Synnytystoivelista – tavoitteena luonnollinen sairaalasynnytys

Kirjoitin taannoin ajatuksiani tästä toisesta synnytyksestä sekä siitä, kuinka haluaisin kotisynnytyksen. No, kuten tuossa postauksessa jo vähän uumoilin, taloudellisten syiden vuoksi olen nyt kuitenkin päätynyt siihen, että synnytän sairaalassa. Koska arvostan luonnollista synnyttämistä ja näkökantani synnytykseen on lähtökohtaisesti ihan muuta kuin lääketieteellinen, olen kuitenkin pyrkinyt valmistautumaan myös sairaalasynnytykseen mahdollisimman perusteellisesti. Yksi tärkeimmistä valmistautumistavoista on ollut synnytystoivelistan kirjoittaminen.

Olen koonnut synnytystoivelistaani jo monta kuukautta. Aina, kun jotain uutta on tullut mieleen, olen lisännyt sen mukaan, ja samalla muokkaillut sanamuotoja ja pohtinut, mikä kaikki on olennaista kirjoittaa auki. Vaikka sairaalaan meno jännittää ja vähän ahdistaa, uskon, että jos toiveitani oikeasti kuunnellaan, on minun mahdollista saada hyvä synnytyskokemus myös sairaalassa. (Ja jos ei kuunnella ja sairaalasynnytys on ihan kamala, niin ainakin voin sitten hyvällä syyllä sanoa lisää lapsia haikailevalle puolisolleni, että kolmatta ei tule ainakaan ennen kuin kotikätilön maksuun on varauduttu, ”hehe”.) Yritän ajatella, että kokemus se on tämäkin: ihan kunnon sairaalasynnytys esikoisen ”perille vain ponnistamaan” -tyylin sijaan. Tällä kertaa nimittäin tuskin jään kotiin katselemaan, mikäli supistukset voimistuvat yhtä nopeasti kuin ekalla kertaa.

Vaikka tähän postaukseen kerron toiveistani laveammin, varsinainen synnytystoivelistani koostuu ranskalaisista viivoista. Uskon, että kätilöiden on nopeampi ja helpompi katsastaa lista läpi mahdollisen kiireenkin keskellä, mikäli asiat on ilmaistu mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi olen jaotellut ranskalaiset viivat niin, että alussa on yleisiä toiveita synnytyksen kokonaisuutta koskien ja sitten erikseen toiveet avautumis-, ponnistus- ja jälkeisvaihetta varten. Jaottelun toivon palvelevan samaa tarkoitusta; jos kätilö vaikka vaihtuu synnytyksen loppuvaiheessa toiseen, on kätevää, että uusi ihminen voi katsoa suoraan ponnistus- tai jälkeisvaiheen kohtaa lukematta ensin kaikkia avautumisvaiheeseen liittyviä toiveitani.

Yleisesti ottaen toivon luonnollisesti etenevää alatiesynnytystä. Haluan minimoida kaikki puuttumiset, joten haluan, että toimenpiteitä tehdään vain, jos ne ovat aivan välttämättömiä myös omasta mielestäni. Haluan, että kaikkiin toimenpiteisiin kysytään minulta lupa ja niiden tarkoitus selitetään ja perustellaan minulle. Toisaalta jos kieltäydyn jostakin suoriltaan, toivon, ettei asiasta jäädä kovin paljoa väittelemään kanssani, vaan päätöksiäni kunnioitetaan. Aion perehtyä moniin aiheisiin ennalta, joten en halua kiistellä synnytystilanteessa valinnoistani sen enempää. Esimerkiksi sektioon, synnytyksen käynnistämiseen, kalvojen puhkaisuun, oksitosiinin antamiseen, episiotomiaan, imukuppiin ja synnytykseen vaikuttaviin lääkkeisiin suhtaudun lähtökohtaisen kielteisesti, vaikka tietysti erityistilanteissa johonkin niistä voikin olla pakko turvautua.

En suunnittele käyttäväni mitään lääkkeellisiä kivunlievityksiä, kuten puudutteita tai ilokaasua. Oikeastaan haluaisin, ettei niitä edes ehdoteta. Esikoisen kohdalla synnytyskipu yllätti minut lähinnä siitä näkökulmasta, ettei se ollut lainkaan niin kamalaa ja sietämätöntä kuin olin muiden kertomusten perusteella kuvitellut. Pärjäsin vallan mainiosti luonnollisilla kivunlievityskeinoilla, joten aion pysyä samalla linjalla. Viime kerralla otin supistuksia vastaan liikkumalla, synnytystä varten suunniteltua kristillistä rentoutusäänitettä kuuntelemalla, lämpötyynyä käyttämällä sekä lämpimässä suihkussa käymällä. Avautumisvaiheen lopussa parhaiten auttoi äänteleminen, sohvaan nojailu, leuan rentouttaminen ja se, että mies painoi joka supistuksella alaselkääni. Tällä kertaa voisin testata tilanteen mukaan myös jumppapalloa, TENS-laitetta ja gua sha -kampaa.

Monet luonnonmukaisesta synnyttämisestä kiinnostuneet toivovat vesisynnytystä ammeeseen, mutta itse en ole ainakaan vielä listannut ammetta synnytystoiveisiini. Jotenkin en koe vettä niin luontevaksi elementiksi itselleni, vaan uskon, että liikun synnytyksen aikana mieluummin ihan kuivalla maalla kävellen, kyykistellen ja nojaillen. Lisäksi ammeen vesi pidetään ilmeisesti varsin viileänä, mikä ei kuulosta ajatuksena miellyttävältä. Lämpimässä suihkussa voisin kyllä taas avautumisvaiheessa käydä. Esikoisen kohdalla menin suihkuun ihan viimeisenä juttuna ennen sairaalaan lähtöä supistusten ollessa jo todella tiheitä – huvittavaa kyllä ”säästelin” suihkuun menon kanssa, koska oletin synnytyksen kestävän vielä niin kauan, etten halunnut käyttää kaikkia ässiä hihasta heti ensimmäisten avautumisvaiheen tuntien aikana. Siinä kohtaa vesi ei oikein enää riittänyt supistusten aiheuttamaan kipuun, joten seuraavassa synnytyksessä voisin suunnata suihkuun vaikka heti alkajaisiksi.

Liikkeessä pysyminen oli minulle tosi tärkeää ekan synnytyksen avautumisvaiheessa. En maannut synnytyksen aikana hetkeäkään paikallani ennen kuin vasta ponnistaessa. Autossa istuminenkin oli yhtä tuskaa, olisin halunnut kävellä, seisoa tai nojailla johonkin koko ajan. Yksi isoja huolenaiheitani sairaalasynnytyksessä onkin se, jos minut pakotetaan tuon tuosta sänkyyn makaamaan. Haluan, että minulla on koko ajan mahdollisuus liikkua vapaasti. Siksi toivon, että esimerkiksi sydänäänien kuuntelu hoidetaan tavoilla, jotka mahdollistavat liikkeellä pysymisen. Sisätutkimuksiakin toivon tehtävän vain, jos niille on oikeasti vankat terveydelliset perusteet. En esimerkiksi halua tietää, paljonko olen auki, ellen sitä itse erikseen kysy. Kohdunsuun tilanne voi muuttua hyvin nopeasti eivätkä senttimäärät kerro synnytyksen etenemisestä tai tulevasta kestosta juuri mitään, joten en halua suotta vaivata päätäni asialla.

Viimeksi synnytys eteni niin vauhdilla, etten ehtinyt missään vaiheessa vaihtaa vaatteita sairaalauniformuun. Minulla oli synnytyksessä päällä sininen mekko, jota käytin koko raskausajan ahkerasti. Se on assosioitunut päässäni vahvasti synnytysmekokseni, joten olen ajatellut, että voisin pukea sen tähänkin synnytykseen. Sairaalavaatteita en halua käyttää, koska ne eivät mielestäni edistä oikeaan tunnelmaan pääsemistä. Kaiken kaikkiaan toivoisin, että avautumisvaiheessa synnytyksessäni olisi mahdollisimman rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Huoneen valaistus voisi olla hämärä. Esikoisen synnytyksessä tykkäsin olla valtaosan ajasta yksin omassa rauhassani, joten toivon, ettei henkilökunta ramppaa jatkuvasti huoneessa ihmettelemässä, vaan painamme vaikka nappia, jos tarvitsemme jotakin. Oman rauhan maksimoimiseksi en halua myöskään opiskelijoita synnytykseeni, vaikka noin muutoin suhtaudunkin heihin ihan positiivisesti.

Ponnistusvaiheessa haluaisin odottaa tunnetta omasta ponnistamisen tarpeesta. Viime synnytyksessäni kätilö kehotti minua ponnistamaan heti sairaalaan tullessamme, sillä olin kokonaan auki. En kuitenkaan kokenut vielä ponnistamisen tarvetta ja ponnistaminen tuntui jotenkin hankalalta: vaihdoin asentoa monta kertaa eikä homma tuntunut edistyvän. Ensi kerralla en siis aio automaattisesti uskoa pelkkää kohdunsuun tilannetta, vaan luotan kehoni kyllä kertovan, kun on aika siirtyä ponnistamisvaiheeseen. Mikäli ponnistaminen sujuu, tahtoisin ponnistaa omaan tahtiin ilman sen kummempaa ohjausta. Jos taas ponnistaminen tuntuu jälleen vaikealta, toivon saavani siihen tukea kätilöltä. Esikoisen synnytyksessä kokeilin asentoina ensin polvillaan sängynpäätyyn nojaamista (ehkä kahden supistuksen ajan, ei oikein toiminut), sitten kylkimakuuta ja lopulta päädyin puoli-istuvaan asentoon, vaikka olin etukäteen ajatellut, ettei se olisi se optimaalisin. Nyt haluaisin ehkä testata synnytysjakkaraa tai jonkinlaista kyykky- tai konttausasentoa. Puoli-istuva asento ei houkuttele sen vuoksi, ettei se juurikaan edistä synnytyksen luonnollista fysiologista etenemistä, mutta jos se tuntuu toimivalta, en poissulje myöskään makuullaan synnyttämistä.

Jälkeisvaiheessa vauvan synnyttyä aion kieltäytyä rutiininomaisesti annettavasta oksitosiinista. En keksi mitään syytä, mihin sitä hyvin menneessä, luonnollisesti edenneessä synnytyksessä tarvittaisiin, vaan istukka saa minun puolestani syntyä omaan tahtiinsa. Kieltäydyin oksitosiinipistoksesta myös esikoisen synnytyksessä, ja istukka syntyi itsestään varmaan alle kymmenen minuutin sisään. Haluan myös, että napanuora saa sykkiä rauhassa loppuun ennen sulkemista tai katkaisua. Nykyisin se on kyllä onneksi jo aika rutiinijuttu sairaaloissa.

Synnytyksen jälkeen haluan kotiutua sairaalasta mahdollisimman nopeasti, joten toivon polikliinistä tai lyhytjälkihoitoista synnytystä. Esikoisen kanssa turhautti, kun kaikki oli tutkimusten perusteella loistavasti ja olisimme jo halunneet lähteä kotiin, mutta meitä ei ”päästetty” ennen lääkärintarkastusta, vaikka vallan mainiosti olisimme voineet tulla seuraavana päivänä uudestaan käymään sairaalassa. Vauva syntyi varhain keskiviikkoaamuna ja kotiin pääsimme perjantaina iltapäivällä. Mitenkään hurjan kauaa emme siis esikoisenkaan kanssa joutuneet sairaalassa hengailemaan, mutta tällä kertaa en koe sille senkään vertaa tarvetta, jos kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Mieluummin tutustun vauvaan kaikessa rauhassa omassa kodissa. Mikäli nopea kotiutuminen ei jostain syystä onnistu, haluaisin perhehuoneeseen, jossa olimme myös viimeksi. Potilashotellikin kyllä kelpaa, mutta en usko, että sinne päädymme: jos kriteerit potilashotelliin pääsemiselle täyttyvät, niin  yleensähän se tarkoittaa, että oma ja vauvan vointi sallii myös kotiin lähtemisen.

Millaisia synnytystoivelistoja teillä on ollut? Esikoisen aikaiset synnytystoiveeni voi muuten kurkata täältä. Paljon niissä on samaa, mutta myös paljon erilaista – nyt paremmalla tietämyksellä ja yhden synnytyksen kokemuksella toiveet ovat selventyneet ja konkretisoituneet.

Kommentit (4)
  1. Moikka!

    Kiitos inspiroivasta tarinasta! Minua kiinnostaisi mitä positiivisia synnytyskertomuksia / kristillisiä rentoutusäänitteitä olet kuunnellut? Itse olen vasta viikolla 11, mutta jo nyt on hyvä valmistautua ja valmistaa kehoa siihen mihin se on luotukin. En ole vielä lukenut muita julkaisujasi, mutta kiinnotaisi että miten muuten olet valmistellut kehoasi synnytykseen (tietynlainen liikunta, lantionpohjaharjoitukset tms?)

    Tsemppiä synnytykseen, jatkan nyt blogisi tutkimista 🙂

    1. Moi ja kiitos kommentista! Olen kuunnellut pääasiassa synnytysaiheisia podcasteja. Suosittelen erityisesti Sydänääniä-nimistä. Siinä on useita kymmeniä jaksoja erilaisista synnytyksistä, joten kuunneltavaa riittää ja jaksoista on helppo valikoida sellaisia, joiden uskoo olevan oman valmistautumisen / tilanteen kannalta hyödyllisimpiä. Lisäksi olen kuunnellut esimerkiksi Vapaasynnytys Suomi -podcastia, mutta siihen ei ole tullut vielä kovin montaa jaksoa ja keskiössä ovat kotisynnytykset. YouTubessa on myös tosi paljon ihania synnytysvideoita! Esimerkiksi Ria Malvan kotisynnytysvideo, joka löytyy hänen Rakkauden kohtu -nimisiltä nettisivuiltaan Blogi-osiosta, on aivan ihana. Olenkin itse keskittynyt aika paljon kotisynnytystarinoiden ja -videoiden katseluun, koska tykkään niiden tunnelmasta. Mutta varmasti luonnollisista sairaalasynnytyksistäkin löytyy hyvin materiaalia 🙂 Pitäisi itsekin tutustua niihin paremmin, kun kuitenkin sairaalassa suunnittelen synnyttäväni.

      Kristilliseksi rentoutusäänitteeksi olen ladannut Christian Hypnobirthing -nimisen sovelluksen kännykkääni. Ostin sen jo viime raskaudessa ja hinta oli muistaakseni alle 5€, eli ei mielestäni mitenkään paha. Fyysisellä tasolla en ole valmistautunut synnytykseen mitenkään sen kummemmin, mutta liikun lähinnä päivittäisisillä reippailla kävelylenkeillä koiran kanssa. Tsemppiä sullekin synnytykseen ja siihen valmistautumiseen!

  2. Hihih, sinulla on niin erilaiset synnytystoiveet kuin itselläni. Mikäli raskaus etenee sinne synntykseen asti (rv12 vasta), aion vaatia suunniteltua sektiota, koska se tuntuisi kaikkein turvallisimmalta ja ehkäpä myös kivuttomimmalta keinolta synnyttää. Itse pelkäisin alatiesynnytystä kuollakseni, sitä kipua, tuskaa ja pitkää kestoa, sekä sitä, että vauva jäisi jotenkin jumiin ja sydänäänet laskisivat tms. Pelkään kovasti myös repeämiä. Itse luotan jotenkin paljon enemmän lääketieteeseen ja sairaalan henkilökuntaan kuin itseeni. Voi tietysti johtua siitä, kun olen muutenkin epävarma ja huonoitsetuntoinen ihminen. Uskovainen minäkin.

    Rohkea asenne sinulla, ja hyvä että on itseluottamus kohdillaan. Itselleni mahd luonnonmukainen synnytys olisi painajainen. Jos minulle ei myönnetä pelkosektiota niin haluaisin ainakin kaikki mahdolliset lääkkeet ja puudutteet turvakseni synnytykseen ja lupauksen siitä, että herkästi pääsisi leikkauspöydälle. Itsekin pelkäisin kovasti, jos pitäisi käyttää esim imukuppia, ai kamala, se aiheuttaisi kyllä sellaisen paniikkireaktion.

    Hyvää loppuodotusta sinulle.

    1. Kiitos paljon kommentista! <3

      Mäkin koen olevani yleisesti ottaen aika epävarma ihminen, mutta jostain syystä juuri raskauteen ja synnytykseen liittyvät asiat eivät ole ikinä pelottaneet minua. Mutta onhan se pelko tosi ymmärrettävää – etukäteen ei voi yhtään tietää, mitä on luvassa ja miten juuri oma keho toimii. Itse huomaan, että omaan synnytysvarmuuteeni vaikuttaa tosi paljon se, että olen kokenut jo yhden synnytyksen. Toki esikoisen kohdalla toiveeni olivat samansuuntaiset, mutta en silloin uskaltanut läheskään niin paljoa luottaa siihen, että ne voisivat onnistua, vaan kaikki oli vähän sellaista arvailua. Synnytykset ovat niin yksilöllisiä, eikä kukaan voi tietää ennalta, miten juuri oma synnytys etenee.

      Ajattelen, että mulla on käynyt mielettömän hyvä tuuri, kun synnytykseni (tai ainakin tuo ensimmäinen) ovat olleet tosi nopeita, helppoja ja kivuttomia. Varmasti omakin suhtautumiseni olisi erilainen, jos eka synnytys olisi kestänyt 35 tuntia ja olisin ollut koko ajan aivan hirvittävissä tuskissa. Tavallaan olen myös yrittänyt varjella sellaista omaa ”synnytyskuplaani”, että olen alusta asti lukenut ja kuunnellut paljon nimenomaan positiivisia synnytyskertomuksia. Tietysti on hyvä tiedostaa, että asiat voivat mennä eri tavallakin, mutta helposti niistä kamalista tarinoista saa vain lietsottua kauhean pelon itselleen, kun oikeasti erilaiset komplikaatiot ovat kuitenkin aika harvinaisia ja valtaosalla synnytys sujuu hyvin.

      Mukavaa loppuodotusta sinullekin ja tsemppiä synnytykseen, miten se sitten meneekin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *