Koita kestää raparperi!

Mulla on sellaisia idiksiä päässä, kuten että villasukkia ei saa ostaa valmiina. Ne pitää tehdä tai saada joltain mummolta. Toinen on se, että raparperi pitäis saada omasta maasta. Tai lahjana.

Kun meille viime kesänä sitten ilmestyi piha, lähdin heti hankkimaan lapsuuden raparperia siihen. Eli Skodan nokka kohti isoisän taloa, jossa kasvaa sellaiset ihanan isot raparperipuskat (niiden alle lapsena ryömittiin, joo…). Isoisän lapion känteet ja raparperin ylösnyhtämiset näytti tosin sen verran väkivaltaisille, etten ollu varma pysyykö siinä yksikään elävä asia hengissä. Mutta kolme pientä ja surkeaa raparperia lähti mukaan.

Arvoin niille paikat perennan reunalta, rinteestä (rinteessä ne on isoisälläkin). Sillai että aurinko paistaa niille aamupäivän. Kaivoin isot kuopat, kastelin ja länttäsin luujauhoa pohjalle. Sitten raparperit päälle ja kuopat täyteen. Tiedä häntä mitä niistä tulee.

Nyt näyttää mullan alla jotain elonmerkkejä olevan. Melko yllättynyt olen. Tuleekohan näistä mitään? 

(Lisäsin tähän myös kuvan raparperista tältä iltapäivältä. Toihan näyttää ihan lehdeltä! WOW!!! Toinen vaihtoehto on tosin se, että se on raparperin aivot – vähän näyttää semmoselta meinaas)