Rintsikattomuudesta.

Sanon sen nyt tässä heti alkuun:

 

 

”Jos jotain oikeasti kiinnostaa niin paljon se, etten pue yhtä vaatekappaletta ylleni, tervetuloa katsomaan vaan. Maksua en ota vastaan, sen saavat toiset naiset hämyisillä lavoilla tehdä.”

 

blogi_rinnat3.jpg

 

En edes muista kuinka kauan siitä on, kun tein lopullisen päätöksen olla käyttämättä rintaliivejä. Jo hyvän aikaa siitä kuitenkin on, sillä muistan vielä prosessin, joka johti täyteen liivittömyyteen. Ensin siirryin pehmeisiin, kaarituettomiin toppeihin ja välillä asettelin rintani olkaimettomien rintsikoiden sisään. Mutta se tuntui yhä liian hankalalta. Kun sitten päätin luopua rintsikoista kokonaan, astelin vaatekauppoihin silikonisia nännisuojia etsimään. Löysin erittäin viehättävät kukan muotoiset kanafileet, jotka joka aamu etumukseeni kiinnitin. Toisinaan metsästin noita kukkasia iltaisin paitani sisältä, tai kesken luennon reunoja parempaan ihokontaktiin painelin. 

 

”Miksi? Miksi minun pitäisi vain muita varten pienet nännini piilottaa?”

 

Silikonikukkaset jäivät kylpyhuoneen laatikkoon. En yksinkertaisesti vain kokenut, että ne olisivat tuoneet mukanaan mitään ihmeellistä painoarvoa. Siitä päivästä lähtien, laitoin kukkaset rintoihini vain juhlatilaisuuksiin. 

 

 

Olen viimeksi pukenut rintsikat ylleni johonkin tv-kuvauksiin. En edes muista mitkä kuvaukset olivat kyseessä, mutta muistuttelin itseäni asiasta kovin, että televisiokameroiden edessä tulisi liivien mekon alla olla. Olivathan ne, mutta seuraavista tv-kuvauksista en edes muista olinko rintaliivit asuni alle pukenut vai en. Tämän vuoden puolella en ole pukenut rintaliivejä päälleni kertaakaan, en vaikka niitä yhä alusvaatelaatikossa majaileekin. Pienessä laatikossa naisellisia, urheilullisia, huomaamattomia, rintoja korostavia, kaikenlaisia liivejä, joiden hakaset ovat jo pidempään levossa uinuneet.

 

blogi_rinnat1.jpg

Miksi? Miksi arjessani saattaa paidan läpi havaita, että yhden naisellisuuden peruspilareista laatikkoon olen haudannut? Tähän on erittäin yksinkertainen mediaseksitön vastaus: terveys. Rintaliivit painavat (oli sitten täysin oikea koko tai ei) juuri niistä inhottavimmista kohdista kehoani, aiheuttaen monenmoisia oireita. Tämä sairaan kipeä kehoni ei yksinkertaisesti siedä tuon vaatekappaleen kietoutumista, ei lainkaan. Ilman rintaliivejä on käsissäni parempi verenkierto, vähemmän turvotuksia rintakehällä, vapautuneempi hengitys ja lievempi kipu. Loppupeleissä kyse on mukavuudesta, siitä ettei kehoni tarvitsisi kärsiä yhtään enempää, varsinkaan asiasta jonka voin helposti elämästäni karsia. Mutta… en tarvitsisi mitään näistä syistä, jotta voisin kulkea kaupungilla rinnat heiluen, nännit näkyen. Ei kukaan tarvitse siihen lupaa keneltäkään toiselta.

Voin myöntää, että alussa minua kyllä hävetti. Tunsin olevani jotenkin epäsiisti, tai väärin käyttäytyvä ilman tuota yhtä vaatekappaletta. Nopeasti koitti kuitenkin aika, jolloin en vain jaksanut välittää siitä. Arjessani joudun riisuutumaan toisten ihmisten edessä keskimäärin neljä kertaa viikossa, ihmisten edessä jotka tekevät töitä minun hyvinvointini eteen. Kun on tarpeeksi monta kertaa maannut fysioterapeutin huoneessa plintillä yläkroppa täysin paljaana, ei sitä ensimmäiseksi tule mieleen ajatella, kiinnittiköhän fysioterapeuttini huomiota siihen, ettei ylläni rintaliivejä ollut? 

Tässä tilanteessa voin olla kiitollinen siitä, etteivät rintani oikeastaan koskaan kasvaneet. Ne jäivät kahdeksi pieneksi kaveriksi, jotka eivät aina edes AA-kuppia täyttäneet. Mikäli rintani olisivat suuret, marssisin oitis pienennysleikkaukseen, sillä suuret rinnat aiheuttaisivat keholleni turhia lisäongelmia. Mutta, minun pienet rintani ne tuossa edessä vain ovat, ilman kaaritukia tai pitsikangasta. Vaikka joskus saattaisikin paidan läpi nänni näkyä, on kyse kuitenkin minun kehostani. Kehostani, jonka minä puen haluamiini vaatekappaleisiin. En oikeastaan tiedä miksi siellä laatikossa ne vailla käyttöä jääneet rintaliivit majailevat, ehkä ne odottavat roviota? Sillä mikäli minä pukisin ne päälleni, aiheuttaisivat ne kehooni liekkien poltteen kivun muodossa.

 

blogi_rinnat2.jpg

 

Tämä oli minun selitys siitä, miksi rintani vapaina ovat. Mietin pitkään uskallanko, tai viitsinkö tästä aiheesta edes kirjoittaa? Mutta keskusteltuani muutaman henkilön kanssa, toivoivat he minulta julkaisua, sillä siellä jossain ruudun takaa voi joku käydä näitäkin ajatuksia mielessään läpi.

Kipua on monenlaista. Se voi olla fyysistä tuskaa, mutta se voi ilmentyä myös vaimennetuin ajatuksin, tai epäröivin teoin.

 

”Minä en käytä rintaliivejä. Piste.”

 

 

Kuvat:  Kaisa Saarinen

 

//Lusikoita kiitos. löytyy myös täältä:
//FACEBOOK
//INSTAGRAM
//YHTEYDENOTOT: lusikoitakiitos (a) gmail.com

muoti trendit terveys ajattelin-tanaan
Kommentit (18)
  1. Hyvä että kirjoitit tästä!
    Olen itsekin pikkuhiljaa siirtymässä liivittömyyteen, vapaa-ajalla en enää suostu sellaisia käyttämään. Minullekin kaarituelliset liivit alkoivat tuottaa liikaa kipua viimevuosina. Nykyään myös kevyesti topatut kaarituettomat sekä urheiluliivit tuntuvat painavan, kun keho on tottunut parempaan. En itsekään onneksi A-kupin vuoksi tarvitse liivejä tukemaan, lähinnä antamaan muotoa.

    Kaikista positiivisista tuntemuksista huolimatta yhä reilun vuoden jälkeen esim. luennoilla tai kesätöissä minuun iskee sellainen olo että tässähän ”kuuluisi” peitellä nännit…eäh, tyhmää. Kai tämäkin on niitä juttuja, että vaikka Tiedän asian olevan omani, niin silti menee hetki ennen kuin alan tuntea oloni mukavaksi ja lakkaan pelkäämästä mahdollisia katseita. Niin että lisää vain tällaisia tekstejä ja liivittömiä naisia julkisiin tiloihin näyttämään esimerkkiä!

    1. Kiitos! Kiva että kerroit myös omia fiiliksiäsi tästä aiheesta. Juurikin tuo ”kuuluisi peittää nännit” oli isona esteenä itselleni siihen, kehtaisinko kulkea ilman rintsikoita. Mutta jotenkin jossain vaiheessa vain väsyin siihen. Jos joku oikeasti haluaa tuijottaa nännejäni paidan läpi, voin antaa vinkkejä muistakin elämän aktiviteeteista.

      1. Julkkikset on alkanu vapaalla kulkea liivittä (Jennifer Aniston mm.) ja itseasiassa Frendejä kun katsoo niin hänellä usein nännit paistaa. Joten toivotaan että kohta me tavan tallaajatkin voidaan kulkea nännit näkyen ilman että ajatellaan ”voi kauheeta”.

        1. Todellakin toivotaan! Se on jotenkin jännä miten joissain asioissa vaikuttaa liialtikin se, mitä muut saattavat ajatella. Mulla oli alussa tosiaan usein semmonen likainen tai epäsiisti olo, melkeimpä kuin olisin unohtanut helteisenä päivänä deodorantin ja istuisin ruuhkabussissa.

  2. Harmi että poistin 99% kaikki vanhat postaukseni jopa sen rintaliivittömyydestä mutta faktahan on se ettei rintaliivit estä rintoja roikkumasta ja kasvataa syövän mahdollisuutta. Lisäksi liivittömyys parantaa verenkiertoa ja lihakset aktivoituvat. Rinnat itseasiassa voivat näyttää pyöreämmiltä / terhakkommilta liivittemömyyden ansiost. Itse ainakin mun mielestä rintani on pyöristynyt vähän sen jälkeen kun olen heittänyt rintsikat kokonaan pois. Jokus itsekin käytän baundeu mallisia toppeja nännejä peittää ja välilä ne tippuvat kesken päivän/illan, joten enmmän menen nykyisin ilman mitään.

    1. Olen itse sitä mieltä, että mielummin kankaan läpi näkyvä nänni, vaikka viileässä kesäillassakin… kuin kädet, jotka mekon sisällä huonosti istuvua rintsikoita koko ajan paikalleen asettelevat.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *