Juuri kukaan ei tunnu lukevan Alberto Moraviaa. Jos hakee hänestä suomeksi tietoa, Googlen hakutuloksiksi tulee joitain satunnaisia kirjablogeja ja yksi Helsingin Sanomien artikkeli 1990-luvun alkupuolelta. Moravia oli yksi 1900-luvun tunnetuimpia italialaisia kirjailijoita, jonka kirjat nousivat ilmestyessään aina Italian myyntitilastojen kärkeen. Nykyään hän on kuitenkin vaipunut unoholaan, eikä moni muista hänen kirjojaan.

Moravia kirjoitti aikanaan seksistä suorasukaisesti, ja se riitti säväyttämään katolisessa Italiassa. Kuitenkin hänen kirjoissaan on myös sivullisuuden ja vieraantuneisuuden teemoja. Ateistiksi tunnustautuneen Moravian mukaan perinteet ja uskonto ovat menettäneet merkityksensä, ja ihmisten välisiä suhteita leimaavat vain raha ja seksi. Italiaa hallinneet fasistit eivät pitäneet Moravian sanomasta ja sensuroivat hänen kirjojaan. Moravia pakeni Roomasta ja palasi kotikaupunkiinsa vasta toisen maailmansodan päätyttyä. Samoihin aikoihin hänen kirjansa nousivat suureen suosioon.

Vuonna 1954 julkaistu Keskipäivän aave oli ensikosketukseni Moravian tuotantoon. Se on kertomus yhden avioliiton hajoamisesta. Riccardo on elokuvien käsikirjoittaja, joka tahtoisi mielummin kirjoittaa näytelmiä. Koska hänen vaimonsa Emilia on kiintynyt parin yhteiseen kotiin ja sen lainalyhennykset painavat päälle, Riccardon on painettava hommia vaikkakin vastentahtoisesti ja koko elokuva-alaa halveksien. Samalla hän alkaa kuitenkin epäillä, ettei Emilia rakastakaan häntä enää.

Ja yhtäkkiä sama epäilys, ettei hän enää rakastanut minua, iskeytyi uudelleen mieleeni voimakkaana ja itsepäisenä. Tunsin kummallisen selvästi, että meidän oli mahdotonta lähentyä toisiamme ruumiillisesti ja yhtyä toisiimme. (…) Aivan kuin ihminen, joka yhtäkkiä huomaa riippuvansa kuilun yläpuolella, minä tunsin tuskaista huimausta ajatellessani, että meidän yhteytemme oli ilman selvää syytä vaihtunut vieraudeksi, poissaoloksi, eroksi.

Avioliitto kulkee kohti kulminaatiopistettään, kun tuottaja suostuttelee Riccardon käsikirjoittamaan Odysseiasta kertovan elokuvan ja Riccardo matkustaa Emilan kanssa Caprille sitä työstääkseen. Riccardo ajautuu siellä riitoihin elokuvan ohjaajan kanssa, koska ohjaajan tulkinnan mukaan Odysseus viipyi matkallaan vuosikymmenen, sillä hän ei halunnut palata kotiin vaimonsa Penelopen luo. Riccardo haluaa nähdä Odysseuksen sankarina ja vastustaa tulkintaa voimakkaasti.

Romaani on kirjoitettu kokonaan Riccardon näkökulmasta ja sisältää lähinnä hänen ajatuksiaan ja pelkojaan siitä, mitä hänen avioliitossaan tapahtuu. Vaikka kirja velloo Riccardon ajatuksissa ja sisältää sivukaupalla kuvausta siitä, miten mies milloinkin kokee vaimonsa sanat ja teot, se on psykologisesti tarkka ja alati ajankohtainen kuvaus siitä, kuinka rakkaus katoaa ja sen tilalle asettuu vain inho. Myös 1950-luvun Rooma ympäristönä on sen verran viehettävä, että ainakin itse lukisin kirjaa mielelläni vain Rooman glamourin vuoksi.

Keskipäivän aave on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa ensimmäisen kerran 1950-luvulla ja uudestaan pokkarina 2000-luvulla. Kai Vuosalmen suomennos ei kuitenkaan ole kestänyt aikaa, vaan lukiessani ihmettelin toistuvasti kummallisia sanavalintoja. Kirjassa puhutaan esimerkiksi skenaristista, kun nykyään luonteva suomennos olisi lienee käsikirjoittaja. Kirjasta syntyvä yleisvaikutelma saattaisikin olla erilainen, jos käännös ei olisi ehtinyt ikääntyä ihan puolta vuosisataa.

Keskipäivän aaveesta ei varmaankaan voi kirjoittaa mainitsematta Jean-Luc Godardin kirjaan perustuvaa elokuvaa, jonka pääosassa on Bridget Bardot. Elokuva on kyllä jotain ihan muuta kuin kirja. Kirjassa estoiseksi luonnehdittu Emila onkin elokuvassa vähissä vaatteissa viihtyvä Bridget Bardot, ja rakennekin on laitettu aivan uusiksi. Godardin mielestä kirja oli ”mukavaa, tyhjänpäiväisistä seuraa junamatkalle, täynnä klassisia, vanhanaikaisia tunteita”. Jos radikaalit uudelleentulkinnat jollekin sallitaan, niin ehkä sitten Godardille.

Alberto Moravia: Keskipäivän aave

Suomennos Kai Vuosalmi

Tammi 2009

265 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 20. kirja jonka nimi viittaa vuorokaudenaikaan