Tänään on vuorossa synnytyskertomus tämän neljännen lapsemme saapumisesta maailmaan. Voin jo heti näin alkuun todeta, että synnytys sujui todella hyvin! Oikeastaan kaikki etukäteen miettimäni toiveet toteutuivat ja olin tosi tyytyväinen kokemukseen.

Kaikki omat synnytyksenihän ovat olleet siinä mielessä helppoja, että ne ovat edenneet nopeasti eikä mitään komplikaatioita ole tullut. Olen synnyttänyt joka kerta lääkkeettömästi ja muutenkin varsin luonnollisesti. Mutta tämä neljäs synnytys oli vielä kaikista synnytyksistäni lyhyin, ja sairaalasynnytyksistäni myös mielestäni onnistunein kokemus. Edellinen, kolmannen lapsemme synnytyshän oli kotisynnytys, johon kätilö kylläkin ehti mukaan vasta vauvan jo saavuttua maailmaan. Tällä kertaa menin ihan suunnitellusti sairaalaan. Olin asennoitunut sairaalasynnytykseen lähes koko raskausajan ja se tuntui ihan hyvältä ratkaisulta, mutta toki etukäteen vähän mietitytti, millainen vastaanotto olisi ja kuinka paljon toiveista joutuisi käymään vääntöä. Olen kirjoittanut synnytyssuunnitelmistani ja sairaalasynnytyksestä kotisynnytyksen jälkeen tarkemmin tässä postauksessa.

Mutta nyt itse asiaan! Synnytys alkoi täsmällisesti heti lasketun päivän puolella. Heräsin puoli yhdeltä yöllä supistuksiin. Minua oli supistellut jo illalla hieman, mutta samanlaista oli ollut pariin otteeseen aiemminkin, joten en ollut ajatellut siitä sen kummempia. Seurailin supistuksia tovin sängyssä, niitä tuli muutaman minuutin välein. Viittä vaille yhdeltä herätin miehen – kyllä synnytys nyt taisi olla käynnistymässä. Nousimme saman tien ylös ja pakkasimme tehokkaasti kaikki loput tavarat kasaan. Koska synnytykseni ovat aina olleet nopeita, aloimme heti valmistautua sairaalaan lähtöön.

Miehen sisko pääsi tulemaan meille yöksi lasten unta vahtimaan, joten isosiskoja ei onneksi tarvinnut alkaa herätellä ja kuljettaa minnekään. Sisko saapui nopeasti, ja puoli kahdelta pääsimme lähtemään sairaalaan. Automatkalla supistukseni olivat kipeän napakoita, ja minun piti ihan tietoisesti hengitellä niiden aikana. Supistuksissa oli kuitenkin edelleen hyvät tauot, joiden aikana pystyin juttelemaan ja olemaan normaalisti. Selvisin siis vielä ihan mukavasti reilun parinkymmenen minuutin ajomatkan sairaalalle.

Saavuimme synnärin aulaan viittä vaille kahdelta. Siinä minua alkoikin sitten supistaa tiiviimmin. Jouduin nojailemaan seinään tai tuoliin aina supistuksen tullessa, ja mies painoi alaselkääni. Kerroin kätilölle lyhyesti toiveeni (amme, ei opiskelijoita, mahdollisimman paljon omaa rauhaa), ja siirryimme saliin. Kätilö kysyi, sopiiko ottaa parikymmentä minuuttia sydänäänikäyrää, mutta sanoin, etten varmaan pysty olemaan niin kauaa. Supistuksia tuli jo hyvin tiuhaan ja ne olivat kunnolla kipeitä, mutta kiipesin sen verran sängylle, että kätilö sai mitattua lämmön ja verenpaineen sekä laitettua mahan päälle sydänäänivyön.

Kätilö kertoi jälkikäteen, että ennen ammeeseen menoa sydänääniä olisi protokollan mukaan pitänyt kuunnella se 20 minuuttia, mutta koska vaikutin olevan jo niin pitkällä, hän päästi minut ammeeseen kymmenen minuutin kohdalla. Ja hyvä niin, muuten olisi tainnut jäädä amme käyttämättä! Kätilö kysyi, tarvitseeko minun käydä vessassa ennen ammeeseen siirtymistä, ja halusin kokeilla. Pöntölle istuessa minulla tuli kuitenkin tosi kipeä supistus, jonka aikana tunsin vauvan pään selvästi jo laskeutuvan. Totesin, ettei vessakäynnistä nyt enää tule mitään, minua jo ponnistuttaa, ja könysin supistusten välissä äkkiä ammeeseen miehen ja kätilön avustamana.

Ammeen vesi tuntui tosi lämpimältä ja rentouttikin tavallaan, vaikka supistukset olivat kyllä tosi intensiivisiä. Tässä synnytyksessä erilaista aiempiin synnytyksiini verrattuna oli se, että supistusten väleissä pysyi kuitenkin koko ajan selkeät tauot. Oli kiva saada aina välissä levähtää pieni hetki, kun aiemmissa synnytyksissäni on loppuvaiheessa tuntunut, että supistukset ovat jatkuvia eikä hengähdystaukoja ole lainkaan.

Melkein heti ammeeseen päästyäni minulla tuli ensimmäinen selvästi ponnistava supistus, jonka aikana myös lapsivedet menivät. Kätilö kertoi jälkikäteen, että lapsivesi oli vihertävää, mutta koska vauva oli jo syntymässä, sillä ei ollut vaikutusta mihinkään. Seuraavalla supistuksella syntyikin sitten pää! Olin ihan yllättynyt, että vauva jo syntyi, koska aiemmin ponnistusvaiheeni ovat kestäneet aina sen 15-30 minuuttia. Nyt ponnistusvaiheen kestoksi tuli 4 minuuttia ja varsinaisia kunnollisia, ponnistavia supistuksia oli vain kolme. Pään synnyttyä tuli taas pieni tauko supistuksiin, ja seuraavalla supistuksella vauva syntyi kokonaan. Nostin vauvan itse ylös vedestä. Napanuora oli kietoutunut vauvan mahan ympärille, ja kätilö auttoi kiepauttamaan sen pois.

Syntymäajaksi tuli 2.25, eli kaiken kaikkiaan ensimmäisestä supistuksesta kesti alle kaksi tuntia, että vauva oli jo maailmassa. Olin häkeltynyt synnytyksen vauhdista ja helppoudesta. Vaikka aiemmatkin synnytykseni ovat sujuneet tosi hyvin ja vikkelästi, tällä kertaa oikeasti kipeää vaihetta kesti vain puolisen tuntia ja koko koitos oli vielä edellisiäkin nopeampi.

Sain ihastella vauvaa hetken rauhassa ammeessa, mutta halusin aika pian nousta sieltä ylös. Siirryin pötköttelemään sängylle, jalkani tärisivät tosi paljon ja jälkisupistukset olivat voimakkaita. Mies sai leikata napanuoran ja istukka syntyi omaan tahtiinsa parinkymmenen minuutin kuluttua. Olin toivonut, ettei istukan syntymää vauhditettaisi mitenkään, eivätkä kätilöt edes ehdottaneet oksitosiinipistosta tai muita toimenpiteitä. Olin kuitenkin tyytyväinen, että istukka syntyi melko nopeasti, koska heti sen ulos tultua jälkisupistukset laantuivat ja oma olo helpottui selvästi. Katselimme vauvaa kaikessa rauhassa ja otin hänet ensi-imetykselle.

Puoli viiden maissa vauva siirtyi ihokontaktiin miehelle ja kävin itse suihkussa. Saimme myös varhaisen aamiaisen saliin, olikin jo kova nälkä. Olin tosi hyvävointinen eikä tuntunut yhtään siltä, että olisin juuri synnyttänyt. Verenvuotokin oli varsin maltillista. Olimme toivoneet lyhytjälkihoitoista synnytystä, ja synnytyksen kulun osalta sille ei ollut estettä. Emme siis siirtyneet lainkaan osastolle tai potilashotelliin, vaan hengailimme aamun synnytyssalissa ja odottelimme lastenlääkärin tarkastusta. Kätilö kävi aina välillä mittailemassa vauvan lämpöä ja happisaturaatiota, mutta pääosin saimme olla keskenämme.

Lääkäri tuli puolenpäivän aikaan tsekkaamaan vauvan, ja kaikki oli tarkastuksessa kunnossa. Pääsimme siis kotiutumaan jo yhdeksän tuntia vauvan syntymästä! Se oli tosi mukavaa, koska jos olisimme joutuneet jäämään pidemmäksi aikaa, mies olisi joka tapauksessa mennyt seuraavaksi yöksi kotiin isompien lasten kanssa. Paljon mieluummin siis olin oman kodin rauhassa perheen kesken kuin kaksin vauvan kanssa sairaalassa. Nopean kotiutumisen vuoksi tulimme vielä seuraavana päivänä kätilön tarkastukseen äiti-vauvapolille, kävimme antamassa kantapääverinäytteen oman kaupungin labrassa sekä menimme vielä muutaman päivän iässä lastenlääkärin toiselle tarkastukselle. Vaikka ”ramppaamista” tuli siis ekoille päiville aika paljon, maksoi kotona oleminen kuitenkin ehdottomasti niiden muutamien käyntien vaivan.

Kaiken kaikkiaan tämä neljäs synnytyskokemukseni oli tosi positiivinen. Olin ihan erityisen tyytyväinen sairaalan toimintaan. Kaikkia toiveitani kunnioitettiin tosi hyvin ja sellaisia asioita, joita olin kertonut haluavani välttää, ei edes ehdoteltu. Kätilö vieläpä pahoitteli, ettei ollut synnytyksen vauhdikkuuden vuoksi ehtinyt lukea synnytystoivelistaani kovin tarkasti läpi, mutta sellaista ei kyllä huomannut ollenkaan. En tiedä, oliko kyse vähän siitäkin, että henkilökunta tiesi minun synnyttäneen aiemmin kotona, mutta koin, että meidät ja toiveemme huomioitiin ihan erityisen huolellisesti.

Mielikuvani sairaalasta synnytyspaikkana koheni huomattavasti, vaikka mitään traumaattista tai suoranaisesti ikävää kokemusta minulle ei ole parista aiemmastakaan sairaalasynnytyksestäni jäänyt. Toki sekin varmasti vaikutti paljon, että kaikki meni tässä synnytyksessä niin hyvin ja sujuvasti, eikä ollut sen puoleen mitään syytä, miksi toiveitani ei olisi voitu toteuttaa. Joka tapauksessa tämän perusteella jäi olo, että ihan mielelläni menen jatkossakin sairaalaan synnyttämään. Koska synnytykseni ovat niin nopeita, sairaalaan hakeutuminen on kätevämpää ja taloudellisesti huomattavasti järkevämpää kuin kotikätilön odottelu. Kotisynnytyksessä toki saa paremmin sellaisen ”oman synnytyskuplan”, mutta koska olen aina ollut sairaalassa vain minuutteja ennen ponnistusvaiheen alkamista, ei sellaista ole jäänyt niin kaipaamaan.

Synnytys on kyllä aina tosi mieleenpainuva ja sykähdyttävä kokemus. Se on intensiivisyydessään haastava, mutta samalla niin upea ja voimakas tapahtuma. Olen todella kiitollinen ja iloinen, että tämä neljäskin synnytys sujui näin hyvin ja saimme paitsi positiivisen synnytyskokemuksen, niin ennen kaikkea ihanan, terveen ja hyvinvoivan vauvan perheeseemme.

Vauva on nyt reilun viikon ikäinen ja ensipäivät kuuden hengen perheenä koettu. Pikkuisemme on pääasiallisesti ollut tosi mutkaton, tyytyväinen ja – tietenkin – aivan ihana vauva. Jo heti synnyttyään hän tuntui ja näytti aivan tutulta. Mielestäni pikkuveli muistuttaa erityisesti vastasyntynyttä esikoista, mutta yhdennäköisyyttä muihinkin siskoihin on.

Elämä vastasyntyneen kanssahan on monella tapaa tosi yksinkertaista: imetystä, vaipanvaihtoa, unta, sylittelyä, välillä jotakin pidempiäkin hetkiä virkeänä maailmaa kummastellen. Enemmän totuttelua on ollut siinä, miten pikkuvauvan saa integroitua arkeen kolmen muun alle kouluikäisen lapsen sekä kodinhoidon kanssa. Nyt olemme päässeet jo aika mukavasti vauhtiin, mutta rehellisesti sanottuna ne ihan ensimmäiset pari päivää vastasyntyneen kanssa eivät ole ikinä olleet mitään ykköslemppareitani. Muistan saman kokemuksen myös edellisen synnytyksen jälkeisistä päivistä – ne vain olivat vähän raskaita.

Synnytysyö tulee yleensä valvottua lähes kokonaan. Ainakin meidän vauvamme ovat myös usein tilailleet maitoa ja henganneet rinnalla valvoskellen seuraavankin yön. Kun molemmat aikuiset ovat kovin univajeisia ja kaikki lapset kaipaisivat huomiota ja syliä uuden asian äärellä, tulee helposti riittämätön olo. Minusta on ollut ihana kotiutua sairaalasta nopeasti ja olla jo pian synnytyksen jälkeen yhdessä koko perheenä, mutta ehkä juuri siinä ihan ekojen päivien raskaudessa näkyy se, miksi monet isomman perheen äidit ihan haluavatkin olla pari päivää sairaalassa lepäilemässä valmiiden ruoka-annosten äärellä.

Kaikki isosiskot ovat suhtautuneet vauvaan tosi ihanasti, hellineet ja auttaneet. Mutta kyllähän iso muutos vaatii lapsiltakin monesti vähän totuttelua. Vauvan hoito on usein pois siitä ajasta, minkä aikuiset aiemmin ehtivät käyttää isosisarusten kanssa puuhaillen. Nyt, kun vauva on muutaman päivän vanhempi ja esimerkiksi nukkuminen onnistuu muuallakin kuin pelkästään aikuisen sylissä, on tilanne tasaantunut. Mutta kyllähän se on ihan ymmärrettävää, että kun lapset ovat olleet synnytyksen ajan jossakin hoidossa ja palaavat kotiin ihan uutta perheenjäsentä katsomaan, itsenäinen leikki ei ole heillä ensimmäisenä mielessä.

Kokonaisuudessaan uusi arkemme on kyllä silti lähtenyt sujumaan tosi ihanasti. Minulla nousi jälleen maito suunnilleen kolmannen päivän tienoolla synnytyksestä. Vaikka maitoa tulee jälleen paljon, samanlaista suihkuamisongelmaa tai toisen rinnan jatkuvaa valumista ei ole ollut kuin aiempien vauvojen kanssa. Vauva saa nyt melko nopeasti mahansa täyteen, ja myös vaippaa täytyy vaihtaa usein. Syntymäpaino oli ylitetty reilusti jo lastenlääkärin tarkastuksessa viiden päivän iässä. Pojan kanssa vaipanvaihdot ovat olleet vähän erilainen elämys ja pientä pyykkiä on saanut pestä tiuhaan, kun pissat ovat välillä olleet selässä ja ties missä.

Kävimme vielä kotiutumisen jälkeen pariin kertaan sairaalalla erilaisissa tarkastuksissa lyhytjälkihoitoisen synnytyksen vuoksi. Niissä kaikki oli kohdallaan, ja neuvolastakin tehtiin jo eilen kotikäynti. Tästä eteenpäin seuranta jatkuu ihan normaalisti siellä. Tuntuu, että vaikka vauvalla on ikää vasta muutama päivä, jollain tapaa hänen olemisensa on jo asettunut mukavasti ja jonkinlainen tatsi arkeen neljän lapsen kanssa löytynyt. Toki vauvalla ei ole mitään varsinaisia rytmejä vielä pitkään aikaan, mutta jos ihan ensimmäiseen päivään vertaa, vähän selkeämmät unen ja valveillaolon jaksot kuitenkin.

Ihan alun jälkeen olen saanut itsekin nukuttua varsin hyvin. Ensimmäisen kotiyön vauva tosiaan tankkaili rintaa melkeinpä tauotta eikä nukkunut lainkaan omassa sängyssään. Sitten, kun vatsa alkoi toimia, yöt parantuivat heti ja vauvan siirtäminen vilttikapaloon käärittynä rinnalta omaan sänkyyn alkoi onnistua ongelmitta. (Vaikka perhepeti on ajatuksena suloinen, omien unieni kannalta pinnasänky on aina ollut meillä varsin tarpeellinen kapistus.) Vauva nukkuu pisimmän, reilun kolmen tunnin pätkän alkuyöstä ja heräilee kaiken kaikkiaan suunnilleen kolme-neljä kertaa yössä. Vaippaa saa vaihtaa öisinkin tiuhaan, mutta maidon noustua imetyshetket ovat nopeita ja hän nukahtaa melko pian uudelleen. Aamuisin vauva on heräillyt aika lailla isosiskojen aikataulussa siinä seiskan maissa.

Olemme puuhailleet pitkälti samanlaisia arkisia kotijuttuja kuin ennen vauvan syntymääkin. Postpartum-ajan levosta puhutaan nykyään paljon aiempaa enemmän, ja ainakin luonnollista synnytystä suosivissa piireissä korostetaan usein pitkän lapsivuodeajan tärkeyttä. Äidin olisi hyvä vain pesiä vauvan kanssa sängyssä kaikessa rauhassa ja niin edelleen. Ja siis sehän on tosi hienoa, jos sellainen onnistuu ja siihen on halukas! Itse olen kuitenkin aina palannut arkiaskareiden pariin hyvin nopeasti synnytysten jälkeen. Pääkoppani ei kestä pelkkää sängyssä makoilua, ja kun oma vointi on ollut aina synnytysten jälkeen tosi hyvä, on sellainen tuntunut tarpeettomalta.

Mies on toki nyt ekat kaksi viikkoa isyyslomalla. Hän on hoitanut isompien lasten kanssa ruokakauppareissut, ulkoilut ja eskarikuskaukset. Ruokaa oli pakastimessa valmiina muutama annos (sitä olisi kyllä voinut varata paljon enemmänkin, kokkailumotivaatio on ollut vähän kateissa, haha) ja ekoina päivinä en ottanut stressiä esimerkiksi imuroimattomista lattioista. Noin muuten olen kuitenkin touhunnut kotona ihan normaalisti, tehnyt kotitöitä ja niin edelleen. Vaikka vauvan hoito on ainakin nyt alkuun hyvin vahvasti minun vastuualuettani, tuntuisi oudolta olla pääasiassa vain vauvan kanssa, kun isommat lapsemme ovat tottuneet siihen, että äitikin osallistuu. Uskoisin, että heidän olisi vaikeampi sopeutua vauvan syntymään, jos se tarkoittaisi samalla sitä, että yhteinen aika äidin kanssa on korkeintaan sängyssä pötköttelyä tai kirjojen lueskelua.

Läheiset ovat myös aina olleet meille tervetulleita vauvaa katsomaan hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen. Äitini ja siskoni kävivät jo synnytyksestä seuraavana päivänä, ja pari päivää sen jälkeen miehen puolen suku tuli kyläilemään. Myös ystäväperheemme piipahti jo vauvan ollessa viiden päivän ikäinen. Itse en ole vauvan kanssa poistunut kotoa muualle kuin äiti-vauvapolin tarkistuskäynneille sekä kertalleen kyläilemään vanhempieni luokse, mutta vieraat ovat taanneet sen, ettei kotona ole tullut tylsää tai yksinäistä. Nyt, kun viikon ikä on saavutettu, alamme varmasti pikkuhiljaa laajentaa kodin ulkopuolisia tekemisiä vauvan kanssa.

Ulkoilemaan uskaltauduimme ekaa kertaa jo eilen. Vauva nukkui lyhyen puistovisiitin ajan tyytyväisenä kantorepussa kantotakin suojissa. Aikaisempien vauvojemme kanssahan mitään ulkoilurajoituksia ei ole tarvinnut edes miettiä, mutta koska meillä on nyt ensimmäistä kertaa ihan kunnon talvivauva, säät rajasivat ekoina päivinä piha-aktiviteetit pois. Talviaikaan virallinen ikärajasuositus ulkoiluihin vastasyntyneen kanssa taitaa muutenkin olla kaksi viikkoa. Neuvolan terveydenhoitaja kuitenkin sanoi, ettei ulkoilulle pitäisi olla estettä, joten uskaltauduimme siksi aloittelemaan jo näin etuajassa.

Pakkasmittarimme on huidellut jo pitkään kymmenen asteen korvilla, joten pitkään ei toki vielä pikkuvauvan kanssa viitsi ulkona olla. Pienet happihyppelyt virkistävät kuitenkin omaakin vointia huomattavasti. Vaikka oloni on ollut tosi tasainen, eikä mitään baby bluesia tai muita hormoniheittelyitä ole ollut havaittavissa, on kiva päästä vihdoin pihalle koko perheenä. Ekan viikon ajan isosiskot kun ulkoilivat ainoastaan miehen kanssa tai keskenään kotipihassa.