Anteeksi, mutta mikä on perenna?

image.jpg

Syyskuun loppu ei liene paras hetki perustaa puutarhablogia, mutta se kertoo tämän blogin pitäjästä juurikin kaiken: hommat eivät tuolla puutarhamaailmassa (eivätkä ehkä ihan muuallakaan) mene aina niinkuin oppikirjoissa. Siispä alan kirjoittaa kukkasista juuri, kun viimeiset kasvit nuokkuvat nurmikon reunalla odottaen ensimmäisiä hallaöitä, jotka päästäisivät ne autuammille lannoitemaille.

Minulla ei ole puutarhahommista oikeastaan mitään kokemusta. Eivät ole juuri kitkemishommat kiinnostaneet. Ennen viime kesää. Silloin muutimme Pohjois-Helsinkiin paritaloon ja löysimme pihalta pienen kukkapenkin. Myöhemmin opin, että sellaista kutsutaan perennaksi. (Perenna on kasvi, joka puskee eloon monena kesänä. Perennapenkki on perennakasveista koostuva kukkapenkki.) Kukkapenkki on mielestäni oikein hieno. On erinäköistä lehteä ja kukkaa, korkeaa ja matalaa ja niiden välissä pieni käytäväkin ja yksi puu (se on kai riippajalava)

Ja kun oikein rupesin tiluksia tihrustamaan, löytyi vaikka mitä muutakin: Nurmikkoa! Pensaita! Puita! Pienistä puista koostuva aita! Mutta mitä tälle kaikelle pitää tehdä?? Loppukesäni kuluikin rattoisasti Googlessa. Opin, että pihalla kasvaa pari koristekirsikkapuuta ja sireeni ja perennassa (huomatkaa, miten luontevasti jo käytän tätä sanaa) kasvaa tarhapäivänliljoja, malvikkeja ja maksaruohoa, ainakin. Ja hitokseen rikkaruohoja ja pienenpieniä koivuntaimia. Ja nyt syksyllä myös naapurimetsän etanat (lehtokotilot) ovat löytäneet tiensä mestoille. MITÄ NIILLE PITÄÄ TEHDÄ? 

Tuhat kysymystä ja yksi pieni puutarhuri. MITEN MINÄ IKINÄ SELVIÄN TÄSTÄ????

 

Kommentit (5)
  1. Onpa komea perennapenkki!

  2. Mahtavaa! Meidän mökin pihassa rehottaa kaikenlaista (ilmeisesti myös perennaa) ja homma on asteella ”jotain tarttis tehrä”. Jään siis seuraamaan ja inspiroitumaan!

    1. Kiitos Hanna! Kuulinkin, että raivaussaha on ostettu ja pihan joitain osia suunniteltu betonoitavaksi. 🙂 Jäädään kuulolle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *