Sairaalahoidon plussat ja miinukset.

Kotiuduin keskiviikkona psykiatrisesta sairaalasta kahden viikon intervallihoitojakson jälkeen. Vakava masennus, dissosiaatiohäiriö, vaativa persoonallisuus, ja monet muut psyykkeen oirehdinnat veivät minut sairaalaan. Irtiotto liian sairaasta ja kuluttavasta arjesta. Tämä ei ollut ensimmäinen kertani osastolla, itseasiassa tämä oli tämän vuoden kolmas hoitojaksoni kyseisellä osastolla. Olen nuoreen ikääni nähden viettänyt paljon aikaa erilaisilla sairaalaosastoilla, joista viime vuodet psykiatrian puolella. Koska kokemusta siis on, päätin tehdä lyhyen listauksen perustuen osastoon, missä viime ajat olen ollut hoidossa. Plussat ja miinukset pöytään siis tästä suljetusta osastosta!

 

IMG_20181218_201931_557.jpg

 

PLUSSAT

 

hoitohenkilökunta. Lääkäreitä harvemmin tapaa, mutta sairaanhoitajat ja lähihoitajat ovat tärkeimmässä asemassa hoitojakson aikana. Henkilökunta jonka kanssa voi heittää läppää säälittävän näköisestä päiväkahvipullasta, mutta joiden kanssa puhua myös kipeimmistä asioista. Helposti lähestyttävät hoitajat tuovat turvaa, ja tukea. Se, että heistä jokainen tuo lohtua hoitojakson lopussa kertomalla, että tänne saa aina tulla uudestaan. 

 

irtiotto muusta maailmasta. Sairaalassa ollaan hoidettavana oloa varten, siellä ei tarvitsisi keskittyä mihinkään muuhun. Ihan näin helppoa asia ei itselleni ole, vaan nytkin tein osastolta käsin juttuja, jotka olisivat voineet odottaa. Minut tuntevat hoitajat sanoivatkin heti hoitojakson alussa, että tehtäväni oli olla sairaslomalla, ja että minun pitäisikin ilmoittaa eri tahoilla olevani nyt sairaslomalla vain itseäni varten. Niin, sairaalassa ei ole paljoa muita velvotteita, kuin osallistua hoitoonsa. Vaikka osastolla onkin omat aikataulunsa ja rutiinit, voisi sairaalaelämän sanoa olevan riisuttua. On aikaa itselle, ja sen tulisi olla tärkeintä.

 

Hoito. Niin ylipäätään se, että pääsee ja saa hoitoa. Se ei ole aina niin yksinkertaista, voin sen vaikka itse todistaa. Mutta se, että saa hoitoa, se on tietenkin suuren suuri plussa.

 

– Yksilöllisyys, ei kategorioihin tuputtamista. Sain jäädä pois esim. Tietoisen läsnäolon harjoituksista, sillä ne eivät sovellu dissosiaatiohäiriöiselle. Koska henkilökunta tiesi, kuinka rakas koirani on minulle, sai tuo pieni tykinkuula tulla luokseni kannettuna. Hän sylissäni oli hetken helpompaa.

 

– Asennoitumineneri tilanteisiin. Kertaakaan ei minun tarvinnut perustella tai anella tarvitsemiani kipulääkkeitä, vaan sain listallani olevat lääkkeet aina pyynnöstä. Valitettavasti tämä ei ole kaikkialla niin itsestäänselvää. Arvostin myös asennoitumista paniikkikohtauksiin ja vastaaviin tilanteisiin, kukaan ei hätääntyneenä tehnyt asiasta isoa showta, ja minulle itselleni annettiin päätäntävalta, miten tahdon toimittavan, jotta oloni tasaantuisi.

 

 

IMG_20181211_032745_775.jpg

 

MIINUKSET

 

YökierrotVaikeat univaikeuteni eivät jätä rauhaan sairaalassakaan, ehei. Vaikka yöhoitajien tekemät kierrot ovatkin tärkeitä, haittaavat ne öitäni. Herään joka kerta ovenavaukseen ja tervehdin hoitajaa, vaihdan muutaman sanan, jonka jälkeen laitan Netflixin uudelleen pyörimään, josko vielä nukahtaisin. Nukun sairaalassa huomattavasti vähemmän kuin kotona, eivätkä yökierrot ole tähän ainoa syy, mutta iso miinus kuitenkin.

 

Ovijota ei pysty itse täysin kontrolloida. Minä hetkenä tahansa saattaa joku koputtaa ja avata ovesiovesi, astuen sisään. Traumaperäinen stressioireyhtymäni tekee tästä asiasta erityisen hankalan, ja kotona yksi ihanimmista asioista onkin asuntoni ovi.

 

Roolien vaikeus on asia jonka kanssa kamppailen sairaalahoidossa jokainen kerta. Koska olen tottunut olemaan auttaja, on minun vaikea asettautua potilaan rooliin. Otan osastoilla tarkoituksellisesti etäisyyttä muihin potilaisiin, koska menen niin herkästi auttajan rooliin, jolloin sitten taas unohdan itseni. Eräällä toisella osastolla ongelmaksi muodostui välillä se, että useammat potilaat tiesivät minut vapaaehtoistöistäni, tai olivat lukeneet koko blogini. Tuolloin asetelma oli hivenen hankala. On vielä paljon työtä tehtävänä, jotta olisin välillä vain se tasa-arvoinen potilas.

 

Ruoka on asia, josta joidenkin mielestä ei saisi valittaa. Valitettavasti vain minä en kuulu siihen ihmisryhmään, jotka vain iloitsevat kun pääsevät valmiin pöydän ääreen laitosruokia syömään. 

 

Kupla, niin sairaalaelämä ei sinänsä ole oikeaa arkea tai elämää. Se on oma kuplansa, jonka sisällä on uloskirjaamispäivään asti. Se mikä kuplasta tekee hankalan, on sen irrallisuus avohoitoon. Eri instanssit ja sote-palvelut saisivat jatkossa tehdä enemmän yhteistyötä, jotta irralliseen kuplaan ei tarvitsisi astua.

 

– Potilashuoneiden viihtyvyyteen voitaisiin panostaa oikein urakalla, mielellään jo ennen uuden sairaalan rakentamista. Vehreä taulu seinällä ei paljoa viihtyvyyttä pieneen yksiöön tuo. Sängyt ovat sitä luokkaa, että oma kehoni menee osastolla aina huonompaan kuntoon juurikin sänkyjen vuoksi. 

 

 

Niin, tällaisia mietteitä tähän väliin. Onko siellä jollain samanmoisia ajatuksia?

Kommentit (1)
  1. Rauhaisaa joulun aikaa Sinulle <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *