Kymppiviikon kuulumisia

Hei vain pitkästä aikaa.  🙂 Tänään viikolla 10+3 ja aamu alkoi labralla. Kotona sain pissiä purkkiin ja siirtää näytteet kahteen putkiloon ihan itte. Putkilot jätin labratädille, joka imi musta viisi putkellista verta! Huh. Ei ole taidettu ennen niin paljoa ottaakaan mutta olihan tuossa tutkittavaakin, kun mukana ilmeisesti kaikki perusneuvolatestit taudeista yms. sekä seulontanäytteet. Rehellisesti sanottuna, en taida ihan olla kartalla, mitä kaikkea musta tutkitaan mutta eiköhän se selviä viimeistään sitten, kun tulokset tulevat.

Viimeiset pari viikkoa on väsyttänyt aivan järkyttävän paljon! Tällä viikolla on jaksanut jo vähän liikkuakin taas, kiitos kauniiden säiden ja tsemppaavan avomiehen. Ruokahalu on myös ollut hyvin kohillaan. Himoitsen etenkin hiilareita ja hedelmiä. Massu tuntuu kasvavan, mutta pelkään sen olevan syöpöttelystä johtuvaa keskivartalorasvaa enemmän kuin vauvamasua. Kotivaakaan pitäisi ostaa uusi paristo mutta jotenkin sen aina unohtaa. Olisi kyllä hyvä, jos pystyisi itse seurailemaan painoa, ettei lähde ihan käsistä jo heti alussa. Ruokahalua ja väsymystä lukuunottamatta olen selvinnyt ilman sen kummempia vaivoja. Koen olevani onnekas.

Tänään tuli postissa myös aika ultraäänitutkimukseen ja ensimmäinen ultra on 9.6. Johan sitä kutsua odoteltiinkin! Ehdin jo soitella Kättärille, onko kaikki reilassa, kun maanantaina neuvolantäti kehoitti tarkistamaan suoraan sairaalasta. Neuvolatätin piti soittaa mulle neuvolalääkäriaika mutta ei ne vieläkään voineet varata sitä mulle. Uusi yritys viikon päästä maanantaina mutta kuulemma jonnekin heinäkuun alkuun se osuisi.

Hei niin, meinasi unohtua ultran odotushehkutus: Parin viikon päästä nähdään meidän vaavi! Käsittämätöntä. <3

Hyvinvointi Terveys

Eka neuvola

Tänään oli vihdoin neuvola! Laskettu aika varmistui tässä vaiheessa samaan, mitä itsekin olin jo laskeskellut eli 15.12.2014. Joulunyytti tulossa. <3 Nyt siis raskausviikko 8+3.

Eipä siellä neuvolassa kovin kummoisia tapahtunut. Terveydenhoitajan kanssa käytiin läpi terveystietoja ja sukutaustaa, saatiin ohjeita ja esitteitä sekä varailtiin seuraava aika kesäkuun puoliväliin. Saatiin myös mukaan purkkeja, joihin pitää antaa parin viikon päästä näytteet seulontatutkimuksia varten. Samalla tutkitaan perusverenkuva. Ultraan tulee sitten kutsu jossain välissä ja neuvolalääkärille terkkari lupasi hoitaa ajan parin viikon sisällä.

Verenpaine ja paino mitattiin. En ole itse käynyt vaa’alla varmaan puoleen vuoteen, joten heitin painoarvion viime syksyltä. Se meni pieleen ainakin kilolla ja vieläpä yläkanttiin. Olen sinänsä ihan tyytyväinen. Verenpaine oli aika alhainen, yleensä mun ongelma on enemmin hieman normaalin ylärajoja lähentelevät paineet mutta nyt oli tosiaan aika alhaiset paineet. Taulukoiden mukaan kuitenkin vielä ihannearvoissa, joten en jaksa huolestua ja muutenkin parempi näin kuin että olisi kohonnut verenpaine. Pitää tosiaan varoen nousta ylös jatkossa. Viime viikolla oli yhtenä iltana vähän huimausta mutta muuten ei vielä ole ongelmia tullut.

Todella mukava oli meidän terkkari mutta ei nähdä enää kuin kerran, minkä jälkeen hän jää itse äitiyslomalle. Olin tavallaan vähän pettynyt tästä, mutta luotan että seuraavakin terkkari on yhtä mukava.

Synnytyssairaalasta oli ohimennen puhetta, terkkari ohjasi suoraan Kätilöopistolle, kuten epäilinkin. No, eipä siinä mitään, vaikka ykkösvaihtoehtoni olisi ollutkin Naistenklinikka. Tässä vaiheessa, kun siellä on remontti kesken, on kuitenkin parempi mennä sinne missä toiminta on ns. normaalia ja jättää vähäiset tilat niille, jotka niitä tarvitsevat eli riskisynnyttäjille. Ja käsittääkseni Kättäri on kuitenkin ihan hyvä paikka, vaikka omat fiilikset vetäisikin muualle. Pääasiahan on, että saadaan vauva ulos terveenä ja vahingoittumattomana.

Kyllä tämän päiväinen on hieman konkretisoinut enempi koko raskautta. Silti, ultraankin vielä jotain neljä viikkoa! Äiti lupasi maksaa, jos haluan mennä aiemmin yksityiselle mutta täytyy selvitellä, onko siinä mitään järkeä. Vähän kyllä houkuttelisi, jos pääsisi jo kuulemaan sydänääniäkin. Meidän neuvolassa ei sellaista laitetta ollut, jolla ne nyt jo olisi kuullut. Ja olisihan se muutenkin kiva nähdä oma bébé.

Hyvinvointi Terveys