Itsemääräämisoikeus neuvolassa: kaikki on vapaaehtoista, vai onko?

Kävin tänään 22. raskausviikon neuvolassa. Siinä missä edellinen neuvolalääkärikäynti oli tuntunut turhanpäiväiseltä viiden minuutin ”sisätutkimus ja sydänäänet” -proseduurilta, johon minun ei alun alkaenkaan olisi kannattanut osallistua, tästä neuvolakäynnistä jäi positiivinen fiilis. Juttelimme terveydenhoitajan kanssa hyvän aikaa lastenhoidon etuuksista ja muista kuulumisista, minulta mitattiin hemoglobiini ja sf-mitta ja myös synnytys tuli puheeksi. Kerroin lyhyesti synnytykseen liittyvistä huolistani ja terkka kuunteli ymmärtäväisesti. Hän lupasi tehdä lähetteen, jotta pääsisin juttelemaan sairaalan käytännöistä ja eri vaihtoehdoista vielä tarkemmin kätilön kanssa. Se kuulosti tosi hyvältä idealta.

Käynnin lopuksi, kun tuli aika kuunnella dopplerilla sydänääniä, sanoin, että haluaisin jättää sen väliin. Terkka kysyi syytä tälle, joten kerroin, että tunnen sikiön liikkeet hyvin ja kuunteleminen tuntuu siksi tarpeettomalta. Kysyin, onko sydänäänien kuuntelulle jotain erityistä syytä. Terkka totesi, että sillä varmistetaan, että sikiö on elossa, mutta jos en ehdottomasti sitä halua, niin neuvolassa kaikki on kyllä vapaaehtoista. Sydänäänet jätettiin siis kuuntelematta ja lähdin hyvillä mielin kotiin. En saanut vielä mukaani raskaustodistusta, koska käyntiaika jouduttiin siirtämään pari päivää 154 päivän rajaa aikaisemmaksi. Terkka kuitenkin lupasi lähettää todistuksen postissa heti perjantaina, kun tarvittavat raskausviikot tulisivat täyteen.

No, myöhemmin samana päivänä puhelimeni soi. Terkka sanoi kysyneensä vielä sydänääniasiasta kollegaltaan. Kollega oli ollut sitä mieltä, ettei raskaustodistusta voida kirjoittaa, mikäli sikiön elossa oloa ei ole todennettu nimenomaan nyt raskausviikon 22 tuntumassa. Vaikka tunnen itse sikiön liikkeet oikein hyvin ja sydänäänet on havaittu sekä edellisellä lääkärikäynnillä että ekassa ultrassa, se ei riittäisi todistuksen kirjoittamiseen. Tämä kollega oli myös sitä mieltä, että tulevilla neuvolakäynneilläkään sikiön sydänäänien kuuntelusta ei ”voisi” kieltäytyä, koska se on osa neuvolan seurantaa. Vaikka neuvolakäynnit ovat teoriassa täysin vapaaehtoisia, seurannasta kieltäytyminen voisi olla aihe lastensuojeluilmoituksen tekemiselle.

Olin suoraan sanottuna aika järkyttynyt ja aloin puhelun aikana itkeä – osin varmaan raskaushormoneista johtuen, mutta myös siksi, että kollegan kanta tuntui täysin käsittämättömältä. Missä itsemääräämisoikeus? Ymmärrän tietysti, että raskaustodistus on virallinen dokumentti, ja sen kirjoittamisen osalta neuvolan kanta on aivan perusteltu. Olemme menossa toukokuussa rakenneultraan ennen seuraavaa neuvolaa, joten ehdotin, voisiko raskaustodistuksen kirjoittaa vasta tuolla seuraavalla neuvolakäynnillä. Ultraus todistaisi, että sikiö on ollut elossa vielä raskausviikolla 24, eikä raskaustodistuksen saamisella ole meille mikään kiire. Kelalle riittää, että tukia on hakenut kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Terkka lupasi selvitellä asiaa ja soittaa uudestaan tämän viikon aikana.

Ajatus siitä, etteikö sydänäänien kuuntelusta muka saisi kieltäytyä, kuulosti kuitenkin suorastaan pöyristyttävältä. Jopa THL:n Äitiysneuvolaoppaassa todetaan, että kansainvälisten tutkimusten perusteella sikiön sydänäänien rutiininomaiselle kuuntelulle ei ole perusteita. Kyseessä on lähinnä kiva ekstrajuttu: monista vanhemmista tuntuu mukavalta ja rauhoittavalta kuulla syke. Itse en kuitenkaan koe, että sydänäänien kuuntelusta olisi minulle tai vauvalle yhtään mitään hyötyä. Tunnen vauvan liikkeet ja uskon, että huomaisin kyllä, mikäli jokin olisi vinossa. En ylipäätään näe, miten mikään ulkoinen tutkimus voisi tuoda minulle mielenrauhaa. Karu faktahan on, ettei sikiön sydänäänien kuuntelu kerro yhtään mitään muuta kuin senhetkisen tilanteen: vaikka sydänäänet tänään kuuluisivat, vauva voi jo huomenna olla kuollut. Luotto siihen, että kaikki menee oikein, tulee minulle jostain ihan muualta kuin dopplerista.

Paitsi hyötyjen olemattomuus, toinen tärkeä syy kieltäytyä dopplereista on minulle se, ettei ultraäänen turvallisuutta ole mielestäni tutkittu riittävästi. Kattavia tutkimuksia aiheesta on tehty viimeksi 1990-luvulla, jolloin laitteiden voimakkuudet olivat merkittävästi alhaisempia kuin nykyisin. Nykyäänhän lähes jokainen raskaana oleva käy ultrassa, yleensä useammassakin, ja lähes jokaiselta kuunnellaan sydänääniä dopplerilla monen monta kertaa. Täysin ultraäänelle altistumatonta verrokkiryhmää on siis vaikea löytää. Vaikken sinänsä usko, että ultraäänestä aiheutuisi mitään suurta vaaraa tai että haitat olisivat todennäköisiä, en silti halua turhan päiten altistaa sikiötä moiselle. Olen sitä mieltä, että kaikkien tutkimusten osalta on syytä arvioida niiden tarpeellisuus. Myös WHO suosittaa, että ultraääntä hyödyntäviä tutkimusmetodeja tulisi käyttää vain tarpeen mukaan.

Alkuraskaudessa ja esikoisen kanssa osallistuin kaikkeen tarjottuun ihan tavalliseen tapaan, koska en ollut vielä perehtynyt aiheeseen. Nyt haluan punnita hyödyt suhteessa riskeihin tarkemmin. Esimerkiksi rakenneultraan osallistun ihan hyvillä mielin, koska pidän siitä saatavaa informaatiota oikeasti hyödyllisenä. Neuvolan dopplerista saatavat edut ovat kuitenkin minun osaltani nolla, joten en keksi mitään syytä kuunnella sydänääniä neuvolassa. Lisäksi toisin kuin voisi luulla, dopplerin lähettämät ultraääniaallot on moninkertaisesti voimakkaampia ”tavalliseen” ultraukseen verrattuna, joten jos jostakin, niin nimenomaan dopplereista kannattaa pysytellä kaukana.

Puhelu ja kollegan mielipide tuntuivat joka tapauksessa aikamoiselta iskulta vasten kasvoja. Vaikka näin kirjallisesti minun on yleensä helppo perustella mielipiteeni ja vaikuttaa itsevarmalta, kasvokkain tai puhelimessa olen tosi miellyttämisenhaluinen ja arka sanomaan mitään poikkipuolista sanaa mihinkään. Vaikka kuinka olisin varma kannastani, tyydyn tosi helposti vain myötäilemään. Nyt, kun sitten kerrankin uskalsin sanoa ääneen toiveeni ja sen, etten halua jotain rutiininomaista toimenpidettä, siitä seurasi omasta mielestäni tosi kummallinen reaktio.

Minua jäi myös harmittamaan, etten saanut puhelimessa itkiessäni ajatuksiani ja perustelujani kovin hyvin avattua. Mainitsin kyllä äitiysneuvolaoppaan toteamuksen sykkeen seurannan tarpeettomuudesta ja ihmettelin, miten sykkeen kuuntelu voisi olla välttämätöntä, kun koko neuvolaseuranta perustuu vapaaehtoisuuteen. Kerroin myös, ettei dopplerin turvallisuudesta ole mielestäni riittävästi tutkimusnäyttöä ja sen käyttö tuntuu täysin tarpeettomalta. Kuitenkin minulle tuli sellainen olo, että olen ihan outo ja hankala, kun en vain suostu siihen sydänäänien kuunteluun niin kuin kaikki muutkin. Vaikka oikeasti tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä! Ei minun kuulu tai tarvitse tehdä mitään vain siksi, että jollekulle neuvolan random tyypille tulisi siitä parempi fiilis. Aivan kaikki tutkimukset ovat vapaaehtoisia. Jos neuvola ei osaa kertoa mitään muuta syytä sydänäänien kuuntelemisen ”välttämättömyydelle” kuin sen, että ”se kuuluu tähän meidän seurantaan”, niin en todellakaan aio siihen suostua. Raskaustodistuksen saan aivan varmasti tavalla tai toisella, sen voi kirjoittaa vaikka yksityinen kätilö.

Ylipäätään lastensuojeluilmoituksen väläyttely pelkästään sillä perusteella, ettei äiti haluaisi neuvolaseurantaa, on aivan järjetön ajatus. Kun kerran on määritelty, että neuvolakäynnit ovat vapaaehtoisia, ei niistä kieltäytymisestä tulisi silloin seurata yhtään mitään. Itse olen vieläpä käynyt neuvolassa moneen otteeseen ja siten ”todistanut” olevani ihan täyspäinen ja normaali tyyppi, eli tiedän, ettei neuvolan henkilökunnalla ole mitään oikeaa huolta vanhemmuudestani. Toisaalta en kyllä myöskään pelkää lastensuojelua. Jos neuvola haluaisi tämän takia lastensuojeluilmoituksen tehdä, niin siitä vain. Tunnen lastensuojelun toimintaperiaatteet aika hyvin ja tiedän, ettei ilmoituksesta seuraisi yhtään mitään. Täyttä resurssien haaskausta se kuitenkin olisi, ja minusta myös tietynlaista raskaana olevien kyykyttämistä. Tiedättehän: ”jos et tee, niin kuin me haluamme, lähetämme lastensuojelun perääsi, vaikka mitään huolta ei näiden aiempien kahden ja puolen vuoden neuvolakäyntiesi aikana ole herännyt ja vaikka kaikki tutkimuksemme ovat lain mukaan vapaaehtoisia.”

Jäi vähän sellainen olo, että pitäkää tunkkinne, vaikka itse neuvolakäynti sujuikin kivasti ja oma terkkani ei onneksi tällaista kantaa käynnillä viljellyt. Seuraavaa neuvolaa varten aion toki valmistautua perustelemaan vielä selvemmin mielipiteeni, mutta kyllä kuukauden päässä häämöttävä seuraava aika silti vähän ahdistaa. Tiedän, että tutkimusnäyttö on puolellani sen suhteen, ettei sydänäänien kuuntelulle ole oikeaa, sikiön hyvinvointiin perustuvaa tarvetta. Ja vaikka olisikin, raskaana olevalla on Suomessa täysi itsemääräämisoikeus. Hänen ylitseen ei voida kävellä, ei edes sikiön terveyden varjolla. Mutta pakko sanoa, ettei tapahtunut myöskään missään tapauksessa vahvistanut luottoani hyvään sairaalasynnytykseen tai siihen, että terveydenhuollon henkilökunta olisi oikeasti kiinnostunut toiveistani. Jos jo dopplerista, jonka käytölle ei ole mitään tieteellisiä perusteita, kieltäytyminen on jonkun terkkarin mielestä peruste lastensuojeluilmoitukselle, miten voisin uskoa, että synnytyksessäkään kätilöt joustaisivat omista urautuneista käytänteistään?

—

Lähteitä sikiön sydänäänien kuunteluun liittyen:

Äitiysneuvolaopas – suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. THL. Sivu 132:

”Sikiön sydämen sykkeen kuuluminen vahvistaa, että sikiö on elossa, mutta on epätodennäköistä, että sen perusteella voitaisiin saada muita yksityiskohtaisia tietoja sikiön hyvinvoinnista. — Kansainvälisestä tutkimusnäytöstä ei löydy selkeitä perusteita sikiön sykkeen rutiininomaiselle kuuntelulle normaaliraskaudessa.”

Torloni et al. (2009) Safety of ultrasonography in pregnancy: WHO systematic review of the literature and meta‐analysis.

”Based on the available publications, diagnostic prenatal ultrasonography should continue to be considered relatively safe for both the mother and the exposed fetus. However the findings of this systematic review should be interpreted with caution. Safety implies absence of any deleterious effect, recognized or unrecognized, and it must be kept in mind that deleterious effects resulting from ultrasound may be subtle and appear many years after exposure. To answer questions about the effect of ultrasound on human development, long‐term follow‐up of exposed and unexposed infants is recommended. However, the cost and effort needed for studies of these delayed or subtle effects have discouraged their implementation. Moreover, the various studies included in this systematic review did not necessarily assess all possible harmful biological effects produced by prenatal ultrasound. Future investigations may reveal effects that are as yet unrecognized. Furthermore, owing to the lack of sufficient detail in the existing publications, it is impossible at this time to state exactly what combination of factors (gestational age, duration and number of exposures, acoustic output and fetal position) offer the least risk to the fetus. Therefore, as stated in the ALARA (As Low As Reasonably Achievable) principle proposed almost 20 years ago, based on the currently available evidence it is still prudent to expose patients to the least amount of ultrasound energy necessary to obtain diagnostic information.”

Kresser, Chris. Natural Childbirth IIb: Ultrasound Not as Safe as Commonly Thought.

Postauksen kaikki kuvat ovat Pixabaysta.