Entä jos ei huvita käydä seurakunnassa?

Entä jos ei huvita käydä seurakunnassa?

Olin lukioaikoina varsinainen seurakunnan superaktiivi. Kävin joka viikko jumalanpalveluksessa ja nuortenillassa, ja lisäksi olin mukana joka toinen viikko pidettävien varhaisnuorten iltojen järjestäjätiimissä. Joka toinen viikko oli myös nuorten solu, jossa pelailimme lautapelejä seurakunnan nuorisotyöntekijän kotona. Seurakuntatoiminta oli ehdoton ykkösharrastukseni. Olin aina innokas osallistumaan, eikä neljä kertaa viikossa kirkolla tuntunut yhtään liialta, päinvastoin. Meillä oli huippu […]

Miksi lopetin vuosi sitten meikkaamisen – tarina ripsivärin takana

Miksi lopetin vuosi sitten meikkaamisen – tarina ripsivärin takana

Se alkoi vähitellen, suunnilleen 12-vuotiaana. Ihka ensimmäiset meikkini olivat huulikiilto, peitepuikko sekä puuteri (ihoni alkoi rasvoittua jo verrattain nuorena). Kunnolla meikkaaminen alkoi yläkouluun siirtymisen myötä. Luokkamme tyttöjen piirissä vallitsi jonkinlainen sanaton sopimus siitä, että se oli sovelias aika ruveta meikkaamaan hieman enemmänkin, ja myös kolme vuotta vanhempi siskoni muistutti minua usein, kuinka yläkoulussa meikkaavat kaikki. […]

Kääretorttua ja koiranpentuenergiaa

Kääretorttua ja koiranpentuenergiaa

Taas olisi pienen kuulumiskatsauksen vuoro! Minulle on näköjään muodostunut postaamisen suhteen tietynlainen rutiini: joka viikko yleensä yksi kuulumisiin keskittyvä höpöttelypostaus ja pari mielipiteisiin, syvällisempään pohdintaan tai johonkin tiettyyn teemaan liittyvää tekstiä. Tällaista kolme kertaa viikossa -tahtia on helppo ylläpitää, kun pohdintoihin liittyviä postauksia voi kirjoittaa jemmaan inspiraation iskiessä. Olen hahmotellut Wordiin ideoita loppuvuoden aiheista, ja […]

Edullista arkiruokaa: meidän ruokafilosofiamme

Edullista arkiruokaa: meidän ruokafilosofiamme

Tänään ajattelin kertoa vähän siitä, millaiset rutiinit meillä on kaupassa käynnin, ruoanlaiton ja ylipäätään syömisen suhteen. Ruoanlaitto ja syöminen ovat siitä hauskoja juttuja, että niitä tekevät kaikki, mutta silti eri perheissä on tosi erilaisia tapoja ja käytäntöjä sen suhteen, miten arjen ruokahuollon pyörittäminen on organisoitu. Me käymme kaupassa 2-3 kertaa viikossa ja ostamme joka kauppareissulla […]

Miksei raskauden yrittämisestä puhuta?

Miksei raskauden yrittämisestä puhuta?

Raskaudesta ja vauva-arjesta kerrotaan monissa blogeissa. Tuntuu jopa ehkä vähän kliseiseltä, että oma blogini on alle kaksi kuukautta vanha ja kerron meidän toivovan perheenlisäystä – vaikka en itse asiassa edes tiennyt blogia aloittaessani, että jättäisimme ehkäisyn pois näin pian. Vaikka perheblogit ovat yksi suosituimmista blogigenreistä, lapsen yritysajasta kuitenkaan harvoin kirjoitetaan mitään. Raskauden julkinen käsittely alkaa […]

Pelaaminen ja muutamia suosikkipelejäni

Pelaaminen ja muutamia suosikkipelejäni

En ole aina ollut mikään varsinainen tietokone- tai konsolipeli-intoilija. Olen kyllä pelaillut jo lapsena jotakin, mutta ennen mieheni tapaamista pelikokemukseni oli hyvin rajoittunutta ja ulottui lähinnä Pollux-hevoskerhon tallityttöpeleihin. Seurustelun alusta lähtien olemme kuitenkin pelanneet yhdessä mieheni kanssa, ja nykyisin pelaaminen on elokuvien ohella varmasti yksi keskeisimmistä yhteisistä harrastuksistamme. Olemme testanneet lukuisia pelejä Lego Harry Potterista […]

Luonnonkosmetiikkaan siirtyminen ja mielipiteeni muutamasta edullisesta luonnonkosmetiikan perustuotteesta

Luonnonkosmetiikkaan siirtyminen ja mielipiteeni muutamasta edullisesta luonnonkosmetiikan perustuotteesta

Luonnonkosmetiikka on tällä hetkellä todella pinnalla, ja monet tuntuvat siirtyvän entistä enemmän luonnollisen kosmetiikan käyttäjiksi. Itse olen pyrkinyt viimeisen vuoden aikana vähitellen samaan. Käytän melko vähän kosmetiikkaa, joten siirtymä on ollut hidas: monet käyttämäni tuotteet ovat edelleen ihan ”normaalia” kosmetiikkaa. En myöskään ole luonnollistumisessani mitenkään ehdoton. Tavoitteeni ei ole sataprosenttisen luonnollinen kosmetiikkahylly, vaan erilaisiin vaihtoehtoihin […]

Kuumaa mehua ja nenäliinoja

Kuumaa mehua ja nenäliinoja

Muutama päivä sitten se iski tännekin, oikein kunnon syysflunssa nimittäin. Nenäni oli vuotanut satunnaisesti jo pari viikkoa, mutta olin ehtinyt tyytyväisenä ajatella, että varsinainen tauti taitaa tällä kertaa jäädä väliin. Alkuviikosta niistäminen alkoi kuitenkin kiihtyä, ja keskiviikkona jätin luennon väliin väsähtäneen olon vuoksi. En kuitenkaan malttanut jäädä kokonaan lepäämään, vaan lähdin keskustaan ystävää tapaamaan. Oli […]