Ilmari Kianto: Punainen viiva

ilmari kianto punainen viiva

 

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi aion tänä vuonna lukea erityisen paljon kotimaisia klassikoita. Niitä on vielä runsaasti minulta lukematta, ja samalla voi mukavasti täydentää omaa historian tuntemustaan. Moni kotimainen klassikko on tiiviisti sidoksissa tämän maan historian vaiheisiin ja sen (synkkiin) ihmiskohtaloihin. Kirja, josta aloitin, on hyvin paljon juuri tätä.

Ilmari Kiannon Punaisessa viivassa Romppasten pariskunta yrittää kitkuuttaa hengissä. Topilla ja Riikalla on monta lasta muttei liiemmin ruokaa tai rahaa. Arki on vaivalloista ja raskasta. Vain joulusaunassa Riika hetkeksi levähtää arjen työltä, mutta silloinkin hän kantaa murhetta siitä, ettei lapsille ole saunaan puhdasta paitaa.

Kyliltä kuuluu kuitenkin ennenkuulematon uutinen: Pian jokainen saa vetää vaalipaikalla punaisen viivan. Jokainen mies ja jokainen nainen voi saapua äänestämään. Sosiaalidemokratian aalto pyyhkäisee saman tien maan yli, ja ihmiset alkavat haaveilla terveydenhuollosta ja lapsilisistä. Kylillä pidetään kokouksia, jotka nostattavat mielialaa.

Taustalla on tietenkin ikiaikainen katkeruus niitä kohtaan, joilla näyttää menevän paremmin.

Kaiken sovinnollisuuden ja rauhan ihanteen pohjalla karkeli, kirveli vuosituhantinen herraviha, kostonhimoinen kauna niitä kohtaan, joilla tässä maassa näytti olevan liian helppo elää ja herraslakkien suojissa köyhiä komentaa.

Punaista viivaa luetaan varmasti nykyään paljolti sen vuoksi, että se kuvaa elävästi yhtä Suomen historian käännekohtaa. En kieltämättä itsekään ollut tullut ajatelleeksi sitä, kuinka mullistava asia äänioikeus on aikoinaan ollut. Ennen on joutunut vain sietämään tehtyjä päätöksiä ilman, että olisi edes omalla pienellä äänellään voinut siihen vaikuttaa.

Ilmari Kianto ei kuitenkaan kuvaa äänioikeuden saapumista vain ilolla ja toiveikkuudella. Vaikka köyhät saavat ensimmäistä kertaa haaveilla paremmasta, kirja antaa ymmärtää, että liian suuria toiveita on turha elätellä. Suomalaisille klassikoille ominainen kurjuus ei ota väistyäkseen, vaikka sitä kirveellä yrittäisi pois hätistellä.

 

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Seven 2009 (1909)

163 sivua

Omasta kirjahyllystä

Helmet-lukuhaaste 2017, 12. politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Kommentit (11)
  1. Nyt tuli outo fiilis. En nimittäin tiedä olenko lukenut tämän kirjan vai enkö 😀

    Mulla on sukua Kainuussa, jossa tämä teos on tietysti eräänlainen paikallisylpeys, ja olen aina tiennyt sen takia kirjan olemassaolosta. Muistelen hämärästi, että olisin siis joskus ehkäpä 17-vuotiaana (tai jotain sinne päin) tarttunut tähän teokseen, mutta kun nyt yritän muistaa sen sisältöä tai lukukokemustani, pääni lyö tyhjää. Voikohan tämä olla nyt sellainen kuuluisa valemuisto? Täytyy lisätä kirja lukulistalle ja lukea – olipa se sitten ensimmäinen tai toinen kerta. Kiitos vinkistä!

    1. Taina – Maaginen realismi
      2.2.2017, 06:45

      😀

      Itsekin mietiskelin, että olenkohan lukenut tämän joskus lukiossa. Kirjaa lukiessa tulin siihen tulokseen, että sekoitan sen varmaan Juhani Ahon Rautatiehen, jonka luin lukioaikoina. Tai sitten olen lukenut Punaisen viivan ja onnistunut unohtamaan sen juonen ihan kokonaan…

      Suosittelen kyllä lukaisemaan. Vaikuttava kirja!

       

  2. Veera / Kirjamatkat
    1.2.2017, 08:44

    Punainen viiva on yksi suomalaisista suosikkiklassikoistani, jonka olen lukeanut useampaan kertaan. Viime kerrasta alkaa olla sen verran monta vuotta, että voisinkin lukea sen taas uudestaan.

    1. Taina – Maaginen realismi
      2.2.2017, 06:42

      En itse kauheasti odottanut kirjalta, mutta yllätyin sen voimakkuudesta. Loppuratkaisu oli löi ainakin minut ällikällä.

      Punaisessa viivassa on myös se hyvä puoli, että se on mukavan lyhyt ja sen lukaisee nopeasti. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *