Sellaista vanhemmuus on

Joskus ajattelin, etten lainkaan halua lapsia. Olin asiasta niin varma, että olin itsekin yllättynyt, kun päinvastainen ajatus ensimmäistä kertaa käväisi mielessäni. Asuin vieraassa maassa, ja minulla oli tavallista enemmän aikaa olla itsekseni ja omine ajatuksineni. Ja eräänä marraskuisena päivänä minä katselin leikkipuistossa aikaansa viettäviä perheitä, kun se kaikki alkoikin näyttää houkuttelevalta. Siitä lähtien ajatus siitä, että haluan lapsia, oli yhtä selkeä kuin aikaisempi ajatus lapsettomuudesta.

Puolitoista vuotta myöhemmin minusta tuli äiti. Kolme vuotta myöhemmin minulla oli kaksi lasta. Nyt he ovat viisi ja kolme ja puoli.

Tiedän olevani onnekas, kun kaikki kävi niin helposti. Olisi voinut käydä toisinkin. En tiedä, kuinka olisin siihen reagoinut. Nyt olen vain onnellinen siitä, että olen heidän äitinsä. He ovat epäilemättä parasta, mitä minulle on tapahtunut. Mutta on myös hetkiä, jolloin tekisi mieli … no … antaa heidät muille.

Karusellin Anni kirjoitti kauniisti siitä, mitä lapset voivat elämään tuoda, ja haastoi minutkin kirjoittamaan asioista, jotka vanhemmuudessa ilahduttavat.  Nyt kun istun yksikseni junassa ja nautin sellaisesta yksinolon luksuksesta, josta en ennen vanhemmuutta tiennyt mitään, tulee minulle mieleen seuraavia asioita:

Raskauden ihme. Onhan se nyt ihan mieletöntä, kun omassa vatsassa kasvaa oikea ihminen! Jonka sydänäänet kuulet neuvolassa ja jonka potkut tuntuvat kyljissä. Bonuksena sain vielä paksun tukan ja hyvinvoivan ihon. Valitettavasti vain raskausajaksi.

Täysi elämä. Vaikka usein kiroankin arjen ruuhkaisuutta ja ikävöin joutilaisuutta, elän paljon mieluummin tätä hektistä elämää kuin tylsää tyhjyyttä.

Oikeat mittasuhteet ja itsensä hyväksyminen. Ennen lapsia olin taipuvainen uhraamaan liikaa aikaa oman napani tarkasteluun Nykyisin siihen ei ole aikaa ja kas – olen itseeni paljon tyytyväisempi.

Sukupolvien väliset sillat. Lasteni kautta olen ehdottomasti löytänyt uuden suhteen omiin vanhempiini. Lapset ovat lähentäneet meitä.

Lasten kehitys ja uudet taidot. Tuottavat kuplivaa iloa.

Ilo tai onni lapsen silmissä. Saa pakahtumaan.

Hetket. Lasten myötä olen oppinut paljon siitä, kuinka hetkessä eletään. Samoin siitä, että kaikki on todellakin vain hetkellistä. On siis syytä pitkittää hyviä hetkiä ja katsoa huonojen yli.

Palaute ja peilaus. Lapsissa näet sen, mitä olet ja miten toimit. Hyvässä ja pahassa.

Uudet puolet puolisossa. Tiesin, että minulla on hyvä mies. Mutta ennen lapsia en tiennyt, kuinka erinomainen isä hän on.

Työn tulokset. Kaikki se vääntö, kääntö ja toisto palkitaan joskus. Useimmiten silloin, kun et osaa sitä odottaa. Ja silloin se sulattaa. Tuntuu ihmeelliseltä, että lapsi tekee jotain hyvää tai kaunista, vaikka se onkin sitä, mitä olet yrittänyt häneen tartuttaa. Olet vain luullut, ettei mitään tapahdu.

Yllätykset. Lapset tekevät myös paljon sellaista, mitä et ole edes osannut heille opettaa.

Tunteiden kirjo. Minkä tunneskaalan olisinkaan menettänyt, jos minusta ei olisi tullut äitiä!

Rakkaus. Sitä on ollut ennenkin mutta se on lasten myötä saanut ihan uuden ulottuvuuden. Sellaisen, jolla ei ole mitään rajoja.