkin.
Saattaa kuulostaa hirveältä, mutta jos postaukseni koetaan masentavaksi, voit vaan kuvitella mitä elämäni oikeasti on, sen jäävuoren huipun alla.
Tottakai surulliset, epäoikeudenmukaiset, ja rehelliset postaukseni saattavat aiheuttaa tunteita, ja oikeastaan hyvä niin! Tunteita herättävät postaukset laittavat ehkäpä ajattelemaan, ja avaavat silmiä asioille, mitä ei ole aiemmin kohdannut. En kuitenkaan koe, että blogini tai instani olisi mikään opetus- tai valistuskanava, vaikka molemmat ovatkin luontainen jatke kokemuskouluttajuudelle.
En halua mitenkään puolustella , kuinka olisi väärin ajatella, että somesisältöäni on masentavaa seurata. Mutta tämä saamani palaute oli kirjoitettu siihen sävyyn, että revi itsesi nyt pois siitä valittamisen vellomisesta, ja koitapa etsiä kultaisia sädekehiä! Kas kun se ei ole niin yksinkertaista, enkä tietyllä tapaa kokisi sitä reiluksi. Mikäli kohtaan esim. tilanteita, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu lainkaan ja ihmiset käyttäytyvät epäreilusti, niin kyllä koen oikeudekseni kertoa näistä. Vaikka sitten kerta toisensa jälkeen. Ihmiset kuitenkin vastaanottavat tietoja niin monin eri tavoin, kuten aiemmin tuohon instagram kuvan yhteyteen kirjoitin.
Somesisältöni ei ole pelkkää alakuloa, ja inhottavia asioita. Kerron kokemuksistani, teen kaupallisia yhteistöitä joihin uskon, ja kuvaan myös sitä kontrasteja täynnä olevaa arkeani. Mutta en tietenkään voi sille mitään, kuinka paljon erinäiset erittäin negatiiviset asiat minuun vaikuttavat. Somekanavani ovat mahdollistaneet minulle useita mielenkiintoisia tilaisuuksia, joissa olen voinut käyttää ääntäni: sekä niistä hyvistä asioista, että huonoista.
Ideoita kirjoitusaiheisiin, kehitysehdotuksia, tai ihan vain kommentteja saa aina antaa! Vuorovaikutus somessa on antoisaa, ja siihen antaa varsinkin Instagram helpon mahdollisuuden.
Mutta yhden vinkin annan: Mikäli jonkun sisältö ahdistaa, herättää inhoa, tai muita epämiellyttäviä tuntemuksia, niin aina voi lopettaa seuraamisen. En tarkoita, että kaikista seurattavista tulisi tulla vain iloisten perhosten täyttämiä tunteita, mutta valinta seurattavien suhteen on helppo.
