Suoraa dialogia, tai ainakin lähes.
Mitä jos sitä vastaisi suoraan, niihin hieman hölmöihinkin tokaisuihin? Tai mitä jos vastaisi samalla mitalla takaisin juuri niihin älynväläyksiin mitä lähes päivittäin joutuu kuulemaan? Kuvitellaampa sellainen hetki, ihan nyt vain ilman turhaa totisuutta, tai kukkahattutädiksi leimaamista.
”Heheh menetpä sinä lujaa pyörätuolillasi, hehehe!”
”Kyllä, mutta kulkevatpa sinun kenkäsi hitaasti!”
”On kyllä hienoa, että Suomessa mahdollistetaan liikkuminen myös sinunlaisille ihmisille.”
”Niin siis silmälasipäisille naisille? sitähän sinä tarkoitit.”
”Voi kuinka sääli, että olet sidottuna rullatuoliin.”
”Odota hetki niin haen tämän toimiston sakset, niin en ole kauaa enää sidottuna rullatuoliin ja voin siirtyä pyörätuoliini.”
”Ihan yksinkö sinä junalla kuljet, voi et varmaankaan pärjää.”
”Ei, en pärjääkään, siksi taitettava matkalaukkukokoinen näkymätön avustajani on apunani.”
”Minäpä kuule autan sinua tästä näin ja alan työntää pyörätuoliasi kysymättämäsi hui hai näin!”
”Tuo toiminto ei ole apua, sitä kutsutaan kidnappaukseksi.”
”Voi ei kait nyt noin nuori voi mitään vastoinkäymisistä tietää?”
”Käyn terapiassa vain vaihtamassa täytekakkuohjeita.”
”Katsos, tämä ei satu lainkaan!”
”…”
”Vaikka et tarvitse kuittia, niin pyörätuolin kuitenkin varmaan vielä tarvitset, hehe!”
”Huumorintäyteinen taksimatka paransi jalkani, voit pitää pyörätuolini.”
”Oi, olet niin inspiroiva kun olet meikannut!”
”Sinä myös inspiroit minua, puithan tänään vaatteet yllesi.”