Joulukuu on täällä ja on taas aika alkaa vähitellen miettiä joulujuttuja. Olimme viikonvaihteessa monta päivää flunssassa, mutta ehdin käydä ennen sairastumista äitini ja siskoni kanssa kaupungilla kiertelemässä ja jouluostoksia tekemässä. Tuntuu, että joulukauden alku jotenkin aina yllättää joka vuosi. Ensin elellään tavallista syksyä ja sitten yhtäkkiä kaikki alkavatkin jo puhua joulukalentereista. Vaikken todellakaan ole mikään superjouluttaja, niin pikkuhiljaa tuntuu, että omakin joulufiilis on vähän heräilemässä horroksestaan. Marraskuun aivan poikkeuksellisen ihanalla säällä on varmasti ollut vaikutusta asiaan. Täällä meillä päin on ollut jo reilun viikon ajan maassa valkoinen lumikerros ja mittarissa reilusti pakkasasteita. Koska olen itse ollut perheestämme se vähiten nuhainen yksilö, olen ulkoiluttanut koiraa viime päivät kolmesti päivässä yksinäni podcasteja kuunnellen. Sininen taivas, höyryävä hengitys ja esiin kaivetut nahkarukkaset ovat saaneet uppoutumaan kunnon ”winter wonderland” -tunnelmaan.

Vaikka lapset ovat edelleen tosi pieniä eivätkä sen puoleen vielä oikein ymmärrä joulun päälle, niin jotain pieniä joulujuttuja olen silti ajatellut jo ujuttaa kuukauden puuhiimme. Olemme lukeneet Mauri Kunnaksen Joulupukin joululoma -kirjaa, jonka voitimme jostakin arvonnasta. Seuraavalla kirjastoreissulla ajattelin lainata vielä pari jouluisaa kirjaa lisää. Ostin myös kaupasta valmista piparitaikinaa pakastimeen. Esikoinen tykkää nykyään auttaa ruoanlaitossa ja on innokas askartelemaan, joten ajattelin, että yhteinen pipareidenleipomishetki voisi olla jo ihan toimiva konsepti. Piparimuotteja meillä tosin ei ole, joten ne täytyy vielä lainata mummilasta (tai ostaa pari kirpparilta). Itse pidän myös joulutortuista, mutta koska miehen mieleen ne eivät ole ollenkaan, en varmaan viitsi leipoa niitä tänäkään vuonna. Ehkä sitten, kun lapset kasvavat, saan jonkun muunkin syömään torttuja kanssani?

Joulukoristeita tai -kalenteria meillä ei myöskään ole. Vaikka esikoinen alkaa vähitellen olla sen ikäinen, että hän voisikin jo ymmärtää jotain sellaisen päälle, kalenteri ei tuntunut vielä tässä kohtaa tarpeelliselta. Ensi vuonna tilanne on varmasti jo eri! Omassa lapsuudessani meillä oli partiolaisten ja muiden perinteisten kuvaluukkukalentereiden lisäksi äitini Amerikan-tuttavien lähettämät upeat koristeelliset joulusukat, joihin ilmestyi aina yön aikana jotain kivaa pientä, kuten tarroja tai pipari. Haluaisinkin ehdottomasti ottaa meillekin perinteeksi itse tehdyn joulukalenterin. Konkreettisten pikku yllätysten lisäksi sieltä voisi löytyä jouluisia puuhia, kuten leipomista tai jouluelokuvan katselua. Suklaakalentereja meillä ei sen sijaan lapsena ikinä ollut ja ne eivät ehkä siksi oikein iske minuun.

Joulukoristeitakaan meillä ei ole koskaan ollut monestakaan syystä. Mies ei ole jouluihminen, vietämme aaton ja joulupäivän pois kotoa omien vanhempiemme luona ja ehkä tärkeimpänä kaikista, ajatus siitä, että säilöisi yksitoista kuukautta vuodesta kaapissa jotakin vain hetkeksi esille kaivettavaa, ei ole tuntunut houkuttelevalta. Ihmetyksekseni tänä vuonna olen kuitenkin huomannut silmäileväni kaupoissa joulukoristehyllyjä. Varsinkin lasten kasvaessa olisi kiva, että joulutunnelma näkyisi kotonakin jollain tavalla. Uutena en halua koristeita ostaa, mutta ehkä siis tsekkaan seuraavalla kirppisreissulla sieltä joulutavarapöydästä muutakin kuin pelkät piparimuotit. Kotonamme kuitenkin on ihan hyvin säilytystilaa, eli sinänsä joku yksi pieni joulukoristelaatikko ei olisi mikään kynnyskysymys. Erityisesti olemme miettineet jonkun jouluisen seimiasetelman hankintaa, koska se toisi myös joulun kristillistä ydinsanomaa selvemmin kotiimme.

Lahjaostoksia sain hieman aloiteltua Black Fridayna, ja olen myös kirjoitellut omia ja lasten lahjatoiveita ylös joululahjavinkkejä kyseleviä sukulaisia varten. Olen yrittänyt keksiä mahdollisimman käytännöllisiä ja tarpeellisia ideoita. Monet sukulaiset kuitenkin haluavat antaa niiden topparukkasten ja alushousujen ohella myös leluja tai muita nimenomaan lapsen kannalta kivoja lahjoja, mutta koska niitä tuppaa olemaan varsin runsaasti eivätkä lapset osaa itse ilmaista toiveitaan, järkevien mutta silti lasta ilahduttavien lahjojen keksiminen ei ole aina ihan helppoa. Aiempien vuosien tapaan emme osta itse lapsille mitään joululahjoja. He saavat niitä lähipiiriltä aivan riittävästi ja ylikin. En haluaisi totuttaa lapsia joulunakaan mihinkään hirvittävään lahjavuoreen, vaikka varsinkin puolison perheessä on jouluisin vallalla varsin överi lahjomiskulttuuri.

Uskomme Jumalaan, joten se kaikista tärkein asia, jonka haluaisin joulusta jälkikasvullemme välittää, on joulun todellinen sanoma. Olemmekin miehen kanssa puhuneet viime aikoina paljon siitä, millaisia kristillisiä jouluperinteitä haluaisimme omiin jouluihimme rakentaa. Omassa lapsuudenkodissani luetaan aina jouluevankeliumi ääneen ennen jouluateriaa, mutta olisi kiva, että usko näkyisi jouluissamme enemmänkin. Helposti se nimittäin peittyy kaikkeen tonttu- ja lahjahässäkkään. Joulukirkko järjestetään seurakunnassamme tänä vuonna sellaiseen aikaan, ettemme pääse osallistumaan, mutta usko voisi tulla ilmi ihan niistä perheen omistakin joulupuuhista ja -rutiineista.

Aatossamme olisi muutaman tunnin vapaa slotti jollekin ihan vain oman perheen kesken vietettävälle perinteelle, koska vaikka menemme tänä vuonna aatoksi miehen vanhemmille, skippaamme perinteisen visiitin sukulaisille. Muutamilla puolison sukulaisilla on tapana kommentoida tosi ikävästi muiden ulkonäköä ja kaikkea muutakin mahdollista, emmekä kaipaa sellaista jouluumme tai varsinkaan lastemme jouluun, kun emme heidän kanssaan ole muutenkaan tekemisissä. Joulusauna olisi yksi ihan kiva idea (vaikka kolmikuisen vauvan kanssa vielä tänä vuonna vähän haasteellinen), mutta olisi mukavaa, jos perinne olisi nimenomaan kristillisyyttä esiin nostava. Onko kellään uskovaisella lukijallani ehdotuksia?

Vihdoin saimme pidettyä vauvallemme juhlat! Ensin muuton, sitten oksennustaudin vuoksi hieman pidemmälle venähtäneet kekkerit järjestettiin viime viikon sunnuntaina päivänsankarin ollessa reilut 2,5 kk vanha. Vaikka matkassa oli vähän mutkia, kaikki sujui lopulta tosi hyvin ja oli ihana päästä viimein juhlistamaan pientä muruamme.

Nimesimme juhlamme siunajaisiksi tai siunausjuhliksi, koska kastamisen tai nimeämisen sijaan keskiössä oli vauvan siunaaminen. Olemme kristittyjä, mutta emme kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Omassa seurakunnassamme on käytössä aikuiskaste, joten kastamisen sijaan vauvat on tapana siunata. Ristiäiset-sanasta tulee monille mieleen nimenomaan kaste, ja nimiäiset taas tuntuu itselleni oudolta nimitykseltä, kun vauvan nimi on ollut kaikilla tiedossa jo ennen syntymää. Esikoisen juhlien aikaan miehen siskon kaveri tosin luuli siunausjuhlien tarkoittavan jotain muistotilaisuuden kaltaista ja järkyttyi, että mitä vauvallemme oikein on tapahtunut.

Alun perin seurakuntamme pastorin oli tarkoitus tulla siunaamaan vauva, mutta koska jouduimme mahataudin vuoksi siirtämään juhlien ajankohtaa, hän ei päässytkään tulemaan. Pastorilla olisi ollut seuraavan kerran vapaata vasta joulukuussa. Koska toinenkaan meille tutummista seurakunnan työntekijöistä ei olisi päässyt sen aiemmin, päätimme, että oma isäni hoitaisi siunaamisen. Emme nimittäin halunneet, että juhlien järjestäminen venyisi aivan mahdottoman pitkälle. Mutta tosi kivasti siunaaminen sujui ihan näin oman perheenkin kesken! Äitini puhui ensin vähän, sitten isäni siunasi ja lopuksi lauloimme yhteislauluna Jumalan kämmenellä. Säestin kappaleen itse pianolla, koska esikoisen musikaalinen kummitäti ei valitettavasti päässytkään tulemaan juhliin. En soita nykyisin pianoa juuri koskaan ja tällaisen simppelin karvalakki-säestyksen pimputtaminenkin vähän jännitti, mutta onneksi sain säestyksen hoidettua ilman suurempia mokia.

”Virallisemman” osuuden ja kahvittelun lisäksi ohjelmana oli vapaasti omaan tahtiin täytettävä leikkimielinen kysymyslappu vauvasta. Käytimme siihen täsmälleen samaa runkoa kuin esikoisen siunausjuhlissakin. Vieraat saivat esimerkiksi ruksittaa, mikä olisi hyvä lempinimi vauvalle, mikä hänestä tulee isona ja niin edelleen. Vieraskirjan roolia toimitti yksi vauvakirjan sivuista, jolle vieraat saivat kirjoittaa terveisiään pikkuiselle.

Pidimme juhlat uudessa kodissamme, niin samalla tuli vähän ”tuparoitua” asuntoakin, vaikka valtaosa vieraista oli kyllä jo ehtinyt käydä visiitillä. Vieraita oli yhteensä reilut viisitoista: vauvan isovanhemmat, isomummut, tädit puolisoineen, serkku, miehen työkaveri ja hänen vaimonsa sekä yksi muu ystävä. Ajankohdan vaihdoksen vuoksi muutama ystävämme ei päässyt tulemaan, joten lista valitettavasti hieman kutistui alkuperäisestä. Mutta ainakin mahduimme hyvin olohuoneeseemme eikä ollut yhtään liian ahdas tunnelma.

Vauvan kummiksi tuli oma siskoni. Kummiasia aiheutti meille etukäteen hieman päänvaivaa. Esikoisella on yksi kummi, paras ystäväni, joten halusin myös vauvalle kummin, vaikkei se kasteen tai muun vuoksi olisikaan ollut pakollista. Sopivaa ja tarpeeksi läheistä ystävää ei kuitenkaan tullut mieleen. Toivoimme, että kummi olisi uskossa, koska perinteisestihän kummin rooli liittyy nimenomaan kristinuskon opettamiseen. Vaikka mies ei oikein ymmärrä sukulaiskummien ideaa (”sukulaisethan ovat jo sukua”), sisko tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta ja on ainakin varmasti kiinnostunut osallistumaan vauvan elämään. Kun mietin, kuka olisi oikeasti vauvan itsensä kannalta mukavin valinta kummiksi, oli päätös lopulta helppo.

Juhlien tarjoilut hoituivat tällä kertaa puolittain itse, puolittain ulkoistaen. Esikoisen siunausjuhlissa meillä oli ulkopuolinen henkilö hoitamassa kaikki kestitykset. Taaperon synttärijuhlista rohkaistuneena ajattelin kuitenkin nyt, että voisin vallan hyvin hoitaa osan leipomisesta itsekin. Muutto- ja muu hässäkkä juhlien alla kuitenkin väsytti sen verran, että päädyin  hybridiratkaisuun: suolaiset tarjottavat tilattiin tutulta vakiotekijältämme ja itse huolehdin ainoastaan makeista leivonnaisista. Tarjolla oli vaahtokarkeilla koristeltu täytekakku, vakiotarjoilukseni muotoutunut kolmen suklaan juustokakku sekä mustikkapiirakkaa. Suolaisena tarjoiluna oli voileipäkakku, kana-pastasalaattia (kasvissyöjiä varten myös ilman kanaa) sekä hunajamelonia ja viinirypäleitä. Ruokien valmistus sujui näppärästi, kun tein juustokakun ja mustikkapiirakat jo hyvissä ajoin pakastimeen. Juhlia edeltävänä päivänä leivoin ja täytin täytekakkupohjan ja juhla-aamun hommaksi jäi vain kakun koristelu sekä ruokien tarjolle asetteleminen.

Halusin pukea vauvan samaan miehen siskon tekemään neulemekkoon, jossa esikoinenkin siunattiin. Koska juhlat järjestettiin muuton takia hieman myöhemmin ja vauva on kasvanut siskoaan nopeammin, mekon alusbodyn napit eivät kuitenkaan enää ylettyneet kiinni. Onneksi helmassa oli sen verran pituutta, etteivät avonaiset nepparit haitanneet yhtään. Mekon kaveriksi vauvalle puettiin sukkahousut sekä esikoisen kummitädiltään saama Happy Parrotin vaaleanpunaisen rusetti. Taaperolla oli juhlissa päällään vaaleanpunainen neulemekko, jonka äitini osti hänelle jo yli vuosi sitten. Yllätyksekseni se nimittäin mahtui neidille edelleen. Itse käytin esikoisen siunausjuhlaan kirpparilta hankkimaani imetysystävällistä kukkamekkoa.

Koristeluun käytimme samaa kankaista juhlaviiriä, jonka sain kaveriltani esikoisen baby showereissa ja joka onkin siitä lähtien koristanut kotiamme lähes kaikissa järjestämissämme juhlissa. Vanhempani toivat myös nätin vaaleanpunaisen kukkakimpun, kynttilän sekä lyhdyn ulko-ovelle. Sisko puolestaan lainasi kylttiä, johon sai kirjoitettua vauvan nimen. En ole sitä tyyppiä, joka pohtisi hartaudella teeman mukaiset astiastot, pöytäliinat ja juhlakoristukset sävy sävyyn, mutta pienimuotoinen koristelu tuo kyllä omanlaistaan juhlafiilistä.

Näin toisen lapsen kohdalla lahjatoiveiden esittäminen oli aika hankalaa, kun kaikki tarvittava jo aika lailla löytyy, joten moni antoi lahjaksi rahaa. Omat vanhempani antoivat nätin, beigen reunapehmusteen pinnasänkyyn ja siskoltani vauva sai pipon sekä ihanan uuden päällisen Baby Björnin sitteriin. Esikoiselle käytettynä ostettu sitterimme on ehtinyt kiertää käytössä paitsi omalla taaperollamme, myös lasten serkulla ja ystävän vauvalla, joten kangas oli alkanut vähitellen hiutua yhdestä kohtaa rikki. Ja onhan tuollainen bambikuosi paljon suloisempi kuin aiempi perus-beige! Lisäksi vauva sai bodyn, housut ja haalarin, kuolalappuja, pari lelua sekä keltaisen Ainu-klassikkopupun, jollainen esikoiseltakin löytyy. Myös esikoista muistettiin parilla paketilla, joista paljastui puuhakirja ja jo vähän isompien lasten palapeli.

Kaiken kaikkiaan juhlat sujuivat vallan mallikkaasti ja niistä jäi hyvä mieli. Tuntuu tärkeältä, että tämä pieninkin on nyt siunattu ja toivotettu vähän virallisemminkin tervetulleeksi perheeseen. Nyt on luontevaa alkaa vähitellen valmistautua seuraavaan juhlakauteen eli joulun viettoon.