Jonathan Franzen: Alkuvoimat

jonathan franzen alkuvoimat

 

Kun on lukenut joltain kirjailijalta muutaman teoksen ja vaikuttunut niistä syvästi, alkaa helposti uskoa, että kyseinen kirjailija ei ole kirjoittanut mitään heikkoa. Silloin kannattaa lukea hänen ensimmäisiä kirjojaan. Jos nekin ovat vaikuttavia, niin silloin tuotanto todella on vahvaa alusta loppuun. Suuri testi on läpäisty.

Tartuin Jonathan Franzenin Alkuvoimiin suurin odotuksin, koska olen vuosien varrella arvostanut ja ihaillut Franzenia. Esimerkiksi Vapaus on huikea romaani. Minulta kesti kuitenkin monta sataa sivua myöntää, että alunperin vuonna 1992 ilmestynyt varhaisteos ei ota tuulta alleen. Koska Franzenia ei voi jättää kesken, pakersin sen kaikesta huolimatta loppuun asti.

Alkuvoimat sijoittuu Bostonin seudulle, jossa Louis työskentelee rupuisella radioasemalla. Samaan aikaan hänen äitinsä perii varakkaalta sukulaiseltaan miljoonien osakepotin alueella sijaitsevasta kemianalan yrityksestä – ja maa alkaa järistä. Osakkeiden arvo uhkaa sulaa, jos tehdas kärsii järistyksessä vahinkoja ja Louisin äidin hermot ovat koetuksella.

Samoihin aikoihin Louis tutustuu nuoreen seismologiin Renéeseen, joka työskentelee paikallisella yliopistolla. Heidän suhteensa muuttuu nopeasti romanttiseksi, mutta samalla René yrittää selvittää alueen kummallisia maanjäristyksiä. Bostonin seudulla ei juuri koskaan järise, ei ainakaan näin voimakkaasti tai usein. Jotain hämärää tapahtumiin tuntuu liittyvän.

Maanjäristykset vain jatkuvat.

Varsinainen ongelma oli nyt lattia, joka liikkui. Renéen kasvoilla vilahti pakokauhua, joka oli puhtaudessaan jotain niin pilapiirrosmaista, että Louis oli nauraa. Sitten ovenkarmin vasen puoli kallistui Louisia kohti ja hän koetti nousta kyykystä kuin aallonharjalle päässyt surffaaja, mutta vasemmanpuoleinen karmi karkasi häneltä ja oikeanpuoleinen karmi taklasi häntä niin kovaa, että hän lensi takapuolelleen. 

Alkuvoimissa on jotain hyvin esikoisromaanimaista, vaikka teos on oikeastaan Jonathan Franzenin toinen eikä ensimmäinen. Siinä on suuria teemoja ja paljon kunnianhimoa. On maanjäristyksiä ja muita dramaattisia käänteitä, mutta itse teoksen sanoma jää etäiseksi, eikä hahmoista oikein saa otetta. Tämä ei tullut samalla tavalla ihon alle kuin jotkut Franzenin myöhemmät teokset.

Jossain haastatteluissa Jonathan Franzen on arvellut, että Alkuvoimien arvoa ei täysin ole ymmärretty tai että se on suotta jätetty vähäiseen arvoon. Franzenille tutut teemat, kuten hyväosaisten elämän tyhjyys, ovat toki läsnä Alkuvoimissakin. Jos haluaa nähdä Franzenin kehitystä kirjailjana, niin se kannattaakin ilman muuta lukea. Jos taas lukea upeaa proosaa, niin aloittaisin hänen myöhemmistä kirjoistaan.

 

Jonathan Franzen: Alkuvoimat (Strong Motion)

Suomennos Raimo Salminen

WSOY 2004 (1992)

484 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 14. valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

Kulttuuri Kirjat

Ilmari Kianto: Punainen viiva

ilmari kianto punainen viiva

 

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi aion tänä vuonna lukea erityisen paljon kotimaisia klassikoita. Niitä on vielä runsaasti minulta lukematta, ja samalla voi mukavasti täydentää omaa historian tuntemustaan. Moni kotimainen klassikko on tiiviisti sidoksissa tämän maan historian vaiheisiin ja sen (synkkiin) ihmiskohtaloihin. Kirja, josta aloitin, on hyvin paljon juuri tätä.

Ilmari Kiannon Punaisessa viivassa Romppasten pariskunta yrittää kitkuuttaa hengissä. Topilla ja Riikalla on monta lasta muttei liiemmin ruokaa tai rahaa. Arki on vaivalloista ja raskasta. Vain joulusaunassa Riika hetkeksi levähtää arjen työltä, mutta silloinkin hän kantaa murhetta siitä, ettei lapsille ole saunaan puhdasta paitaa.

Kyliltä kuuluu kuitenkin ennenkuulematon uutinen: Pian jokainen saa vetää vaalipaikalla punaisen viivan. Jokainen mies ja jokainen nainen voi saapua äänestämään. Sosiaalidemokratian aalto pyyhkäisee saman tien maan yli, ja ihmiset alkavat haaveilla terveydenhuollosta ja lapsilisistä. Kylillä pidetään kokouksia, jotka nostattavat mielialaa.

Taustalla on tietenkin ikiaikainen katkeruus niitä kohtaan, joilla näyttää menevän paremmin.

Kaiken sovinnollisuuden ja rauhan ihanteen pohjalla karkeli, kirveli vuosituhantinen herraviha, kostonhimoinen kauna niitä kohtaan, joilla tässä maassa näytti olevan liian helppo elää ja herraslakkien suojissa köyhiä komentaa.

Punaista viivaa luetaan varmasti nykyään paljolti sen vuoksi, että se kuvaa elävästi yhtä Suomen historian käännekohtaa. En kieltämättä itsekään ollut tullut ajatelleeksi sitä, kuinka mullistava asia äänioikeus on aikoinaan ollut. Ennen on joutunut vain sietämään tehtyjä päätöksiä ilman, että olisi edes omalla pienellä äänellään voinut siihen vaikuttaa.

Ilmari Kianto ei kuitenkaan kuvaa äänioikeuden saapumista vain ilolla ja toiveikkuudella. Vaikka köyhät saavat ensimmäistä kertaa haaveilla paremmasta, kirja antaa ymmärtää, että liian suuria toiveita on turha elätellä. Suomalaisille klassikoille ominainen kurjuus ei ota väistyäkseen, vaikka sitä kirveellä yrittäisi pois hätistellä.

 

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Seven 2009 (1909)

163 sivua

Omasta kirjahyllystä

Helmet-lukuhaaste 2017, 12. politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Kulttuuri Kirjat