Sairaana kaunistautumisesta.

Ulkonäkö ja sairastaminen varsinkin yhdessä, kiinnittävät usein ihmisten huomion. Nämä ovatkin asioita, joista puhun myös kokemuskoulutuksia pitäessäni, ja joista olen blogin puolellekin jo kirjoittanut. Muutama postaus taaksepäin sain kysymyksiä liittyen ulkonäkööni, ja siitä huolehtimiseen sairaana. Luulen, että nimimerkki Nanna ei ole ainoa näitä asioita pohtinut, joten päätin kommenttiin vastaamisen sijaan, vastata kokonaisella postauksella.

 

image.jpeg

 

”Kiitos jälleen kerran blogistasi! Minäkin saan siitä vertaistukea, vaikka tilanteemme ovatkin erilaiset.

Minustakin on mukava lukea välillä ”hömppää”, mutta siinäkin erityisesti kiinnostaa, miten teet eri asiat sairaudesta huolimatta. Tähän liittyen heräsikin pari kysymystä: Hiuksesi ovat todella kauniit, ja oma värisi on upea, mutta minua kiinnostaa, miksi lopetit värjäämisen? Ymmärrän, että itse sitä olisi varmasti vaikea käsilläsi tehdä, mutta onko kyse siis sairauden aiheuttamasta vai muusta valinnasta? Sama kysymys myös meikkaamiseen liittyen: eikö ole mitään tapaa tehdä siitä helpompaa, vai etkö vain tahdo antaa esim. avustajasi tehdä sitä?

Kiitos etukäteen vastauksista!
– <3 Nanna”

 

Ensin kiitokset Nannalle kommentista, ja kiitos kun nostit esille erilaisia näkökulmia. Hiuksistani olen tehnyt aiemmin yhden hömppä postauksen, ja kerroin mm. Yhdestä tärkeimmästä kampaajakäynneistäni.

Hiukseni ovat tosiaankin lyhyet, sillä en kykene niitä itse laittamaan. Paksu ja luonnonkihara tukkani on ollut jo vuosikausia värjäämätön, välillä se on tosin saanut muutamia raitoja, mutta tukkani on luonnostaan monivivahteinen. Lopetin värjäämisen vuonna 2008, lähinnä koska kyllästyin jatkuvaan värjäyskierteesee, se alkoi olla rasittavaa. Itse en kykenisi käsilläni tukkaani värjäämään, mutta en jotenkin halua kampaajankaan penkissä enää siihen jatkuvaan värjäämisen kierteeseen. Syy hiusteni luonnonväriin ei siis ole sairauksissani, vaan omasta tahdosta. Tosin lähiaikoina on kyllä houkutellut kovin värin kirkastaminen kylmempään sävyyn. Hiukseni tosin tuntuvat vaihtavan sävyä suht usein, joten en oikeastaan tiedä mikä se parhain sävy minulle olisi. Kampaajani on tosin kieltäytynyt värjäämästä tukkaani, juuri luonnonsävyni monivivahteisuuden vuoksi, mutta täytyypä keskustella hänen kanssaan mitä seuraavaksi tehtäisiin. 

 

image.jpeg

Henkilökohtaisen avustajan tultua kuvioihin, on minulla ollut kova opettelu siinä, mitä kaikkea on sallittua hänen antaa tehdä. Ei ole mitään valmista listaa asioista, mitä avustaja saisi tehdä, mutta pääsääntönä kulkee aina:

”henkilökohtainen avustaja tekee sitä, mitä minä tekisin, mikäli sairauksiltani itse kykenisin.”

Kun ensimmäisen kerran annoin avustajani suoristaa hiukseni, tuntui minusta aivan kuin asuntooni olisi piilotettu kameroita, aivan kuin tekisin jotain kiellettyä. Mutta ei, avustajani ei tarvitse vain auttaa ruokaostoksilla, hän saa myös laittaa tukkaani. Mikäli käteni toimisivat normaalisti, laittaisin tukkaani, joten miksei avustajani saisi tehdä sitä? 

Pikkuhiljaa olen alkanut pohtia hiusteni kasvattamista, edes niin että saisin tukkani päältä kiinni nutturalle. En kovinkaan pidä niskatukastani, joten olen ajatellut vetää sen siiliksi jälleen. Mutta hieman pidempi pituus päältä mahdollistaisi kovin kaipaamani Pikku Myy nutturan, ja avustajani voisi tehdä erilaisia lettikampauksia. Kyseessä on lähinnä mielen prosessista, ja hyväksymisestä että voi vastaanottaa apua. Se, että joku toinen pesee hiukseni on nöyryyttävää, mutta minun tulisi nähdä se myös mahdollisuutena. 

image.jpeg

Eikö ole helpompaa tapaa meikata? Hmm eipä oikeastaan. Meikkaaminen vie minulta kauan, sillä käteni tarvitsevat lepoa niiltä asennoilta. Välillä meikkaan huomattavasti vähemmän, ja voin suoriutua meikkaamisesta vain viidellä tuotteella, vaikka normaalisti luku taitaa lähennellä kahtakymmentä. 

En ole oikeastaan ikinä ajatellut, että avustajani auttaisi meikissäni. Olen varmaankin niin halunnut pitää kiinni siitä, että se on asia, jonka voin tehdä itsenäisesti, vaikka onkin niin kuluttava. Mikäli avustajani tekisi osan meikistäni, pitäisi minun ensin opastaa hänet huolellisesti siihen, miten haluan meikkini tehtävän. Joitain osioita voisi olla helpompi antaa toisen tehdä, niinä päivinä kun avustajani tulee varhain aamulla töihin, mutta suurimman osan ajasta haluaisin suoriutua koko meikkirutiinista itse.

Tiettyjä valintoja teen meikatessani aina. Siveltimien tulee olla mieluiten pitkävartisia, ja värien hyväpigmenttisiä, jotta niitä ei tarvitse levittää paljoa. Se, että voin pitää käteni mahdollisimman alhaalla, on erittäin tärkeää, kuten myös se ettei minun tarvitse käyttää molempia käsiä aktiivisesti samaan aikaan. 

Voin joskus tehdä erikseen postauksen näistä valinnoista.

image.jpeg

Tätä minä olen: sairastamista ja muuta elämää. Pinnan alla voi piileä vaikka mitä, mutta puuterihuiskulla voi maskia kasvoilleen maalata.

Kommentit (4)
  1. Enpä ois arvannutkaan että on sun oma hiusväri, tosi kaunis ja raikas!

    Pidän kovasti avoimesta ja aina positiivissävutteisestä blogistasi. 🙂

    1. Haha kiitos. Todella usein saan vastata ihmisille, etten ole värjännyt hiuksiani, vaan tämä on täysin luonnon muokkaama. Välillä tuntuu, että se vaihtaa sävyä viikottain. 

      Kiitos, avoin yritän olla. Vaikka kirjoitan usein todella vaikeista, ja hankalista asioista, pyrin kertomaan niistä useammalta eri näkökulmalta. Pyrin myös pitämään tasapainoa blogissa, hömppää ja vaikeutta sekaisin. Välillä saatan kirjoittaa kivuistani, sitten ruuasta, sen jälkeen rinnan päällä istuvasta ahdistuksesta, jonka jälkeen taas ulkonäöstä. 

      -A.

  2. Kiitos todella paljon avaavasta vastauksestasi! Kyselen näitä, koska omat sairauteni ovat vasta nyt 25 -vuoden iässä sen näköiset, että pelkään niiden lähitulevaisuudessa rajoittavan tekemisiäni, ja ihailen sinua suuresti juuri siksi, että et ole luopunut persoonastasi tai tyylistäsi vaikeuksista huolimatta! Tsemppiä 🙂
    – se sama Nanna

    1. Eipä mitään, kiitos sinulle kysymyksestä 🙂 jatkossakin saa kyllä kysyä, ja laittaa postaustoiveita.

      Omasta tyylistään kannattaa pitää kiinni, vaikka helppoa se ei aina ole. Olen usein koululla mekkoihin pukeutuneena, vaikka käsissä kolme ortoosia onkin. Koko tämän kesän ovat jaloissani olleet glitterkimallekengät, sillä ne mahtuvat turpoaviin jalkoihini, ja ovat tyyliseni 😀 välillä saattaa joutua tekemään isompia kompromisseja, mutta kyllä sitä aina keinot keksii. Luottolegginssini saattavat sopia kaikkien vaatteiteni kanssa, mutta ne ovat pyörätuolin käyttäjälle mukavat, ja kukaan ei ikinä arvaa niiden olevan peräisin tanssi- ja voimisteluliikkeestä. 

       

      Tsemppiä myös sinulle, pidä itsestäsi kiinni. Aina.

      -A.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *