Juha Itkonen: Palatkaa perhoset

palatkaa_perhoset.jpg

 

On ollut pitkä ja aurinkoinen viikonloppu. Olen hoitanut parvekelaatikoihin laittamiani yrttejä ja lukenut kirjoja. Keskiviikkona satuin saamaan kirjastosta lyhytlainaan Juha Itkosen Palatkaa perhoset, jota olenkin sitten makustellut kallioilla kuunnellen lokkeja ja aaltojen iskeytymistä rantakiviin.

Palatkaa perhoset on jatko-osa Juha Itkosen kymmenen vuotta sitten kirjoittamalle Anna minun rakastaa enemmän -kirjalle. Rakastin ensimmäistä osaa, joka tuli lähelle ja puki sanoiksi omia nuoruuden tuntemuksiani. Suhteeni tähän jälkimmäiseen osoittautui paljon ensimmäistä kirjaa vaikeammaksi. Oli sillä hetkensä, ja aaltoja kuunnellessa oli helppo vaipua samaan olotilaan, missä oli silloin 19-vuotiaana. Sitten taas ajoittain, voi elämä, miten vaivaannuttavaa tämä on.

Anna minun rakastaa enemmän kertoo Antista ja hänen nuoruuden rakkaudestaan Suvista, josta tulee menestyvä rock-tähti Summer Maple. Jatko-osassa Antti ja Suvi palaavat, mutta tällä kertaa heillä on jo ikää enemmän. Neljäkymppisenä elämä ei kuitenkaan ole muuttunut aiempaa helpommaksi, vaan sama kipuilu vapauden ja rakkauden ristiaallokossa tuntuu vain yltyneen, koska tällä kertaa kuvioissa on enemmän lapsia ja exiä. On taloja Espoossa, asuntolainoja ja hiipuvia uria.

Antti ja Suvi haikailevat edelleen jotain muuta kuin mitä heillä on. Antti haikailee musiikkiuraa, vaikka on päätynyt opettajaksi. Hän haikailee Suvia, vaikka hänellä on vaimo ja lapsi. Suvi taas ei osaa pysyä paikoillaan tai päästää ihmisiä lähelleen. Hänen selviytymiskeinonsa on jatkuva pakeneminen. Hän haikailee suurempaa menestystä, niitä luovuuden perhosia, jotka tekisivät hänestä taiteellisen ja kaupallisen menestyksen. Toiminnallaan he jatkuvasti tölvivät muita ihmisiä ja väistelevät omia lapsiaan.

Antti kokee, ettei hän ole saavuttanut unelmiaan. Että hänen unelmansa ovat olleet niin suuria tai erilaisia, että keski-iässä tapahtunut yhtäkkinen lumouksen haihtuminen ja nelikymppisen arjen kohtaaminen Ison Omenan Prismassa, tuntuu juuri hänestä erityisen vaikealta.

Vapaa mutta tyhjä, kokonaan todellisuuteen turtunut, kykenemätön näkemään elämässä ja maailmassa enää mitään ihmeellistä. Ja tietenkin tämä havahtumisen tunne on vain minun ongelmani. Suvinkin ehkä, jollain tavalla, en ole varma. Joka tapauksessa vain tietyn tyyppisten ihmisten ongelma, on vaikka kuinka paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä uneksineet kuin minä, ihmisiä joille mitään sumuverhoa ei ole ikinä ole ollut olemassa.

Juha Itkonen on Juha Itkonen. Joka on aiemmin pitänyt Juha Itkosesta, pitää luultavasti edelleen Juha Itkosesta, jollei sitten itse ole vuosien kuluessa muuttunut. Ongelmani oli varmaan juuri oma muuttumiseni, sillä Itkosen hahmot tuntuivat minusta aikaan jäädytetyiltä ja olisin toivonut jotain uutta. Ajattelisi, että sitä kymmenessä vuodessa jollain tapaa kypsyisi, mutta ei, Antti ja Suvi ovat edelleen teinejä, neljäkymppisiä teinejä, jotka ajattelevat yhä lähinnä itseään.

Palatkaa perhoset on vakavamielinen kuvaus kaiken sisäänsä sulkevasta keski-iästä, jossa ei ole oikein mitään iloja enää jäljellä. Etsin siitä viimeiseen asti jonkinlaista itseironiaa tai huumorin pilkahdusta, joka olisi keventänyt tunnelmaa ja jotenkin lieventänyt kokemaani teennäisyyden tuntua. En kuitenkaan löytänyt sitä. Valitettavasti, koska olisin kovasti halunnut ihastua entisen suosikkikirjani jatko-osaan.

Onko joku muu ennättänyt jo lukea tätä? Kiinnostaisi kovasti tietää, ovatko muut kokeneet tämän toisin ja löytäneet tästä erilaisia puolia.

  

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset

Otava 2016

415 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 3. kirjassa rakastutaan

Kommentit (10)
  1. Palatkaa Perhoset | Selkokieliset Uutiset
    24.8.2020, 00:41

    […] Juha Itkonen: Palatkaa perhoset – Maaginen realismi | Lily – Palatkaa perhoset on jatko-osa Juha Itkosen kymmenen vuotta sitten kirjoittamalle Anna minun rakastaa enemmän-kirjalle. Rakastin ensimmäistä osaa, joka tuli lähelle ja puki sanoiksi omia nuoruuden tuntemuksiani. Suhteeni tähän jälkimmäiseen osoittautui paljon ensimmäistä kirjaa vaikeammaksi. […]

  2. Oon lukenut, ja just sain vihdoin bloggauksenikin tästä ulos!

    Hassua, itse taas olin tunnistavani kirjasta juuri sen ironian, mitä sinä jäit kaipaamaan. Lukukokemukset voivat olla niin erilaisia 🙂

    1. Taina – Maaginen realismi
      13.5.2016, 06:03

      Hehee, en nähnyt tässä mitään ironiaa. Alan vähitellen epäillä omaa mielenterveyttäni, kuten Juha Itkonen kommentissaan Hesarin arvostelusta. 😀

      Kiinnostava blogijuttu!

      1. Hehhee hyvin sanottu!

        Ja kiitos, samoin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *