Lusikoita kiitos.

20.10.2017 a.

Peuroja paidassa, sadetta housuissa.

Kaupallinen yhteistyö Kainon kanssa

Neule ja legginssit saatu bloginäkyvyyttä vastaan

Neuleet ovat kuuluneet olennaiseksi osaksi vaatekaappiani jo vuosia. En kuulu niihin henkilöihin, jotka täyttävät kaappinsa neuleilla vain syksyisin ja talvisin, ei neuleet kuuluvat pukeutumiseeni läpi vuoden. Siksi kiinnitänkin paljon huomiota neuleiden materiaaleihin, sekä leikkauksiin. Vaatteiden täytyy olla sellaisia, että voin kerrospukeutuen käyttää niitä sekä kylminä talvipäiviniä, että myös lämpiminä kesäiltoina. Vähän aikaa sitten tutustuin Kainoon, kotimaiseen neuleyritykseen joka on perustettu Köyliöön 2010. Olin heti myyty, koko valikoima yksinkertaisesti vain näytti minulta, vaatteilta joita käyttää läpi vuoden ja joita yhdistellä vaatekaapissa jo roikkuvien vaatteiteni kanssa.

Blogiyhteistyön merkeissä valitsin Kainon valikoimasta itselleni kaksi tuotetta. Ei ole ehkäpä mikään suuri yllätys, että valitsin itselleni mustan ja mustavalkoisen tuotteen. Mietin kyllä kovin ensiksi värikkäitä ”revontuli” legginssejä, mutta sitten järki päässäni kertoi itselleni, että liian helposti jäisivät nuo ihanaiset vain kaappiini roikkumaan. Musta, valkoinen, harmaa, joskus tummansininen, sitä vaatekaappini on. Kainon tuotteita yhdistävät ihanat kuviot, kuviot jotka näkyvät kauniisti monissa eri väreissä, mutta joita on saatavilla myös yksivärisinä.

”Peura” paidassa viehätyin heti laatikkomaiseen muotoon, 3/4 hihoihin, sekä kauniisti laskeutuvaan kaulukseen. Mustasta neuleesta eivät kuviot erotu heti, mutta lähempää katsottuna näyttäytyvät kauniit peurat. Paitaa on saatavilla useammassa eri värissä, joissa kuvioneule loistaa. Materiaali on ihanan kevyttä ja pehmeää luomupuuvillaa, joka on sopiva joka vuodenaikaan, eikä neule näytä juhlissakaan liian arkiselta.

”Sade” legginssit ovat todellisuudessa mustavalkoiset, mutta kuviointi tekee niistä lähes hopeansävyiset. Kaunis kuviointi, joka on tarpeeksi yksinkertainen, jotta legginssit voi yhdistää lähes asuun kuin asuun. Miellyttävä materiaali lämmittää, mutta ei hiosta. Mikäli haluan legginsseiltä hieman lisää lämpöä, sujautan alle ohuet sukkahousut.

Kun pyörätuoli on kaikkialle kelattava apuväline, asettaa se myös rajoituksia vaatetukseen. Tämän vuoksi olinkin todella iloinen siitä, että Kainon lähes kaikki tuotteet sopivat myös minun rajoituksilleni, mutta erityisen innoissani olin räätälöintimahdollisuudesta! Yritykseltä ehdotettiin, että legginssit valmistettaisiin takaata hieman korkeammiksi, jotta ne olisivat miellyttävämmät istuessani. Mikä loistava idea, johon tartuin heti. Pituutta ei minulle ole suotu, kuin huimat 161cm, joten lahkeista tehtiin myös hieman normaalia lyhyemmät. Ja kuinka sitten nämä sähköpostien perusteella räätälöidyt housut minulle isuvat? täydellisesti.

Kuultuani tästä räätälöintimahdollisuudesta avautuivat silmäni heti. Näin välittömästi henkilöitä, joille tämä ominaisuus olisi todella tärkeä. Se, että joutuu käyttämään joitain apuvälineitä tai hoitotarvikkeita arjessaan, on välillä inhottava rasite myös tyyliin tulevissa kysymyksissä. Kuitenkin tyylistä saa pitää kiinni, vaikka sitten tällaisilla pienillä muokkauksilla. Kuka sitten voisi hyötyä esim. legginssien muokkauksesta myös? Ystäväni, jolla on kestokatetri eli ihmisten ilmoilla ollessaan toisessa jalassaan kiinni lahkeen sisällä sääripussi, hän hyötyisi varmasti. Koska sääressä kiinni oleva pussi täyttyy päivän mittaan, pullottaa toinen jalka helposti. Mutta mitäpä jos toinen lahje olisi tarkoituksella valmistettu hieman löysemmäksi? Toinen ystäväni taas on kiinni ravintoletkuissa useamman kerran päivässä. Vaatteet eivät tietenkään voi kiristää tai painaa, niiltä kohdin mistä hoitotarvikkeiden tulee kulkea. Löysempi vyötärö, tai sitten normaalia korkeammaksi nousempi vyötärö voisi olla hänelle oiva ratkaisu. Tilanteita on monenlaisia, tarpeita on useita, mutta ratkaisuja löytyy myös.

Kuvat: Laura Virkki

Kotimaista työtä on ilo tukea. Kainon tuotteet suunnitellaan ja valmistetaankin Satakunnassa Köyliössä Kepolan kylässä. Autoa ei kuitenkaan tarvitse suunnata länttä kohden, tuotteita voi tilata myös yrityksen omasta verkkokaupasta.

Lisää kuvia löydät Lusikoita kiitos. Instagram-tililtä, jonne on myöhemmin tulossa myös hieman videofiilistelyä.

Muoti Trendit

12.10.2017 a.

Kun ystävä taistelee.

Laitteiden piippaukset, sairaanhoitaja istumassa nurkassa vuorokauden ympäri, letkuissa virtaavat nesteet, ohuet verhot potilaspaikkojen välissä, ikkuna josta katsoa vain ulos, roikkuvat vaatteet, lommoille painuneet posket, ystävä jossain siellä kaiken keskellä. Niin, olen kohdannut tämän näyn useaan kertaan ystävänä, ja jokainen kerta se riipaisee. Syömishäiriö tuhoaa henkilöä pala palalta, kunnes jäljelle jäävät vain kuoret, joiden tulisi kehonsa jälleen täyttää ja mielensä eheyttää. Asia on vain harvoin niin helppoa.

Kun toinen taistelee, kyyneleitä nieleskellen kertoo yrittävänsä, voi oma olo olla voimaton. Miten ihmeessä voisin olla tukena tämän kaiken keskellä, kaikuvatko sanani vain pimeyteen, vai voiko niissä nähdä valonpilkahduksia? Riistävintä kaikkien näiden vuosien aikana on ollut se, että tiedän ystäväni yrittävän. Hän taistelee, mutta esteeseen kompuroidessaan syyttää vain itseään, kuinka antoi sille hirviölle jälleen vallan. Ei hän ole hyllyltä valinnut itselleen tätä, ei hän saa nautintoa siitä, että sairastaa. Tiedän hänen tekevänsä kaikkensa, kaikkensa sen eteen että jaloilleen pääsisi. Jaloilleen, jotka jaksaisivat kantaa pidemmälle.

Minä pelkään. Pelkään sitä, että ystäväni äiti soittaisi minulle ja kertoisi, että neloshuoneen ryttö olisi perhosen siivin pois lentänyt. Pelkään sitä, että jäisin yksin neloshuoneeseen ilman ystävääni.

Kuva: Matti Härö

Syömishäiriön hirviö ulottaa lonkeronsa syvälle moniin eri tilanteisiin. Kyse ei ole siitä, että ystäväni haluaisi olla pienikokoinen, ei se on se hirviö joka tekoja sanelee. Olen ollut useampaan otteeseen tilanteessa, jolloin olen kokenut olevani hankalassa välikädessä hirviön kuristaessaan ystäväni kehoa. Kun sairaanhoitaja poistui huoneesta ja jätti meidät kahden, oli hirviöllä tarve nousta sängystä ja etsiä alalaatikosta jotain. Tiesin sen olevan kiellettyä, mutta kuinka vaikeaa voikaan olla yrittää pyytää ystävää makaamaan aloillaan sängyssä, jolla toinen on jo viikkoja maannut? Yritin, yritin aina jotta hirviön teot eivät sairaalassa meidän väleihin vaikuttaisi, mutta olihan se raskasta. Jälkikäteen ystäväni on sairaalahoitojaksojen jälkeen pyytänyt minulta anteeksi sitä, miten on toiminut mielestään epäreilusti minua kohtaan tuollaisissa tilanteissa. Mutta enhän minä häntä voi syyttää, ei hän ole syyllinen tekoihin joihin ei voi itse täysin vaikuttaa. Myönnän kyllä, että edellä mainitun tyyliset tilanteet olivat hankalia. Tahdoin ystäväni pitävän sovituista säännöistä kiinni, mutta minä en halunnut olla se joka rajoittaa tekemisiä, toisaalta taas en halunnut hoitajan jäävän huoneeseen, jotta ystävänikin saisi pienen hengähdystauon sairaalamaailmasta. Se mikä on tuntunut kaikista pahimmalta, on ollut hoitohenkilökunnan muutamat töykeät kommentit. Minä toki tunnen ystäväni paremmin, kuin satunnainen hoitaja, mutta se ei oikeuta tölväisyihin ja kiusaamiseen. Kaiken sen hirviön keskellä hän on kuitenkin oma itsensä, tyttö joka tappelee kovempaa kuin Pikku Myy.

Yksi asia, jota odotan tällä hetkellä eniten on se hetki, jolloin vien ystäväni kahvilaan. Kesällä sairauden ottaessa tytön taas tiukempaan otteeseensa, esitti hän minulle pyynnön. Minä saisin valita ajankohdan, kahvilan, sekä leivokset ja me yhdessä nauttisimme niistä. Pieni asia jollekin, suuri askel toiselle. Tämä hetki odottaa vielä, odottaa kunnes hän sairaalasta jälleen kotiutuu. Siihen asti me viestejä vaihdamme, niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä, ja välillä sinne neloshuoneeseen maailmaa pakenemme.

Vaikka Pikku Myyn nyrkit tappelevat syömishäiriön hirviötä vastaan, minä silti pelkään. Pelkään, mutta samalla toivon ja aina erotessamme sanon sen perinteeksi muodostuneen ilkikurisen sävyn saaneen sanan: ”Tsemppiä!”

Aiheesta aiemmin: Huoneessa 4. #Älälaihduta

Suhteet Ystävät ja perhe Terveys Syvällistä