Viime viikon tiistaina taaperolle iski päiväunien jälkeen yllättäen korkea kuume, joka kuitenkin laski lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Torstaina kuumeesta ei ollut enää tietoakaan ja pääsimme perjantaina asuntonäyttöön ja miehen perheen luokse kyläilemään. Ehdin jo ironisesti jutella miehen äidin kanssa, että kivempi nopea kuume kuin päiväkausien nuha ja kurkkukipu, kun lauantaiaamuna heräsimme sitten sekä minä että taapero oikein kunnon flunssassa. Parturin ja perhelounaan sijaan ajelimme viikonloppuna ainoastaan drive in -koronatestaukseen.

Viimeiset neljä päivää nenä on vuotanut, päätä jomottanut, kurkkua kirvellyt ja öisin on heräilty taaperon yskänkohtauksiin. Koronatesti oli negatiivinen, eli sen puoleen ei mitään hätää, mutta kyllähän sairastaminen joka tapauksessa mälsää on. Mieheen tauti iski onneksi pienellä viiveellä, joten kolme ensimmäistä päivää hän jaksoi hyvin huolehtia koiran ulkoilutuksista ja muista arkiaskareista. Nyt alkuviikosta yritimme sitten vain vuorotella lepovuoroja ja koiran lenkityksiä. Taapero on parantunut meistä kaikista nopeimmin, mikä on ollut kiva juttu parempien unien kannalta, mutta on kyllä tuntunut pahalta sanoa lapselle päivästä toiseen, että ei tänäänkään ulos, puistoon tai kauppareissulle, vieläkin pitää pysytellä kotona. Olen myös koko viikon toivonut, ettei vauva päätä ottaa varaslähtöä maailmaan ja syntyä paria viikkoa etuajassa. Ajatus synnyttämisestä puolikuntoisena, puhumattakaan ilman miehen läsnäoloa, ei totisesti houkuttele.

Muistan, että ennen koronaa olin vauvavuotena varsin usein sairaana. En tiedä, oliko kyse univajeen ja stressin aiheuttamasta vastustuskyvyn droppaamisesta vaiko siitä, että sain usein pieniä tiehyttukoksia imetyksestä, mutta minulla tuntui olevan tuon tuostakin flunssaa tai lyhyitä kuumejaksoja. Sairastaminen vauvan kanssa tympäisi aina todella paljon. Tiedättehän, siinä missä ennen kipeänä oleminen tarkoitti leffamaratonia sohvanpohjalla, nyt täytyi puolikuntoisenakin jatkuvasti huolehtia ja viihdyttää lasta. Kaipasin arkeen aktiviteetteja ja tekemistä kodin ulkopuolella ja muistan jopa pelänneeni sairastumista, koska päiväkausien kotona nököttäminen tuntui joka kerta niin raskaalta ja turhauttavalta.

Tämä korona-ajan olemme sen sijaan kaikki olleet superterveitä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kukaan perheestämme on joutunut edes käymään testattavana! Yllätyksekseni olen myös pystynyt suhtautumaan kotona olemiseen paljon positiivisemmalla otteella kuin aiemmin. Tuskaisen kärvistelyn sijaan olen vain yrittänyt ajatella, että ihan kivaahan meillä on näinkin. Kiireettömästi yhdessä kotona koko perhe vielä viimeisiä hetkiä ennen vauvan syntymää. Tietysti on ollut tylsää, taapero on saanut katsella selvästi enemmän ruutua kuin normaalisti ja iltaisin olo on ollut tyytyväinen, että taas yksi sairaspäivä vähemmän jäljellä, mutta kuitenkin yllättävän kivuttomasti tämä täyskotoilu on sujunut.

Vaikka tauti on kestänyt kauemmin kuin olisin odottanut, on ajatukset kuitenkin pystynyt kiinnittämään niihin tuleviin kivoihin menoihin. Kun viikonlopun ja alkuviikon puuhat on pitänyt yliviivata yksi kerrallaan kalenterista, aina on pystynyt kuitenkin miettimään, että no ehkä tuossa kohtaa olemme jo terveitä. Vaikka en pääse tänään vanhempien luo kyläilemään, ehkä vierailu ystävän luokse parin päivän päästä onnistuu. Tai jos ei se, niin lauantaiksi taaperon serkun synttäreille olemme varmaankin jo terveitä.

Taapero oli tällä viikolla kuumeessa, ja neljän seinän sisällä hengaillessa sain vihdoin pakattua sairaalalaukkuna toimivan urheilukassin ainakin lähestulkoon valmiuteen odottamaan lähiviikkoina käynnistyvää synnytystä. Toiveenani on polikliininen kotiutuminen, joten jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ei sairaalakassin sisällölle tule välttämättä juuri mitään tarvetta. Ihanteellisimmassa tapauksessa lähdemme kotiin jo alle kymmenen tunnin kuluttua synnytyksestä. Koska aina voi kuitenkin tulla myös jotain yllättävää eteen, haluan silti varautua parin päivän sairaalassa oleskeluun tarvittavilla tavaroilla. Ja joitain juttuja nyt tarvitsee joka tapauksessa, oli sairaalassaoloaika kuinka lyhyt tai pitkä hyvänsä. Esimerkiksi turvakaukalo täytyy viedä valmiiksi autoon odottamaan ja elektroniikka, kuten kamera, langattomat kuulokkeet sekä kännykkä ovat kaivattuja, vaikka sairaalasta lähtisi kotiin nopeastikin.

Pääpiirteiltään kassini sisältö noudattelee samaa linjaa kuin esikoisen synnytyksessä, mutta jo yhdestä synnytyksestä ja sairaala-ajasta viisastuneena olen tehnyt pakkauslistaan myös pieniä muutoksia. Uutena juttuna tällä kertaa täytyy lisäksi muistaa pakata taaperollekin oma laukkunsa, josta löytyy kaikki tarvittava synnytyksen ajaksi hoitoon menemistä varten. Jos synnytys käynnistyy keskellä yötä, tulevat vanhempani tänne meille, mutta muussa tapauksessa mies käy viemässä taaperon ennen sairaalaan lähtöä mummilaan. Hoitorepun tavallisen sisällön lisäksi pikkuneiti tarvitsee mukaan ainakin enemmän vaihtovaatteita, yöpuvun, hammasharjan ja -tahnan, vitamiinin, iltakirjansa sekä säähän sopivaa ulkovaatetta.

Ihan kaikkia juttuja, kuten kännyköiden latureita tai koiran jääkaapissa säilytettävää ruokaa hoitoon menoa varten, ei myöskään ole käytännöllistä pakata vielä sairaalakassiin. Tein siis vielä erikseen itselleni listan puhelimeen niistä viime hetken tavaroista, jotka täytyy muistaa napata lähteissä mukaan. Ekassa synnytyksessä oli stressaavaa, kun supistukseni olivat jo todella tiheitä ja yritin niiden väleissä ohjeistaa miehelle, mitä kaikkea laukusta puuttui. Miesparka yritti sitten vuoronperään painaa selkääni ja ryntäillä ympäri kämppää puuttuvia juttuja etsimässä. Haluan siis, että tällä kertaa kaikki on jos nyt ei aivan käden ulottuvilla, niin ainakin selkeästi listattuna.

Mitä kaikkea kassista sitten oikein löytyy? Olen kirjoittanut synnytyssuunnitelmani Ipana-tietokantaan, joten periaatteessa se (ja kaikki muutkin neuvolakortin tiedot) ovat joka tapauksessa mukana. Halusin silti tulostaa myös muutaman paperiversion toiveistani, jotta ne on helppo antaa sairaalan henkilökunnalle heti sisään astuessa. Sairaalassa synnyttäminen jännittää minua, joten koen tosi tärkeäksi, että jokainen synnytykseeni osallistuva oikeasti lukee kirjeen läpi ja on perillä toiveistani.

Itselleni aion tällä kertaa varata vähintään kaksi vaatekertaa. Rento mekko, lököhousut ja pörrösukat ovat kivat sairaalassa hengailuun, kun taas kotiutuessa tarpeeseen tulee siistimpi arkivaatekerta. Alushousuja sun muita aion myös pakata reilummalla kädellä. Ja toki miehellekin on hyvä olla jotkut rennot olohousut ja vaihtovaatetta, hän kun ei voi oikein turvautua sairaalamekkoonkaan. Viime synnytykseen nähden uutena juttuna pakkaan mukaan myös itselleni bikinit ja miehelle uimahousut siltä varalta, että päädyn synnyttämään ammeeseen. Imetykseen varaudun parilla imetysrintsikoilla, imetystopeilla, liivinsuojilla ja nännivoiteella. Viimeksi mainittua tosin löytyi kyllä ainakin viimeksi sairaalastakin, mutta ihan kiva silti varautua omallakin.

Kosmetiikan osalta olen ajatellut ottaa mukaan vain pienen matkakokoisen kasvovoiteen sekä huulirasvan. Lisäksi pakkaan mukaan meidän kummankin hammasharjan ja -tahnan, shampoon sekä suihkugeelin. Itselleni otan hiusharjan, ponnarin ja pannan siltä varalta, että tukka tuntuu häiritsevältä synnyttäessä. Nyt korona-aikaan mukaan täytyy muistaa pakata myös omia maskeja.

Puolisolle otamme mukaan korvatulpat, koska hän on varsin herkkäuninen. Jos joudumme jäämään nukkumaan sairaalaan, ei ole järkevää, että molemmat heräävät jatkuvasti vauvan ääntelyihin. Sen sijaan eväisiin en ole ajatellut tällä kertaa panostaa. Sairaalasta sai ainakin viimeksi vallan riittävän muonituksen, joten sujautan sairaalakassiin korkeintaan pakkauksen mansikkalakuja, joita olen raskausaikana kaipaillut. Myöskään mitään puhelinta kummempaa viihdykettä en ole ajatellut pakata. Paitsi jos ehdin hankkia vauvakirjan ennen beben syntymää, otan kyllä sen ja kirjoitusvälineet mukaan, niin voin merkkailla tärkeitä yksityiskohtia muistiin heti tuoreeltaan.

Vauvan kotiutumisasuksi pakkasin samat vaatteet, joissa esikoinenkin kaksi vuotta sitten saapui sairaalasta. Hänellä oli päällään vihreäsävyinen body, itse virkkaamani siniset housut, sukat sekä raidallinen pipo. Tai no, esikoisen syntyessä heinäkuussa oli niin kamala helle, ettei hänellä lopulta ollut yllään muuta kuin body, mutta koska laskettu aikani on nyt kuukauden myöhemmin, otan tällä kertaa säästä riippuen mukaan myös collegehaalarin, tumput ja ohuen peiton lämmikkeeksi. Lisäksi varauduin kaiken varalta vielä toisellakin bodylla, housuilla ja pipolla, jos vaikka sairaalassakin tahtoisi käyttää välillä vaatteita vauvalla.