Mitä jenkit voisivat oppia pohjoismaista – The Nordic Theory of Everything

nordic theory of everything

 

Selailin Oprahin O-lehden kesän lukuvinkkejä. Yksi nimike kiinnitti listassa huomioni: Anu Partasen The Nordic Theory of Everything. Suomalaistaustainen kirjailija, joka ei äkkiseltään soittanut mitään kelloja. Kirjaa kuitenkin suosittelee itse talk shown ylijumalatar Oprah, joten siitä oli pakko ottaa selvää. (Olen joskus elänut Leinojan luola USA -koukussa ja oppinut ohjelmasta kaikenlaista, muun muassa sen, että jos Oprah suosittelee jotain, sitä tullaan myymään tolkuttomia määriä.)

Anu Partanen on suomalainen toimittaja, joka on kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomille ja Imagelle. Vuonna 2008 hän muutti Yhdysvaltoihin ja alkoi työskennellä vapaana toimittajana. Kerran hän kirjoitti The Atlantic -lehteen jutun suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joka poiki kustannussopimuksen kustannusjätti HarperCollinsin kanssa. The Nordic Theory of Everything on kertova tietokirja siitä, mitä jenkit voisivat oppia pohjoismaista ja tulla näin entistä onnellisimmiksi.

Olin vuosia sitten vaihdossa Torontossa. Kanada ei ole Yhdysvallat, mutta toisinaan ajattelutapojen erot tuntuivat yllättäviltä. Opiskelin The University of Torontossa muun muassa antropologiaa, ja eräällä luennolla luennoitsija kertoi olleensa kenttätöissä Alankomaissa ja tutkinut sikäläistä neuvolajärjestelmää. Opiskelijat olivat tyrmistyneitä ajatuksesta, että julisen vallan edustaja voisi kertoa kenellekään, miten heidän tulisi kasvattaa lastaan. Sehän on vapauden loukkaus – tai no niin, miten sen nyt sitten ottaa.

Anu Partasen kirja ilmestyy Yhdysvalloissa kesäkuun lopussa. Se kertoo pohjoismaisesta näkökulmasta vanhemman ja lapsen, miehen ja naisen, työntekijän ja työnantajan sekä valtion ja kansalaisen suhteista. Partasen tarkoitus on kuvailla pohjoismaista ajattelua ja purkaa jenkkien ennakkokäsityksiä, joiden mukaan pohjoismaat olisivat kansalaisiaan holhoavia ja muistuttaisivat epäilyttävästi kommunismia. Ehkä pohjoismaisesta ajattelusta voisi päinvastoin jopa oppia jotain.

Lueskelin netistä muutamia kommentteja ihmisiltä, jotka olivat saaneet kirjan ennakkokappaleen käsiinsä. Esimerkiksi Goodreadsissa kommentoitiin, että kirja saa aikaan halun muuttaa Suomeen. Sitä pidettiin myös viehettävänä ja informatiivisena. Ensireaktiot vaikuttavat myönteisiltä, ja nettisivujensa mukaan Anu Partanen valmistautuu lähtemään pian kirjakiertueelle ympäri Yhdysvaltoja.

Anu Partasesta tulevat kesän aikana kirjoittamaan varmasti kaikki kotimaiset lehdet, mutta muistakaa, kuulitte siitä ensimmäisenä täältä!

Kulttuuri Kirjat Uutiset ja yhteiskunta

Puoli vuotta Maagista realismia eli metapostaus

lukemassa_satamassa_3.jpg

 

Maagisella realismilla on puolivuotispäivä. Ehkä vauvavuoden puolivälille voi jo vähän skoolata!

Aloitin blogin vuoden kaikkein pimeimpään aikaan, kun sisätiloissa kuvaaminen oli vaikeaa ja kuvat sävyttyivät hehkulamppujen valossa väistämättä keltaiseen. Olin miettinyt kirjablogin perustamista pitkään, enkä tiedä mikä sai minut ryhtymään tuumasta toimeen juuri joulukuussa, kun töissä oli kiirehuippu ja muutenkin elettiin vuoden raskaimpia aikoja. Muistot ovat vähän sumuisia, mutta olen iloinen, että blogi tuli perustettua. On ollut ilo jutella kanssanne kirjoista!

Puoli vuotta on kulunut paljolti sen tutkimiseen, mitä tahtoisin Maagisesta realismista tehdä. Kirjablogeja on netti täynnä, joten yhdelle blogille lisää ei ole mitään tarvetta. Oma ajatukseni oli kuitenkin vähän laventaa kategoriaa ja kirjoittaa muustakin kuin puhtaasti kirjoista. Yllättäen ne muut aiheet ovatkin olleet kaikkein luetuimpia juttujani, vaikka olenkin tunnollisesti kirjoittanut myös paljon kirja-arvioita. Ehkä jatkossa kirjoitan aiempaa enemmän kirjamaailman pienistä ja vähän suuremmistakin ilmiöistä.

 

lukemassa_satamassa.jpg

 

Päivitystahdikseni on vakiintunut 2-3 kertaan viikossa, ja arjessa kirjat kulkevat kaiken muun härdellin ohessa. Joskus olen ihan onneton lukija, eivätkä kirjat kiinnosta vapaa-ajalla moneen kuukauteen. Onneksi välillä voi lukea kevyempiä kirjoja ja ladata akkuja vaikka dekkareiden kanssa. Eivät nämä kirjajutut aina niin vakavia ole, mutta parhaimmillaan kirjat tuovat lohtua, samastumista ja rentoutumista. Ne ovat iloinen osa elämäntapaa, sellainen vähän pirskahteleva juttu. Kuin kuohuviini!

Tämän puolen vuoden aikana olen lukenut kolmisenkymmentä kirjaa. Niistä osa on jo vähän haalistunut mielessä, mutta osa pyörii ajatuksissa vielä viikoittain. Mieleenjääneistä mainittakoon vaikka seuraavat:

Jos joku nousee ylitse muiden, niin Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani -kirjaa on mahdotonta ylistää liikaa. Olen aiemmin harmitellut, ettei näin aikuisiällä voi enää ihastua kirjaan yhtä ravisuttavasti kuin joskus teininä. Onneksi olen todistanut itselleni olleeni väärässä, sillä Morrison sai haukkomaan henkeä. Sen kieli on upeaa ja tarina vielä hienompi. Se on täysin oman makuni mukainen: oikeista kokemuksista kertova, ilmaistultaan piemminkin riisuttu kuin kovin kuvaileva ja aavistuksen maaginen, koska pitäähän sitä pientä magiaa aina olla.

Onneksi on monta Morrisonia vielä lukematta, eivätkä kirjat noin muutenkaan osoita loppumisen merkkejä. Näillä jatkettakoon!

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään