Kun vauva putosi sängyltä

Top 1 hirvein kokemukseni äitinä: viime viikon keskiviikkoilta, kun vauvamme kierähti sängyn laidan yli ja putosi lattialle.

Olimme olleet illan isovanhempien luona käymässä. Äitini oli karsinut vaatekaappiaan, joten olin saanut häneltä muutaman neuleen itselleni. Kotiin tultuamme viikkasin uusia vaatteita pinoon sängyn päällä samalla, kun vauva pötkötteli vieressä lelukirjaansa tutkien. Olin aivan siinä lähellä ja vauva koko ajan näkökentässäni – ja silti hänen onnistui kierähtää salamannopeasti kaksi kertaa ympäri ja pudota laidan yli maahan. Se tunne, kun näin hänen menevän ympäri ja yritin napata jalasta, ja samalla jo tajusin, etten ehdi, oli ihan kamala. Ja se kopaus, kun hän kolahti maahan, ja se epäuskoinen järkytys, kun nostin mahalleen päätyneen itkevän pienen ylös ja mietin vain, että voi ei voi ei voi ei.

Onneksi vauva alkoi saman tien putoamisen jälkeen itkeä ja myös rauhoittui omaksi iloiseksi itsekseen hetkessä. Soitin oitis terveysneuvontaan, jossa kyseltiin perustiedot tapahtuneesta: kuinka korkea sänky, millainen lattiamateriaali, oliko alla mattoa, kuinka vauva reagoi. Koska pieni vaikutti käytöksensä perusteella olevan kunnossa, sairaanhoitaja kehotti tarkkailemaan häntä kotona. Herätin vauvan yöllä kaksi kertaa kunnolla hereille ja varmistin, ettei hänellä ollut aivotärähdyksen oireita.

Nukuin yön tosi huonosti paitsi ylimääräisten herätysten, myös mielessä jyllänneen ahdistuksen vuoksi. Näin painajaisia, joissa vauvan koko pää oli aivan violetti ja havahduin jatkuvasti tarkistamaan, missä vauva oli. Olihan hän turvassa pinnasängyssä? En kai vain ollut unohtanut häntä nukkumaan viereeni, mistä hän voisi pudota? (Vauva ei edes ole ikinä nukkunut perhepedissä, vaan ihan pienestä asti aina omassa sängyssään.) Onneksi vauva oli kuitenkin joka herätyksellä aivan normaali ja aamukin sujui tavalliseen tapaan. Selvisimme siis ilmeisesti säikähdyksellä ja otsaan tulleella punaisella jäljellä, joka sekin haalistui nopsaa lähes huomaamattomaksi.

Tiedän, etten varmasti ole ainoa äiti, jolle on käynyt näin, mutta tietenkin tällainen säikäyttää pahemman kerran. Vaikka useimmiten pudotuksista taitaa selvitä ilman vammoja, päähän kohdistuvissa iskuissa on kuitenkin aina riski todella vakaviinkin seurauksiin. Itse aion ehdottomasti olla jatkossa vieläkin varovaisempi. Vaikka kuvittelin, ettei putoamistilanteessa ollut riskiä, pahin ehti silti tapahtua. Päätinkin, etten esimerkiksi enää ikinä vaihda vauvan vaippaa pyykkikoneen päällä hoitotasolla, vaan aina lattialla, vaikka kuinka olisin ihan koko ajan vauvassa kiinni ja valppaana. Siirrän sitten vaikka hoitoalustan eteisen puolelle, jos suihkutilan lattia on märkä tai on jotain muita ”esteitä” lattiatasossa tapahtuvalle hoitamiselle. En halua ottaa enää mitään riskejä. Nyt, kun vauva viihtyy jo vatsallaan, useimmissa tilanteissa on mahdollista valita sängyn, sohvan tai muun korkean tason sijasta lattialle laskeminen. Mieluummin pieni epäkäytännöllisyys ja koirankarvat vaatteissa kuin pelko uudesta putoamisesta.

Kommentit (2)
  1. Näitä vaan sattuu, täällä meillä päin kuulemma jos kolmesti tippuu ja otetaan yhteyttä lääkärille niin tehdään jo lastensuojelu ilmoitus. Aika äläkkänä siis ollaan vaikka vahinkoja ovatkin. Ja vanhemmat ovat todella kunnon kansalaisia. Molemmat lapset tyttärelläni ovat tippuneet kerran ja onneksi nekin eivät olleet korkealta vaan parisängyltä, jenkki sellaiselta nukkamatolle. Nyt ovat jo koululaisia nämä lapset.

    1. Oho, tuollaisesta käytännöstä en tiennytkään. Toki on sinänsä hyvä, että ilmoitus varmuuden vuoksi tehdään, mikäli huolimattomuus on toistuvaa ja lapsesta herää huoli. Itse lastensuojeluilmoitushan ei vielä tarkoita, että tapahtuneesta seuraisi mitään muuta, vaikka sillä pelottava maine onkin. Sen avulla vain selvitetään, onko lapsen olosuhteista syytä huolestua – jos ei, niin asia kunnossa. Toisaalta olisi tietysti tärkeää, että vanhemmat uskaltavat konsultoida lääkäriä, vaikka samanlainen tilanne olisi käynyt aiemminkin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *