Fleur d’Orange

10300423_10152656726261400_6193188382824709331_n.jpg

Pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti suklaa ja sitrushedelmät. Onneksi ne sopivat hyvin yhteen, myös raakaleivonnan puolella. Huomaan, että minulla on jonkinasteinen pakkomielle tällä hetkellä tiettyyn kakkupohjaan sekä kerrosten luomiseen. Aika moni resepti toistaa samaa teemaa ja myöskin taidan elää jonkinlaisessa symbioosissa keittiöni kanssa, sillä vietän siellä tällä hetkellä suurimman osan päivästä raakaleivoksia luoden. Pääsiäinen herkkuineen on saanut minutkin hieman kiireiseksi raakaleivostilausten kanssa mutta onneksi on aina aikaa omalle levolle ja herkkuhetkille. 

Fleur d’Orange-kakku sai nimensä ja alkunsa ranskalaisista leivoksista, joissa yleensä on näyttävät korkeat koristeet sekä tietty olemus. Arvostan suuresti ranskalaista leivoskulttuuria ja käsintehtyä ruokataidetta. Pariisilaiset kahvilat ja leivosputiikit vetävät minua kovasti puoleensa ja ehkäpä siksi juuri omat raakakakut sekä leivokseni hakeutuvat tällä hetkellä pariisilaisen eleganssin suuntaan. Kakussa on kuitenkin nimestään huolimatta suhteellisen vähän appelsiinia, mutta aion tulevaisuudessakin käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseni nimetä kakut ranskaksi. Koska onhan se vaan niin tres jolie, n’est pas

11096578_10152656726596400_4677240894009864045_n.jpg

Kakkuun tulee muutama kerros jotka on hyvä antaa jäätyä rauhassa. Tähän saattaa mennä aikaa, mutta onhan se taas jälleen kerran kaiken arvoista. Tässä teille, rakkaat kansalaiset, pääsiäisen raikkain kakku. 

11084257_10152656726531400_1831609302800453275_n.jpg

11020278_10152656725356400_1037895039292520137_n.jpg

Fleur d’Orange

Esivalmistelut: Laita edellisenä iltana cashew-pähkinät veteen. Sulata kaakaovoi, kookosöljy ja kaakaomassa omissa kupeissaan. Purista porkkanat, appelsiini sekä sitruuna mehulingossa tai -puristimessa.

Pohja

3,5dl mantelijauhoa

6 rkl sulaa neitsytkookosöljyä

3 rkl raakakaakaojauhetta

1 rkl suomalaista hunajaa

2 tl vaniljajauhetta

hyppysellinen suolaa

Appelsiinitäyte

2,5 dl yön yli lionneita cashew-pähkinöitä

1,5 dl tuorepuristettua porkkanamehua (noin 300g luomuporkkanoita, puolikas luomusitruuna, 1 luomu appelsiini)

puolikkaan luomusitruunan kuori raastettuna

1 banaani

1 dl mangoa soseena

2 tl tocotrienols- jauhetta

3 rkl hunajaa

2 rkl limemehua

100g kaakaovoita sulatettuna

4 rkl sulaa kookosöljyä

Suklaatäyte

1 banaani

6 taatelia

1 dl kookoskermaa

0,5 dl vettä

3 rkl raakakaakaojauhetta

100g palmusokeroitua kaakaomassaa sulatettuna

3 rkl psyllium

Mittaa monitoimikoneeseen kaikki pohjan ainekset ja surauta tasaiseksi massaksi. Painele leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan (halkaisija 17cm) pohjalle. Laita pakkaseen kohmettumaan. 

Blendaa cashew-pähkinät sileäksi kermaksi mehun kanssa, lisäten mehua hiljalleen. Lisää kaikki loput aineet paitsi sulatetut kaakaovoi sekä kookosöljy ja anna pyöriä sileäksi, tasaiseksi massaksi. Lopuksi lisää kaakaovoi ja kookosöljy ja tarkista maut. Lisää limemehua tai hunajaa tarvittaessa. 

Kaada 1/3 osaa appelsiinitäytteestä pakastuneen pohjan päälle ja kaada loput täytteestä kulhoon. Laita kakku pakkaseen ja anna jäätyä kovaksi. 

Valmista sillä aikaa suklaatäyte blendaamalla kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Kaada vajaa puolet suklaatäytteestä jäätyneen appelsiinitäytteen päälle ja loput kulhoon odottamaan. Laita kakku pakastimeen ja jäädytä suklaakerros kovaksi. Toista tämä vielä niin, että appelsiinitäytettä tulee kolme kerrosta ja suklaata kaksi kerrosta. 

Sulata hieman palmusokeroitua kaakaomassaa ja koristele sillä kakku kuten haluat. Voit käyttää myös pähkinöitä, mehiläisen siitepölyä tai tuoreita marjoja. 

Bon appétit!

 

11079628_10152656725596400_6442557047175416510_n.jpg

//

I went totally French over here. Make this raw cake and let your mind fly over to Paris. Bon appétit mes amies! 

So this cake is all about layers, once again. I’m kinda obsessed with layers. So first make the crust, then apply the orange layer and let it freeze hard. Pour some of the chocolate love on top of the orange layer and let it freeze. So basically it is pour, freeze, pour, freeze. Letting each layer freeze can be time consuming but hey, it’s spring. Go outside and in-joy the awaking Mommy Nature. Or freshen your French while you’re making this gateau.

Fleur d’Orange

Preparation: Soak the cashews overnight. Melt cacao butter, cold pressed virgin coconut oil and palm sugar coated cacao mass each in their own bowl. Juice the carrots, lemon and orange together in a juicer. 

Crust

300 ml almond flour

6 tablespoons liquid virgin coconut oil

3 tablespoons raw cacao powder

1 tablespoons organic delicious honey

2 teaspoons vanilla powder

hint of sea salt

Orange layer

250 ml cashews soaked overnight

150 ml carrot-lemon-orange juice (about 300 grams of organic carrots, 1 orange, half of a organic lemon)

zest of half a organic lemon

1 banana

100 ml pureed mango

3 tablsespoons honey

2 teaspoons of tocotrienols

100 g cacao butter in liquid form

6 tablsespoons of liquid virgin coconut oil

Chocolate layer

1 banana

6 soft dates (pitted)

100ml coconut cream

50ml water

3 tablespoons raw cacao powder

100g liquid palm sugar coated cacao mass

3 tablespoons of psyllium husk

To make the crust process all of the ingredients until it all sticks together. Press into the bottom of a lined spring form pan (17cm diameter) and freeze.

To make each layer: blend the ingredients (in each list) until smooth and add the melted coconut oil or/and cacao butters last. Pour each one in a separate bowl. Pour on 1/3 of the orange mixture in to the cake pan, then let it harden in the freezer. Next, pour on almost half of the chocolate layer, let it freeze. Do this again so the cake has three orange layers and two chocolate layers. 

Melt some palm sugar coated cacao mass and decorate the cake with melted chocolate as you wish. You can put nuts or bee pollen or fresh berries on top. But you must remember, share this goody-ness with your loved ones. Or sacrifice this to the forest Gods, whatever, but do it with joie de vivre!

10501874_10152656725836400_3701035522727311429_n.jpg

 

hyvinvointi mieli ruoka-ja-juoma
Kommentit (1)
  1. Ehdottomasti parhaimman näköinen raakakakku mitä olen ikinä nähnyt!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *