Miksi lopetin vuosi sitten meikkaamisen – tarina ripsivärin takana

Se alkoi vähitellen, suunnilleen 12-vuotiaana. Ihka ensimmäiset meikkini olivat huulikiilto, peitepuikko sekä puuteri (ihoni alkoi rasvoittua jo verrattain nuorena). Kunnolla meikkaaminen alkoi yläkouluun siirtymisen myötä. Luokkamme tyttöjen piirissä vallitsi jonkinlainen sanaton sopimus siitä, että se oli sovelias aika ruveta meikkaamaan hieman enemmänkin, ja myös kolme vuotta vanhempi siskoni muistutti minua usein, kuinka yläkoulussa meikkaavat kaikki. Mitenkään överiksi en meikkien kanssa vetänyt silloinkaan – aiempien tuotteiden lisäksi repertuaariini lisääntyivät ripsiväri, kevyt meikkivoide sekä toisinaan luomiväri. Meikki sai minut mielestäni näyttämään vanhemmalta ja kypsemmältä ja oli eräänlainen eronteko alakoululaisen lapsen ja yläkoululaisen nuoren tytön välille.

Meikkasin yläasteella joka päivä kouluun. Harrastin ratsastusta ja tallille en meikannut, enkä muutenkaan jaksanut viikonloppuisin kotilöhöpäivinä välttämättä ehostautua, mutta julkisemmille paikoille meikki oli välttämättömyys. Lukiossa meikkaaminen jatkui samaan tapaan, joskin rentouduin hieman ja saatoin jo olla satunnaisesti ilman meikkiä koulussakin. Silloinkin meikittömyys oli kuitenkin aina eräänlaisen henkisen kamppailun takana ja vaati, että esimerkiksi hiukset olivat juuri pestyt ja hyvin laitetut. Meikittömyyttä piti ikään kuin kompensoida muulla ulkonäköön panostamisella. En koskaan erityisemmin nauttinut meikkaamisesta, tein sitä vain lopputuloksen vuoksi.

Meikkitottumukseni alkoivat muuttua varmaan joskus ylioppilaskirjoitusten lukuloman aikoihin. Enää arkeeni ei kuulunutkaan automaattisena osana tuttu aamurutiini meikkaamisineen ja kouluun lähtemisineen, vaan saatoin opiskella kotona. Meikkaamattomia päiviä alkoi kertyä aiempaa enemmän, koska ei ollut enää ketään, jonka katseita varten olisi välttämättä tarvinnut meikata päivittäin. Lukion jälkeisen kesän olin töissä siivoojana, ja siellä vanha kaava päti edelleen: jos kävin aamulla suihkussa ja sain laitettua hiukset kivasti, en meikannut, mutta rasvatukkapäivinä ripsiväriä oli oltava.

Yliopistossa vaihteleva meikkaamattomuuteni vahvistui entisestään. Pikkuhiljaa en enää välttämättä jaksanutkaan meikata yhden parin tunnin luennon takia. Saatoin ”käväistä” yliopistolla meikittä, mutta tiedostin silti koko ajan näyttäväni vähemmän hyvältä kuin meikillä: en ollut edustavimmillani, tai paremminkin, edustin omassa mielessäni jotain muuta kuin silloin, kun meikkiä oli laitettu. Kysehän on pitkälti mielikuvista. Vaikka kuinka sanottaisiin, että ulkonäkö on vain pintaa, sen perusteella me kuitenkin teemme oletuksia ja saamme vaikutelmia muista ihmisistä. Siinä missä yläasteella meikittömyys sai minut tuntemaan oloni lapsellisen näköiseksi, vanhemmiten kynnyskysymykseksi nousi jonkinlainen imago-ongelma. Koin, että näytän meikittömänä hiljaiselta hissukalta, vähän sellaiselta… tylsimykseltä. Sellaiselta, jonka seurasta ja ystävyydestä kukaan ei ole niin kauhean kiinnostunut.

Ihan kamala ajatus, ja silti oikeasti ehkä aika yleinen. Viestitämme ulkonäöllämme asioita ja tiedostamme ne hyvin herkästi. Jokainen on myös aina kriittisin tuomari omalle itselleen – en todellakaan ajattele, että meikki edustaisi tällaisia asioita muiden kuin minun kohdallani. Esimerkiksi yksi yläkoulun kauneimmista tytöistä, urheilullinen vaalea kaunotar, ei koskaan meikannut ja näytti  mielestäni upealta. Mutta hän ei ollut minä, ja minulle oli minun pääni sisässä eri säännöt. Kyse oli myös suhteellisuudesta. Kyseinen kaunis ja meikitön tyttö oli kaunis ja suosittu muutenkin, hän ei tarvinnut siihen enää lisäksi muuta sosiaalisen arvon nostatusta. En minäkään mikään hylkiö ollut, kuuluin yläasteella tosi ihanaan ja tiiviiseen kaveriporukkaan, mutta koko koulun mittakaavassa en myöskään ollut niitä suosittuja, cooleja tyyppejä. Siispä minä tarvitsin meikkiä erottuakseni edes jotenkin sellaisten yksinäisten, surullisten ja hiljaisten tyttöjen joukosta, jollainen pelkäsin olevani kasvot luonnontilassa.

Uskon, että kaltaisiani on aika monia. On ihan tavallista pitää ulkonäöstään enemmän meikattuna ja ajatella, että näyttää rupsahtaneemmalta, kun meikkiä ei ole. En minäkään silloin lukiossa meikatessani ajatellut, että suhtautumisessani itseeni olisi mitään outoa. Meikkaaminen oli ihan normijuttu, osa arkea, enkä miettinyt asenteitani sen tarkemmin muuta kuin korkeintaan silloin, jos mieleeni nousi ajatus siitä, miltä tuntuisi ollakin meikkaamatta joku kerta. Minulla oli ihan hyvä itsetunto, en ollut mitenkään erityisen epävarma tai yrittänyt peitellä meikillä mitään tiettyä asiaa ulkonäössäni. Ehkä kyse olikin enemmän jostain alitajuisesta: tavallisen ja kivan tytön identiteetin uskottavasta läpiviemisestä ulkoisesti.

No, joka tapauksessa, yliopiston vähäisemmän meikkaamisen mahdollistavan läsnäolovelvoitteen ja yhä useammin peilissä näkyvän meikittömän Iinan katselemisen myötä aloin pohtia meikkaamisen perimmäisiä syitä yhä enemmän ja enemmän. Suuri vaikutus oli myös sillä, että olin tuossa vaiheessa vakaassa parisuhteessa mieheni kanssa. Hän hyväksyi minut millaisena vain, piti ulkonäöstäni ilman meikkiä ja ylipäätään vain vahvisti tunnettani siitä, että olin henkisesti turvassa, rakastettu ja arvokas, vaikka olisin näyttänytkin mukamas ”hissukammalta”. Kautta aikain meikkaamiseni oli liittynyt isolta osin myös vastakkaiseen sukupuoleen ja seurustelukumppanin kaipuuseen. Pitihän minun antaa itsestäni oikeanlainen kuva, jotta joku voisi rakastua minuun.

Siispä yliopiston fuksivuoden jälkeisen kesäloman rennon kotona löhöilyn ja luonnostaan muodostuneen pidemmän meikittömyysputken myötä päätin lopettaa. Kokeilla, miltä tuntuisi olla tietoisesti ihan vain ilman meikkiä. Kyse ei ollut siitä. että meikkaaminen olisi ollut suuri vaiva. Oma meikkirutiinini vie viitisen minuuttia. Ei se ole iso uhraus aamun ajasta. Mutta ajan mittaa huomasin yhä vahvemmin, etten pitänyt siitä, mitä meikkaaminen minulle edusti ja miten suhtauduin meikittömiin kasvoihin. Meikkaamattomuus oli ulkonäköä alaspäin vetävä tekijä. Miksi ihmeessä? Sehän on oikeasti ihan hullua. Me kaikki olemme syntyneet ilman meikkiä, nukumme ilman meikkiä, niin edelleen. Miksi meikki on jonkinlainen oletusarvo, automaattinen osa siistiä ulkonäköä? Miksi meikki on normi ja meikittömyys joku kirkuvanpunainen miinusmerkki ulkonäkömittariin?

Meikittömät kasvot ovat meidän ulkonäkömme, se miltä me ihan todella näytämme. Päähämme iskostettu ajatus on aivan nurinkurinen. Kyse on myös niin paljon tottumuksesta. Miehet (ainakaan suurin osa heistä) eivät meikkaa, enkä kyllä koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kylläpäs heillä on tummat silmänaluset ja valju yleisilme. Eivät naiset ole sen rumempia kuin miehetkään, olemme vain niin tottuneet naisten tasaiseen ihoon ja ehostettuun ulkonäköön, että meikitön herkästi pomppaa esiin joukosta. Kyse on myös jostakin henkisestä kynnyksestä: vaikka meikkini oli aina erittäin luonnollinen, ripsivärin ja puuterisipauksen sekä meikittömän naaman välissä oli mielessäni valovuosi etäisyyttä.

Niinpä sitten vain lopetin. Annoin ripsivärin kuivahtaa putkiloonsa ja puuterin unohtua kylppärin kaappiin. Miltä on tuntunut? Aluksi vaikka miltä, nykyisin joltain muulta kuin hyvältä enää satunnaisesti. Kirjoitan vielä toisen postauksen siitä, mitä tämä reilu vuosi on tarkemmin avattuna minulle opettanut, ja mitä ajattelen meikkipussini tulevaisuudesta. Tässä kilometripostauksessa lienee riittävästi tekstiä yhdeksi kertaa, mutta kertokaa toki kommenttikentässä, millaisia ajatuksia meikkaaminen teissä herättää!

Kommentit (1)
  1. Minimalistin arkikosmetiikka – Maja auringolle | Lily
    24.6.2020, 20:16

    […] Lopetettuani meikkaamisen olen luopunut monista tavallisista kosmetiikkatuotteista. En käytä esimerkiksi kasvojenpuhdistusainetta, hiusten hoitoainetta tai deodoranttia kuin todella satunnaisesti. Kosmetiikkavalintani palvelevat nykyään lähinnä kahta tarkoitusta: ihon kosteutusta tai hiusten puhdistusta. Kesällä käytän toki myös aurinkorasvaa. […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *