Taaperon ruokailutottumukset
Luen välillä kulmat koholla kertomuksia taaperoista, jotka vetelevät suuhunsa isompia annoksia kuin äitinsä. Vaikka meidän neidillä on ikää jo vuosi ja neljä kuukautta, tuntuu, että annoskoot eivät ole kasvaneet viimeiseen puoleen vuoteen lainkaan. Lapsemme on nimittäin hieman nirsoa sorttia ja varsin pieniruokainen tapaus. Suosikkiruoat eli hedelmät ja viljatuotteet (esimerkiksi leipä ja talk-murot) maistuvat hänelle erinomaisesti, mutta kunnon ruoka ja kasvikset eivät niinkään.
Pääosin taapero syö jo samaa ruokaa kuin me aikuisetkin. Lemppareita ovat erityisesti pasta, erilaiset laatikkoruoat sekä sosekeiton ja perunamuussin kaltaiset ruoat, joita hän saa syödä itse lusikalla. Aina en kuitenkaan halua tarjota taaperolle samaa, mitä itse syömme, koska yritän olla edelleen tarkkana suolan määrän kanssa. Toisinaan tuunaan omaa ruokaamme vähäsuolaisemmaksi esimerkiksi vaihtamalla lapselle raejuustoa fetan tai halloumin tilalle, mutta välillä kokoan hänelle edelleen kokonaan oman annoksen kasviksista ja Simppelin sormiruokakeittiön broileripyöryköistä tai kookos-linssipihveistä. Meillä on niitä nimittäin edelleen aina hätävarana pakkasessa. Yritän myös kiinnittää lapsen ruoan terveellisyyteen erityistä huomiota, joten mitään herkkuja tai epäterveellisiä ruokia en halua hänelle tarjoilla.
Pyrin rakentamaan lapsen ateriat niin, että tarjolla olisi aina sekä hänelle mieluisia että epämieluisia makuja. Suosikkiruoilla neiti saa ruokailun käyntiin ja vatsan täytteeksi edes jotakin, ja vähemmän suosikkeja sinnikkäästi tarjoamalla toivon makupaletin pikkuhiljaa laajenevan. Mieluisat ja epämieluisat ruokalajit tuntuvat sitä paitsi aina silloin tällöin vaihtelevan. Esimerkiksi herneet ja raejuusto olivat alkuun inhokkeja, mutta nykyisin tytön herkkua. Vastaavasti parsakaali oli lapsen mieleen soseissa, mutta nykyisin se ei uppoa sormiruokana lainkaan, ja myös kurkkuun on tullut jokin kyllästyminen. Kurkkurenkaat työnnetään kyllä ylpeinä sormuksiksi, mutta suuhun ne eivät juurikaan eksy. Olen myös ottanut sen linjan, että vaikka lapsi ei päätyisi syömään muuta kuin muutaman minitomaatin, en anna hänelle jälkiruokia, lisäannoksia tai ylimääräisiä aterioita myöhemmin. Siitä on tuntunut aiheutuvan vain lisää nirsoilua. Sen sijaan jos vaikkapa lounas jää kovin vähäiseksi, kompensoin sitä tarjoamalla hieman tavallista tukevamman välipalan seuraavaan ruoka-aikaan.
Iltapalaksi lapsi syö aina puuroa, ja hän osaa lusikoida sen hienosti itse. Aamupalalla olemme nyt antaneet useammin esimerkiksi hedelmiä ja leipää, koska jossain kohtaa alkoi vaikuttaa siltä, että puuro kaksi kertaa päivässä on neidille liikaa. Aamulla tyttö on myös usein aika kärsimätön ateriansa kanssa eikä jaksaisi odottaa, että puuro jäähtyy. Vaikka lusikalla syöminen sujuu jo hienosti, haarukkaa tyttö ei ole vielä oikein ottanut käyttöönsä. Muut kuin nestemäiset ruoat popsitaan edelleen pääasiassa sormin. Myöskään tavallista mukia emme ole vielä testanneet, vaan juominen hoituu pillipullolla.
En ole vieläkään lopettanut imetystä, vaan jatkamme sitä edelleen aamuin illoin. Jossain välissä oli muutaman päivän putki, kun tyttö ei huolinut maitoa illalla, ja luulin jo iltaimetysten jäävän historiaan. Kyse taisi kuitenkin olla vain jostain satunnaisesta iltalevottomuudesta, koska juuri, kun aloin miettiä, kannattaako maitoa enää edes tarjota iltaisin, alkoi taapero taas suostua rinnalle tuttuun tapaan kahdesti päivässä. Imetys ei ole myöskään enää herättänyt minussa mitään negatiivisia fiiliksiä. Oikeastaan melkein päinvastoin: yhteiset pötköttelyhetket sängyllä ovat tuntuneet viime aikoina tosi ihanilta ja tärkeiltä. Jatkamme siis ainakin toistaiseksi näin. Olen ajatellut, että imetystaivalta on luontevaa viedä kohti päätöstään sitten viimeistään siinä vaiheessa, jos tulen jossain kohtaa uudelleen raskaaksi. Ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole mikään kiire lopettaa.