Kohti kotisynnytystä

Kuten jo viime raskaudessa kerroin, kotisynnytys on aina ollut minulle iso haave ja tuntunut itselleni parhaalta valinnalta. Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla menin kuitenkin sairaalaan, koska ensimmäisen kohdalla rohkeus ja toisen kohdalla talous eivät antaneet myöden kotisynnyttää. Tällä kolmannella kerralla minulle oli kuitenkin heti selvää, että panostaisin kotisynnytykseen. Siirryimme miehen kanssa molemmat keväällä palkkatöihin, minkä vuoksi rahatilanne vihdoin mahdollisti kotikätilön palkkaamisen. Melkeinpä saman tien raskaustestin näytettyä plussaa aloin viestitellä alueemme kätilöille ja kartoittaa vaihtoehtoja. Tiesin, että kotisynnytysten suosio on viime aikoina noussut ja lisännyt kätilöiden kysyntää, joten asian kanssa oli hyvä olla ajoissa.

Olin ensisijaisesti ajatellut itselleni yhtä lähellä asuvaa, ihanaa kätilöä, jota olen seurannut jo pidempään somessa. Viestiä laitettuani selvisi kuitenkin, että hän olisi koko lokakuun ulkomailla lomailemassa. Koska oma laskettu aikani osuu marraskuun ensimmäisille päiville, hänen palkkaamisensa ei ollut oikein mahdollista. Pohdin kyllä alkuun, pyytäisinkö synnytykseen kahta kätilöä, jotta voisin synnyttää vain toisen heistä kanssa, mikäli synnytys starttaisi lokakuun puolella. Kahden kätilön hinta olisi kuitenkin noussut liian korkeaksi ja ajatus siitä, etten voisi etukäteen olla varma, ketä synnytyksessäni on paikalla, ei houkutellut. Siispä päädyin etsimään jonkun muun kätilökseni.

Parille viestiteltyäni päädyin tekemään alustavan diilin erään naapurialueen kätilön kanssa. Hän ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu, mutta tuttavat olivat kuulleet hänestä paljon hyvää palautetta. Hänellä on pitkä ja vankka kokemus, hän laskuttaa kattavasta paketistaan huolimatta vähemmän kuin osa kollegoista ja hänestä tuli heti vakaa ja asiantunteva vaikutelma. Ainakin itselleni on nimittäin tärkeää, että kätilön kanssa arvot kohtaavat edes jotenkuten. Aika monet kotisynnytysten parissa työskentelevät ovat kallellaan new agen suuntaan, joten koin tärkeäksi, ettei kätilö välittäisi voimakkaita fiiliksiä arvoista, jotka ovat ristiriidassa omieni kanssa. Kaikkein ihanteellisin olisi tietysti ollut kristitty kätilö, mutta heitä ei nyt tähän kohtaan ollut saatavilla.

Vaikka sovimme kotikätilöinnistä jo raskauden alkumetreillä, livenä tapasimme kätilön kanssa ensimmäisen kerran vasta nyt puolivälin jälkeen. Se tuntui luontevalta ajankohdalta, koska kuten neuvolankäyntienkin osalta, myös synnytykseen liittyen saa myöhemmillä viikoilla tapaamisista enemmän irti. Oli kiva huomata, että kätilö oli melkeinpä kaikesta samoilla linjoilla kanssani. Kävimme läpi käytännön asioita, kuten tarvittavat reseptit sekä ammeen sijoittelun ja täytön. Lisäksi juttelimme muun muassa streptokokin seulonnasta, perätilasta ja siitä, mitä istukalle tehdään.

Tapaamme kätilön kanssa vielä uudelleen raskausviikon 30 tuntumassa sekä kerran hieman ennen synnytystä. Siten ehdimme tulla matkan varrella tutuiksi molemmin puolin. Aion yrittää saada kotisynnytyksessä tarvittavat reseptit neuvolalääkäriltä, joten olen pyytänyt, että voisin mennä (oman raskauteni näillä näkymin ainoalle) lääkärikäynnille jo hieman aiemmin kuin tyypillisillä viikoilla 35-36. Mikäli reseptejä ei neuvolasta irtoa, haluan, että aikaa jää vielä yksityiseltä hakemiseen. Lisäksi tässä jossain kohtaa pitäisi alkaa pohtia altaan täyttöletkun liitintä, kosteussuojia sun muita oheistarvikkeita synnytykseen. Voi kyllä olla, että iso osa järjestelemisestä jää äitiyslomalle… Viikot vierivät niin hurjaa tahtia työkiireiden pyörteissä, että kolmannen kolmanneksen lähestyminen tuntuu ihan epätodelliselta ajatukselta.

Lapset osalta olemme sopineet, että viemme heidät itse syntymän ajaksi mummilaan hoitoon. Monet kotisynnyttäjät toivovat, että lapsetkin pääsevät olemaan läsnä syntymän hetkellä, mutta itse en usko, että pystyisin riittävästi rentoutumaan ja vetäytymään omaan kuplaani lasten hyöriessä ympärillä. He ovat vielä sen verran pieniä, että kaipaavat jatkuvaa huomiointia eivätkä ymmärtäisi, miksi en pysty keskittymään heihin. En myöskään halua, että miehen kaikki huomio menee lastenhoitoon. Hänellä varmasti riittää muutenkin puuhaa käytännön askareissa ja tukihenkilönä toimimisessa. Kotisynnytyksessä on kuitenkin kiva, että on ihan meistä itsestämme kiinni, koska lapset pääsevät tapaamaan pikkusiskonsa ensimmäistä kertaa. Saamme kutsua läheisiä käymään oman mielemme mukaan ja muutenkin päättää itse, mitä puuhailemme ensimmäisten päivien ajan.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä miettinyt synnytystä tällä kolmannella kerralla oikeastaan häkellyttävän vähän. Viime raskaudessa minulla oli käynnissä kunnon synnytysvillitys, kun kuuntelin päivittäin synnytyspodcasteja, etsin jatkuvasti tietoa ja uppouduin täysillä synnytysten maailmaan. Ehkä siitä onkin jäänyt vielä tietynlainen ”synnytysähky”. En ole tällä kierroksella jaksanut pohtia aihetta juurikaan, ja koska kaikki olennainen tietämys on jo hallussa, ei sille ehkä ole ollut niin paljoa tarvettakaan. Tiedän jo, miten synnytys toimii, mikä on minulle tyypillistä synnyttäjänä ja mitä toiveita minulla tapahtumaa koskien on. Luotan siihen, että kaikki menee oikein. Ne mieltä myllertävimmät tutkimusten selaamiset, koti- ja sairaalasynnytysten riskien vertailut sun muut on tullut käytyä läpi niin monesti, että minulla on varma ja selkeä olo valinnastani. Samalla tiedostan, että jos jotain poikkeavaa ilmenee, siirrymme sairaalaan, ja olen sinut myös sen vaihtoehdon kanssa.

Toki kotona synnyttäminen on varmasti joka tapauksessa kokemuksena hyvin erilainen kuin aiemmat sairaalasynnytykseni. Siivoukset ja ammeen tyhjentämiset pitää hoitaa itse eikä ruokaa tupsahda automaatiolla naaman eteen. Toisaalta sairaalaan lähtemisen hetkeä ei tarvitse arpoa, synnytyksen jälkeen saa pötkötellä omassa sängyssä eikä stressaavaa sairaalahenkilökunnan kanssa neuvottelua ja heidän suhtautumisensa jännittämistä tarvitse pohtia. Synnytys saa tapahtua arkisesti tutussa ympäristössä, keskellä meidän perheen elämää. Se tuntuu tosi hyvältä ja luonnolliselta ajatukselta. Vaikka en siis ole juuri nyt samanlaisen synnytysinnostuksen vallassa kuin pari vuotta sitten, uskon, että meidän kolmannen lapsen syntymästä tulee unohtumaton ja ainutkertainen. Miten ikinä Jumala sen sitten johdattaakin.