Tuplahaaste!

Sain blogihaasteen oikein tuplana Evikseltä ja honeychileltä, olenpa otettu! Tässä onkin hommaa, pitää vastata kysymyksiin tuplana. Huh, käykää vessassa ja jääkaapilla, tässä voi mennä tovi…

Vastaan ensin Eviksen kysymyksiin, koska hän ehti nakata haasteella ensin.

1. Mikä on mielestäsi väreistä kaunein?

Oon aina ollut syvän violetin ystävä, mutta näin vanhemmiten myös raikas merensininen (semmoinen smaragdinen, ei talvinen meri Helsingin edustalla) iskee.

2. Mitä asiaa et yksinkertaisesti voi sietää?

Tahallista ilkeyttä ja pahantahtoisuutta.

3. Mikä ruoka saa pikkuiset ukot tanssimaan kielelläsi ilosta?

Täydellisesti paistettu pihvi. Olisin varmaan todella masentunut kasvissyöjä.

4. Kahvi, tee vai jokin ihan muu?

Mulla ei varsinaisesti ole pakkomielteitä mistään juomista, teetä tulee useammin juotua kuin kahvia mutta kaakao on mun herkkua.

5. Syötkö aamupalaa? Mitä tai miksi et?

Aina. En pystyisi lähtemään ilman aamupalaa minnekään. Syön melko tuhdisti aamuisin ihan jo siitä epävarmuudesta että koskaan ei tiedä milloin seuraavan kerran saa ruokaa. Aamupalaani nykyisin kuuluu useimmiten kananmunaa (arkiaamuisin keitettynä, viikonloppuisin joskus paistan pekonin kera), jonkinlaista voileipää, sitten vaihtelevasti lisäksi jugurttia, mysliä, puuroa, muroja tai muuta. Talvisin juon teetä tai kuumaa kaakaota, kesäkuumalla maitoa tai ihan vettä. Ja aina pieni lasi tuoremehua. Huh, tulipa ateria.

6. Jos sinulta kysyttäisiin yhtä neuvoa tähän elämään, minkä neuvon antaisit?

Mullahan olisi neuvoja joka lähtöön, mutta jotenkin tässä viime aikoina on pyörinyt päässä Chisun laulusta sanat ”älä pelkää elää”. Aika ympäripyöreästi sanottu ja tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta olen todennut että pelko ja opitut kaavat ohjaavat suurimman osan ihmisten elämään. Niin myös omaani ennen.

7. Kenelle olet kiitollinen? Miksi?

Olen kiitollinen niin monelle ihmiselle jotka ovat tehneet elämästäni viime vuosina parempaa. Kaikkein kiitollisin olen ehkä niille ystävilleni, jotka ovat tunteneet minut silloin kun en ollut parhaimmillani, ja ovat kaikesta huolimatta minua rakastaneet ja tukeneet. En tiedä mitä olen oikein tehnyt ansaitakseni näin ihania ystäviä.

8. Millaista elämäsi tällä hetkellä on?

Hyvää ja tasaista. Tasaisella tarkoitan sitä mielialani eivät enää heilahtele voimakkaasti laidasta laitaan, vaan kaikista vastoinkäymisistäkin huolimatta minulla on perusvakaa tunne siitä että elämä on hyvää ja se kantaa.

9. Millaisia piirteitä arvostat ihmisessä?

Rehellisyyttä, suorapuheisuutta mutta silti hienotunteisuutta, avoimuutta, muiden huomioonottamista.

10. Mistä pidät itsessäsi?

Siitä etten koskaan luovuttanut. Sellaisen suon läpi olen rämpinyt tähän pisteeseen päästäkseni että moni olisi jo antanut periksi, mutta minulla oli niin voimakas tahto elää ja olla onnellinen synkimpien hetkienikin aikana, että se piti minut elämänsyrjässä kiinni. Pidän myös siitä itsestäni jonka olen kovan kuoreni alta onnistunut kaivamaan esiin.

 

Huh, vieläkö siellä ollaan tajuissaan? Tässä olisi vielä toinen satsi edessä, eli honeychilen kysymykset:

1. Mistä ammatista haaveilet salaa? Jos sellaiset esteet kuten raha, työmahdollisuudet ja koulutus jätetään huomioimatta

Tanssija tai laulaja. Tykkään sekä tanssia että laulaa, mutta että niistä olisi voinut edes joskus haaveilla oikeasti ammattia niin olisi pitänyt aloittaa nuorena.

2. Paljonko rahaa voisit käyttää käsilaukkuun?

Hyvästä nahkalaukusta voisin max. 200 euroa kuvitella maksavani. Mutta pitäisi olla ihan erityisen laadukas ja makea. Vielä ei ole tullut vastaan.

3. Pystytkö viemään biojätepussin aina ulos ennen kuin se homehtuu?

Ehkä joka toinen kerta…

4. Mikä oli lapsuutesi suosikkipiirretty?

TaoTao!

5. Saako parvekkeella tupakoida?

Saa, vaikken erityisesti nautikaan sisälle tulevista savuista. Tuntuu jotenkin turhan ajojahdilta kuitenkin käydä kieltämään tupakointi ihan kaikkialla.

6. Onko oikein hankkia lapsi, jos vaihtoehtona on parisuhteen kariutuminen?

Eli siis kariutuuko se parisuhde jos sitä lasta ei hankita, ymmärsinköhän oikein? No ei ole. Lapsenhankintaan ei mielestäni ole mitään muuta hyvää syytä kuin se että aidosti haluaa lapsia. Lapsia ei pitäisi hankkia pelastamaan parisuhdetta tai hoitajaksi vanhojen päivien varalle tai siksi kun kaikki muutkin hankkii tai joku painostaa.

7. Pääsitkö inssistä läpi kerralla?

Läpi meni että hurahti.

8. Mikä on bravuuriruokasi vieraille kokatessa? 

Jostain syystä ne vieraat päätyy aina kokkaamaan mulle vaikka oltaisiinkin minun kotonani… Hmm. Oma bravuurini mikä on hitti ihan kaikissa juhlissa on tzatziki. Olen kuulemma virallinen tzatziki-vastaava.

9. Osaatko sekoittaa cosmopolitanin?

En ole koskaan kokeillut. Tiedän kyllä mitä siihen tulee.

10. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Kyllä mä varmaan joku koira olisin: ihmisrakas, lojaali, suojeleva, onnellinen.

 

Koska näihin kysymyksiin vastaaminen imi kaikki faktat minusta en aio niitä enää tähän listata. Eräästä vanhasta blogihaasteesta voi käydä ihmettelemässä lisää jos jäi vielä faktankaipuu.

Sitten vielä ne omat kysymykset:

  1. Puuvilla- vai satiinilakanat?
  2. Viimeksi lukemasi kirja? Anna arviosi.
  3. Paras tapa viettää kesäpäivää?
  4. Saatko kielesi rullalle?
  5. Minkä kielen haluaisit oppia ja miksi?
  6. Inhokki- ja lempikotityösi?
  7. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla.
  8. Mikä olisi pahin tapa kuolla?
  9. Jos olisit supersankari mikä supervoima sinulla olisi?
  10. Kumpi on pelottavampi, ullakko vai kellari?

Eli haaste kuuluu: vastaa ensin minun esittämiini kysymyksiin, kerro sitten 10 random faktaa itsestäsi ja keksi lopulta 10 kysymystä ja heitä haaste eteenpäin. Minä nakkaan haasteellani Kiisaa, Sirenaa, Harrietia ja NannaC:tä.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.