Sormet glitterissä tänään muutamaa korttia laminoidessani, kuuntelin pitkästä aikaa erästä vanhaa soittolistaani. Taustalla soivat kappaleet, jotka olen monen monta kertaa kuullut, ja jossain vaiheessa unohdinkin, että puhelin lauloja laului. Mutta sitten. Sitten havahduin, havahduin siihen, että kuulin soivan kappaleen kertosäen muita selvemmin:
”Mä halusin olla, vapaa ja yksin.
Mut joku sarvipäinen lisäs siihen äinen,
musta tuli: vapaa ja yksinäinen.”
Chisu – Vapaa ja yksin
Niin, luulen monen taistelevan tämän asian kanssa: Saako olla yksin, olematta yksinäinen?
Arvostan yksinoloa nykyisin huomattavasti enemmän, kuin vaikkapa kahdeksan vuotta sitten, kyllä todellakin. Se, että voi olla vain aivan hiljaa, ja tehdä asioita yksin, on tärkeää kelle tahansa. Se kuitenkin korostuu siinä vaiheessa, kun itsenäisyyttä ei ole niin paljon, kuin aiemmin. Pyrin pitämään kalenterissani ainakin yhden päivän viikossa, jolloin minun ei tarvitsisi nähdä ketään muita. Se ei tarkoita sitä, että päivä olisi minulle täysin vapaa, saatan tehdä järjestötöitä tai opiskeluita kotoota käsin, mutta saan itse valita olenko jonkun toisen seurassa. Niinä päivinä pyrin siihen, ettei henkilökohtainen avustajanikaan olisi vuorossa, sillä hänen työvuoronsa eivät ole minulle ikinä vapaata. Hän auttaa minua monissa henkilökohtaisissa asioissa, jolloin astuu reviirilleni, ja työnantajanaan minun tulee häntä tehtävissä ohjeistaa. Näin ollen olen jatkuvasti valppaana, tarvitseeko hän johonkin tehtävään neuvoja tms. vaikka itse koittaisinkin levätä.
Tiedostan itse, että harrastan myös välttelytaktiikkaa ihmisten kanssa, taktiikkaa jota ei tulisi suosia. Masennus ja ahdistuneisuus pitävät yksinolosta, vaikka ne vievätkin helposti yksinäisyyteen. Useat eri osatekijät vaikuttavat mielenterveyteeni, ja sen ollessa heikoilla, on helpompi vetäytyä yksin. Haluan olla yksin, mutta välillä olen myös yksinäinen. Mitä useampi sairaus on arkeeni vaikuttanut, sitä vähemmän ihmisiä ympärilläni. En tarkoita kuullostaa surulliselta, en, varsinkin koska itse tarkoituksellisesti haluan jättää joitain henkilöitä kauemmas. Koen myös usein ahdistuneisuuden ja paniikkikohtausten vuoksi suurta helpotusta, kun tiedän voivani sulkea oven muulta maailmalta, edes vaikka kuntoutustäyteisen aamupäivän jälkeen.
Kuka sitten päättää ollako yksin, vai yksinäinen? Sanoisin tässäkin, että henkilö itse, kyse on siitä mitä tuntee. Mikäli yksinolosta voi nauttia, ja tiedostaa sitä tarvitsevansa, on hyvä saada siihen myös mahdollisuus. Edes hetki itselleen, ilman muita. Mutta mikäli ei koe tilannetta mieluisaksi, ja kokee siitä surua, on kyse yksinäisyydestä. On valittua yksinoloa, ja on tahatonta yksinäisyyttä.
Yksinäisyyskin voi kuitenkin olla valittu tie, mutta mikäli tuon tien valitsee, tulisi valintaansa pohtia. Maailma on kovin pimeä paikka ilman muita, eikä yksinään hymyily valaise huonetta, kuten hymyn toiselle osoittaessaan. Minä saatan haluta olla yksin, ja saatan haluta olla ainakin välillä yksinäinen, sekä olla välillä yksinäinen tahtomattani. Jossain tulevaisuudessa voi olla käännös, käännös jonka otettuani haluan olla vapaa ja yksin, ilman pelkoa että olisin vapaa ja yksinäinen.
