Kenties pientä itseironiaa heti tähän alkuun: kuvan ateria, jonka söin tentin jälkeen keskisuomalaisessa pitseriassa, ei voisi olla kauempana niistä fine dining -aterioista, joita Foodies – kulinaristien jet set -nimisessä ruotsalaisessa dokumentissa syödään. En itse ota oikeastaan koskaan kuvia ruoka-annoksista, korkeintaan kotona leipomistani pullista tai piparkakkutaloista, joilla voin elvistellä Facebookissa. Ruoka on minulle enimmäkseen ravintoa, jolla täyttää vatsaa, vaikkakin pyrin myös huomioimaan muutamia eettisiä näkökulmia.

Mutta minun syömisistäni ei ole kyse nyt.

Voiko fine dining olla taidetta? Mikä saa ihmiset matkustamaan ympäri maailmaa maistamaan tietyn kokin tai ravintolan valmistamia aterioita? Mikä saa ihmiset bloggaamaan ruuasta? Voiko yhdestä useamman ruokalajin ateriakokonaisuudesta maksaa tuhansia dollareita, onko siinä mitään järkeä ja kuka ihmeessä niin tekee? Voiko kuka tahansa arvioida ammattilaisten tekemää ruokaa, arvostella sitä nettiin ja tulla otetuksi vakavasti? Mitä mieltä maailman huippukokit ovat ruokabloggaajista? Mikä tekee fine dining -annoksista maailman huipputasoa ja millä kriteerein niitä arvioidaan?

Jos kysymykset herättivät mielenkiintoa, suosittelen katsomaan Foodiesin. Joidenkin mielestä ruoka voi olla taidetta ja se ehdottomasti on jo ainakin osin sitä. Joidenkin mielestä matkustaminen toiselle puolelle maailmaa syömään tietyssä ravintolassa on yhtä hyväksyttyä, järkevää ja mielekästä kuin matkustaminen jalkapallo-otteluun, lomailemaan jossakin tietyssä kohteessa tai ostamaan taidetta huutokaupasta.

Ruoka lohduttaa, innostaa, ärsyttää ja herättää ristiriitoja. Siihen suhtaudutaan vakavasti ja kevyesti, leikittelevästi ja kunnianhimoisesti. Jotkut maistavat mitä tahansa kerran, jotkut asettavat itselleen tiukkoja rajoja. Toiset syövät elääkseen, toiset elävät syödäkseen. Toisille ruoka on ravintoa, jolla pysyy elossa ja toiminnassa, toisille se on nautinnon lähde ja olennainen osa omaa identiteettiä.

Foodies vielä 17 päivän ajan Yle Areenassa.