Saako tuntemattomalta kysyä syytä vammaansa?

Helsinki, kympin ratikka viime viikon tiistaina, noin kello 18:30. Raitiovaunu oli suht täynnä, mutta mahduimme ystäväni kanssa kuitenkin sisälle Lasipalatsin pysäkiltä. Minä pyörätuolillani pyörätuolipaikalle, ja ystäväni käytävän toiselle puolelle seisomaan.

Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi minua ehkä muutaman vuoden vanhempi nainen, josta ei osannut lukea, oliko hän alkoholin vaikutuksen alaisena vai ei. Hän seisoi ensin minusta hieman kauempaa, mutta tuli sitten viereeni seisomaan. Lähestulkoot heti kääntyi hän puoleeni, ja kovaan ääneen kysyi:

”Hei mitä sulle on käynyt, kun oot pyörätuolissa?”

IMG_6013.JPG

Ystäväni ilme oli tyrmistynyt. Hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan, ettei hän voinut uskoa korviaan, että joku kysyisi noin tuosta vaan niinkin henkilökohtaisen kysymyksen. Tilanne ei kuitenkaan ollut minulle ensimmäinen kerta, ei. Tyynesti katsoin naista, ja vastasin nopeaan:

”Mulla on sellainen vaikea neurologinen sairaus.”

Vaikka vastaukseni olikin tyyni, viestitin kuitenkin äänenpainoillani, ja eleilläni etten haluaisi keskustella asiasta sen tarkemmin. 

”Joo kato mä sillä vaan, että mä käytin kerran pyörätuolia, kun jalkani leikattiin.”

Hymyilin, ja katsahdin ystävääni. Nainen kuitenkin jatkoi vielä minulle puhumista:

”On se kyllä niin hienoa, kuinka hyvin meillä Suomessa on asiat, että pyörätuolilla pääsee hyvin liikkumaan, ja annetaan mahdollisuuksia sinunlaisille ihmisille.”

Hymyilin, ja näin ystäväni korvista nousevan tumman savun. Nainen siirtyi pois viereltäni, hieman kauemmas istumaan. Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme silmät vinhasti pyörien. Jäimme pois ratikasta, ja lähdimme kulkemaan kohti jäähallia, johon olimme matkalla keikalle. 

”Ei voi olla totta! Siis ihmiset ihan oikeasti kysyvät tuollaisia, ja sanovat tuollaista päin naamaa? Voi huh huh.”

Vaikka tilanne ei ollut minulle ensimmäinen, oli se sitä ystävälleni. 

IMG_6032.JPG

On parempi mikäli ihmiset kysyvät suoraan, kuin tekevät omia olettamuksiaan. Mikäli minulta ei kysytä syytä pyörätuolini käytölle, olettavat monet, että olen ollut auto-onnettomuudessa, jossa olen halvaantunut. Lähes joka kerta olen nimittäin saannut kuulla tämän vaihtoehdon, mikäli on itse tehty olettamuksia. Mutta, saako tuntemattomalta sitten kysyä hänen vammastaan? Riippuu toki yksilöstä, mutta tilannetajua ei voi olla koskaan liikaa. 

Mikä minua tässä kyseisessä tilanteessa hieman turhautti, oli muutama asia. Se, että minä käytän nyt, ja loppuelämäni pyörätuolia, ei ole sama asia, kuin joutua tukeutumaan apuvälineeseen vaikka vain sairaalahoidon aikana. En toki tiedä, kuinka kauan kyseinen naishenkilö pyörätuolia käytti, mutta suurella todennäköisyydellä puhumme eri pituisista ajanjaksoista. On aivan eri asia käyttää yksilöllistä aktiivipyörätuolia, kuin kuljetuspyörätuolia. 

Esteettömyys näyttäytyy aivan eri tavoin heille, jotka törmäävät siihen vain silloin tällöin, kuin heille joille esteettömyys on arkipäivää. Seuraavan kerran kun menet esim. Helsingin Stockmannille, mieti jokaista rappusta noustessasi, miten pääsisit liikkumaan ilman jalkojasi? Tavaratalossa on kerroksia, ja puolikkaita kerroksia, mutta kaikki hissit eivät mene kaikkiin kerroksiin, eivätkä hissit ole aina kulman takana. Kun astut sisään johonkin kahvioon, tai liikkeeseen, huomasitko montako kynnystä ovella on? On ensimmäinen kynnys tarpeeksi matala, ja onko siinä tarpeeksi leveyttä, jotta kykenisit nostamaan tukipyörät ilmaan, päästäksesi seuraavastakin kynnyksestä vielä? Pitikö sinun samaan aikaan vielä vetää raskasta ovea yksin auki? Esteettömyyttä on monenlaista, siihen tulee kiinnittää huomiota monella eri osa-alueella, eikä vain liikuntarajoitteisia ajatellen. 

Joten pääsevätkö siis ”minunlaiset ihmiset, joille on annettu mahdollisuus” liikkumaan kaikkialla Suomessa? Vastaus on kahden kirjaimen pituinen: Ei.

 

Erilaiset ihmiset, erilaisissa tilanteissa kiinnostavat monia, sehän on selvää, mutta kaikkea ei tarvitse aina kysyä, kuten ei myöskään aina tarvitse vastata. Syy sille miksi itse olen kokemustoimijana, on se että minulta voi koulutuksissani kysyä asioista, joihin haluaisi ehkä saada vastauksen, mutta jota ei ole aina sopivaa kysyä tilanteesta, paikasta tai ihmisestä riippuen. On henkilöitä, jotka eivät halua vastata matkallaan konserttiin yhteenkään kysymykseen terveydestään, mutta on heitä, jotka saattavat haluta pitää koko ratikalle esitelmän vammastaan. 

 

Julkaisussa käytetyt kuvat on otettu ennen ratikkamatkaa, ja sen jälkeen. Tapahtuma ei synkentänyt iltaamme, vaan pystyimme nauttimaan konsertista. Tosin konsertista poistuessamme kaksi eri seurueissa kulkenutta teini-ikäistä tyttöä osoittivat vuorollaan minua sormella, ja nauroivat kavereilleen:

”Hei ens kerralla pitää hommaa tollaset keikalle, vähän kätevä!”

Toivon heidän tarkoittaneen pyörätuolissani kiinni olevaa pientä vilkkuvaloa.

Kommentit (18)
  1. Eivät ihmiset ole tietoisia kaikista maailman asioista, jotka eivät kuulu heidän kokemuspiiriinsä. Niin kuin tämä ratikan tätsykään ei varmaan ensimmäisenä ajatellut kaikkien pyörätuolia arjessaan käyttävien ihmisten elämää ja esteettömyyttä. SuuriN osa ihmisistä ei ole uhrannut asialle ajatustakaan.

    Ratikan rouva ajatteli varmaan sinut nähdessään, että kappas, tuokin on telonut itsensä ja ”hei mäkin olen käyttänyt pyörätuolia” ja ryhtyi siksi puheisiin. Ei kai kovin paha synti? Kysymyksiin voi jättää myös vastaamatta tai voi keksiä omiaan. Niin minä teen, jos ei huvita avautua tuntemattomille.

    1. En odotakaan, että kaikki tietäisivät henkilökohtaisten kokemusten kautta kaikki maailman eri tilanteet. En tahtoisikaan niin! En toivo kenenkään kokevan kaikkea sitä, minkä kanssa arjessani taistelen.

       

      Syntiä ei ole kysyä, mutta tilannetajua voi kehittää. Kerron usein vapaasti henkilöille, kun kysyvät vaikka pyörätuolini ratkaisuista. Mutta mikäli olemukseni viestittää, ettei asiasta tarvitsisi enempää kommentoida, pitäisi tuntosarvien raksuttaa. (Kaikille meille ei:n sanominen suoraan ei ole lainkaan helppo tehtävä).

      Kaiken kaikkiaan tärkeintä on olla kunnioittava toinen toistaan kohtaan.

  2. toi oli hassu kuva teistä kahesta ja varsinkin sun frendin silmät sattu osuu kohileln et tul iselalnen viristys 😀

    ”On se kyllä niin hienoa, kuinka hyvin meillä Suomessa on asiat, että pyörätuolilla pääsee hyvin liikkumaan, ja annetaan mahdollisuuksia sinunlaisille ihmisille.”

    noh toi oli jsut kaikekin typerin lause sinulaisille ihmislle mahdollsiiuksia se sai kuvittelees et tää ruova kuvitteli olevansa jotenkin erikosempi ihminen samanalainen ku me muutkin vaikka kulku onkin hankalampaa ja en tiiä nosita kivuista tietty.

    tääkään ei oo sama asia mut ku tuli työnettyy tota kolmivuotiasta rattailal niin just na kivetykset sun mutu vitutti ja kerran sitten sellanen töksähti ja koko kärry lens ympäri vaik ei ollu kova vauhti ja tybyllä oli naama auki siis se oli vauva viellä ja vittu et mäkin säikähdin ja kirosin samalal sekunilla niitä kiveyksiä.

    ihme et ei oo rappusten vieressä vaik jotain sellasta mini hissii mihin voi peruutta esim jsut pyörätuolin tai lasten rattaat kun niitä on monii ja paljon siis asiakkaita mut sitten toi palvelun laatu on tollasella tasolal et asiakasta vituttaa siellä kaupassa osto jos mää olisin sen kaupan päälikkö antaisin potkut parilel insinöörilel jotka ei tota ongelmaa on tajunnu jo :D..
    ku ei se tartteee visiin kuin pikku kiskot ja sitte sellasen kiilan siihen alas et renkaat ei päsäe liikkuun mut mut sellasen kantsis laittaa pääse vauvat ja pyörikset liikkuun helpommin.

    millanen oli teijän keikka tai mtiä msuaa oli tarjolla?

    1. Olemmekin ystäväni kanssa yhtiä hassuja tyttöjä 😉 kuva edustaa meille iloa, ja hauskaa yhdessäoloa. 

      Useissa paikoissa harrastetaan ”näennäistä esteettömyyttä”. Kuvitellaan, että yksi ramppi ratkaisee kaikki ongelmat, mutta liian jyrkästä rampista ei pääse erkkikään ylös. 

      Kävimme katsomassa Twenty one pilotsin ensimmäisen suomen keikan Helsingin jäähallilla. Todella hieno keikka, jossa olivat myös upeat järkkärit pyörätuolikatsomossa. Sisään- ja ulospääsy omasta ovesta, paikat esiteltiin kädestä pitäen, ja järkkärit pitivät huolta, että pääsin vapaasti liikkumaan väentungoksessa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *