Pyöristyylini osa 2 – arkipäivän laukut

On tullut aika kirjoittaa postaus, jota olisin itse kaivannut silloin, kun pyörätuolista tuli iso osa elämääni. Miten yhdistää käytännöllisyys, kestävyys, oma tyyli, sekä apuvälineen rakenteet? Oi pyh niin paljon kivempaa olisi vain säästää rahaa, marssia laukkukauppaan, ja poistua kassan kautta kotiin tyylikkään asusteen kanssa. 

Mutta nyt joitain minun valintoja arkipäiviini.

psst…. Ensimmäisen osan Pyöristyylini juttusarjasta löydät muuten täältä.

 

Ensimmäisenä on se luotettavin kumppani: Fjällrävenin Kånken. Ei ole mikään yllätys, että myös monella pyörätuolinkäyttäjällä komeilee tämä klassikko. Mutta miksi juuri Kånken on kätevä pyörätuolilla ympäriinsä kelatessa? Repun ohuet säädettävät olkaimet saa hyvin heitettyä kiinni pyörätuolin rakenteisiin. Itselläni olkaimet roikkuvat pienissä putkissa, joissa kuuluisi olla korkeussäädettävät työntökahvani, mutta koska en itse käytä niitä, saan repun helposti tähän kohti kiinni.

Kånken on sopivan tiivis ja lyhyt, niin ettei se hakkaa selkänojaa joka kerta vauhtia ottaessa tai kynnyksiä ylittäessä. Koska repun vetoketju kiertää koko repun, saa sen helposti auki myös tuolissa istuessa. Kånkenin kestävyys on myös erinomaista, eivätkä pienet vesiroiskeet tee mitään.

Reppu on yksinkertaisesti todella kätevä laukku, sillä pyörätuolilla kelatessa tulee käsien olla vapaina. Mutta on tosiaan yksityiskohtia joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Naisena haluan käyttää myös käsilaukkuja, oi kyllä. Tämä seuraava laukku on kulkenut mukanani jo yli kuusi vuotta, mutta en vieläkään suostuisi siitä ikinä luopumaan. Mulberryn Alexa on tilaihme, jossa raahata vaikka mitä tavaraa mukanaan. Silloin kun tarvitsen mukaani kalenteria, meikkipussukkaa ja kaikkea, mutta reppu vaikuttaa liian isolta tai tyyliin sopimattomalta, silloin nappaan syliini tämän yliolanlaukun. 

Laukun hihnan kannattaa olla tällaisissa isommissa messengertyylin laukuissa hieman pidempi, jotta laukkua voi kantaa sylissä. Näin ollen niskahartiaseutu ei joudu niin koville, kun laukku ei roiku koko aikaa ilmassa, vaan voi levätä sylissä. 

Tällaisen isomman käsilaukun voi virittää myös selkänojan taakse, mutta kiinnityksestä kannattaa pitää huolta. Huonona puolena tällaisessa operaatiossa on usein se, että kiinnittäminen ja purkaminen on sen verran työlästä, että täytyy pyytää aina apulaista ojentamaan tavaroita laukusta.

 

 

Pieni laukku, johon mahtuu juuri sopivasti ne tärkeimmät asiat: korttilompakko, avaimet, vammaispysäköintikortti, huulipunia, sekä kännykkä. Välttämättömyydet joilla pääsee pitkälle, jollei sitten heräteostoksia tule tehtyä sieltä täältä.

Päädyin itse Kenkäpaja Pihkan ihastuttavaan Armiin, kaunis yksinkertainen haitarilaukku. Varsinkin niinä vuodenaikoina, kun takki ei ole päällä jatkuvasti, on hyvä olla tällainen pieni laukku, jonne saada ne välttämättömyydet varsinkin kännykkä. 

Hihnaa kun lyhennetään vielä normaalia lyhyemmäksi, saadaan laukku juuri sopivalle korkeudelle niin, ettei se haittaa kelausliikettä lainkaan. 

 

 

Mikäli en halua kuljettaa paljoa tavaraa mukanani, mutta pelkät välttämättömyydet eivät kuitenkaan riitä, astuu kuvioon hihnallinen kirjekuorilaukku. Sopivan litteä, mutta kooltaan pikkulaukkua suurempi, olematta kuitenkaan kelatessa tiellä. 

Puran laukku on pieni tilaihme, mutte se pysyy kuitenkin kyljen korkeudella, jolloin liikkuminen on helppoa. On hyvä olla useamman eri koon laukkuja, joista valita päivän suunnitelmiin sopivimmat. Musta nahka on myös käytännöllinen, sillä siitä saa helposti pyyhkäistyä katupölyt muualle.

 

(Kuvassa näkyvä Puran laukku saatu aiemman blogiyhteistyön kautta.)

Reissaan itse paljon yhden tai kahden yön reissuja, ja minulle on tärkeää, että kykenen itsenäisesti kulkemaan esim. Kaukoliikenteen junilla paikkakunnalta toiselle. Hyvälle viikonloppulaukulle on siis runsasta käyttöä.

Pyörätuolia kelaavalle sopiva viikonloppulaukun koon sanoisin olevan noin 45-50 litraa. Useammankin yön tavarat mahtuvat laukkuun muiden tilpehöörien lisäksi, vaikka välillä vetoketju voikin tuntua napakalta. Tärkeää on kuitenkin se, että laukun saa pidettyä sylissä. Liian pitkä laukku vaikeuttaa kelaamista ja liian lyhyt kantohihna taas kuluttaa niskahartiaseutua. Kun laukun saa pidettyä stabiilina sylissä, ei sen painoakaan edes niinkään havaitse. 

Viikonloppulaukku kannattaa valita kestävästä materiaalista ja miettiä myös miten sen saa avattua. Kokeilemalla selviää, kykeneekö kelaamaan laukku sylissään, ja näkeekö sen takaa mitään? 

Itselläni käytössä on LV:n Keepall 50, johon olen ollut useamman aktiivikäyttövuoden jälkeen oikein tyytyväinen.

 

Julkaisun kuvat: Laura Virkki

 

 

Mitäpä keksittäisiin seuraaviin pyöristyylijuttuihin?