”Milloin sä pidät kesälomaa?” 

Tämä absurdi kysymys esitettiin minulle kesän alussa muutamaan otteeseen, ja jokaisella kerralla nousi hieman hölmistyneelle ilmeelleni hienoinen hymy. Eihän minulla nyt periaatteessa mitään lomaa ole, ja jos olisikin, niin mistä minä lomaa pitäisin?

Ainoa asia mistä oikeastaan edes huomaan nyt todellakin olevan kesän, on se että kalenterini on huomattavasti normaalia tyhjempänä. Olenkin joskus sanonut, että kuntoutukset ovat päivätyöni, ja nyt useammat eri kuntoutusmuodot ovat terapeuttieni kesälomista johtuen tauolla.  Minun kesälomaani  onkin ehkäpä tämä aika, kun terapeuttini lomailevat ja minulla on taukoa eri kuntoutusmuodoista.

”Tosin asianlaita taitaa olla niin, että myös terapeuttini pitävät lomaa minusta. Aivan ansaitusti.”

Mutta jos minulta kysyttäisiin, pitäisinkö lomaa kuntoutuksista? Kyse kun ei ole vain siitä, että kelaan sisään kuntoutuslaitokseen ja hengailen tunnin fysio-, toiminta- tai psykoterapeutin kanssa. Toimintaa on jos monenlaista, ja käynnit saattavat olla todella rankkoja ja raskaita, kuitenkin täysin tarpeellisia. Mutta niin, en minä kokonaan lomaa pitäisi ja hyvä niin.

Minun turvani on kiire, sillä minä itseäni suojaan. Aikatauluttaminen on yksi iso osa sitä, vaikka kuntoni onkin sellainen, ettei kalenterin sivujen välissä kovin montaa eri menoa olekaan. Mutta viime vuosien kesät ovat osoittaneet sen, että liiallinen tyhjyys kalenterissa, tai siis kesälomaksi sitä kaiketi monet kutsuvat, se ei ole minulle tähän hetkeen soveltuva.

”Kun on liikaa aikaa, on liikaa aikaa ajatuksille. Haitallisille sellaisille. Yksin ilman tuttuja apuja on vaikeaa koittaa taistella, tai ihan vain pärjätä. Ja monihan sen tietää: Kesällä ei kannata sairastaa, ehei.”

Niin, kesät ovat siis hankalia paitsi psyykkisesti myös fyysisestikin, mutta eritoten psyykkisesti. Joitain oireita kykenen paikkaamaan lääkityksillä, mutta eiväthän ne ole lainkaan sama asia, kuin monipuolinen apu.

Joten voin olla tyytyväinen siihen, etten kesälomaa vietä. Jokaisella viikolla on minulla edes yksi kuntoutusmuoto pyörimässä. Tuttu ammattilainen joka tuntee minut, tietää mitä tehdä. Tämän lisäksi tiedän että voin aina ottaa yhteyttä tiettyihin henkilöihin, vaikka lomakausi Suomessa pyörisikin.

”Jossain tulevaisuudessa ehkä minulla jälleen kesäloma on, mutta sen aika ei ole nyt. Ei todellakaan.”

Mutta vaikka minä itse en lomaa vietäkään, voin rehellisesti sanoa odottavani lomakausien päätöstä. Olisi tarvetta konsultaatioille, pitäisi päivittää lääkelistoja, tulisi keskustella ennen verkostopalaveria, ja saada selvyyttä tulleisiin kutsukirjeisiin. Niin, tässä oli siis vain osa terveysasioihin liittyvistä asioista, mutta palaavathan ne muutkin jutut lomilta…

——————-

Vaikka täysipäiväistä lomailua en harrastakaan, kuuluu kesääni joitain tapahtumia ja ajankohtia, joita jo odotan! Näistä päivittyy Instagramini reaaliaikaisesti, joten klik klik @Lusikoitakiitos

Pyhimyksen kappale Häiriintyny on soinut kuulokkeissani jo pitkään päivittäin, ja tuo yksi kohta nousee aina yli muiden. Ylianalysointi on yksi tarpeettomista vahvuuksistani, joten ei ole ihme, että myös musiikki saa siitä usein osansa. Kuinka lyhyt pätkä yhden laulun sanoja voikaan saada niin monia tulkintoja eri merkityksissä?

Syy taitaa olla siinä, että lyriikoita lukiessani voisin alleviivata monen monta kohtaa, jotka osuvat juuri minuun ja elämääni. Tuo yksi lause osuu kuitenkin niin vahvasti, kuten myös kappaleen nimikin:

Olenhan minä häiriintyny monin eri tavoin, ja hermostoni sekaisin sekä hätääntynyt. Niin, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

CRPS Complex Regional Pain Syndrome eli monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä, tuo vaikea sairastamani sairaus on vahvasti kytköksissä autonomiseen hermostoon. Eli juurikin niihin kaikkiin toimintoihin, ja muutoksiin mihin ei voi itse vaikuttaa. Kun jalkani muuttuvat harmaiksi ja kylmettyvät täysin, saattavat ne samalla turvota pizzataikinoiksi. Yritäpä siinä sitten saada tilannetta haltuusi, varsinkin kun samaan aikaan kätesi saattavat muuttua punavalkoisiksi lämmeten punaisilta alueilta, mutta kylmeten valkoisilta. Siihen päälle vielä liuta muita oireita ja alati kovenevaa kipua. Mitä voikaan tehdä? Otsikkohan sen jo kertoo…

”Kuin lapselle kerron hermostolle, ettei oo hätää”

Tällaista se on, hetkestä toiseen.

Olen istunut ensiavun aulassa pyörätuolissani koko kehoni täristen ja vääntyillen niin, että olen meinannut lattialle tippua. Kylmä hiki on valunut pitkin selkää ja ympärillä olevat ihmiset ovat varmasti luulleet minun luopuneen absolutismista. Mutta ei, kyse on ollut jostain aivan muusta kuin päihteiden käytöstä. Kyse on ollut kehostani. Dystonia vääntää kehoani vääriin asentoihin, ja saattaa laittaa kehonosiani tärisemään ja väpättämään niin että olo on kuin Duracell pupulla.

Kuinka ihanaa ja helpottavaa olisikaan, kun hermostoni ymmärtäisi rauhoitteluani, ja täten lopettaisi ylimääräisen työskentelynsä.

Mutta ei, usein vaikeimmissa kohtauksissa en ole kykenevä edes kohdistamaan ajatteluani mihinkään, niinpä paras lääke pillereiden ohella on aika.

Epäonnistuminen, häpeä, syyllisyys, ja monenmoiset muut negatiiviset tunteet ovat läsnä aina silloinkin, kun todellisuudessa en tilanteille mitään voisi. Kun muiden mielestä lohtua ja turvaa kaipaisin, silloin minä vain syyllisyyttä näen. Toiset yrittävät varmistaa, ettei ole mitään hätää, mutta itse en tiedä lainkaan miten olla voisin.

Paniikkikohtauksen vyöryessä päälle tuntuu kaikki niin liialta, ja samalla mikään ei miltään. Pakeneminen uneen, edes lyhyeen sellaiseen, auttaa useimmiten parhaiten vaikka se harvoin kunnolla onnistuukaan. On tuskaisaa odottaa lääkkeiden vaikutusta, ja vain toivoa hetken unta.

Kun ahdistuneisuus pitää tiukassa otteessaan, ja päivässä liian monet asiat sitä vaikeuttavat, ei hermosto kovin levolliselta tunnu.

Jos joskus sen ymmärtäisi, sen ettei nyt ole hätää, olisi elämä mahdollisesti toisenlaista. Ehkä.

Mutta nyt en vielä osaa hermostoani rauhoitella, en vaikka toiset niin tekisivätkin. On liian monia asioita, jotka ovat mielen sopukoihin pimeitä luolia kaivaneet, ja vaikeilla jutuilla täyttäneet.

Häiriintyny, keho ja mieli eli koko neiti. Joskus voisi ehkä olla helpompaa mikäli hermostoaan lohduttaa voisi, kuin pientä lasta. Mutta siihen on vielä matkaa, eikä se osaltaan ikinä onnistumaan tulekaan. Mutta jos sopivan yhdistelmän eri apukeinoja löytäisi?