Elämä vauvan kanssa on ainutlaatuista mutta usein myös aika raskasta aikaa. On iso muutos siirtyä vain itsestään huolehtivasta, lapsettomasta nuoresta aikuisesta vauvan vanhemmaksi. Vapaa-aika kutistuu murto-osaan entisestä, pienen tarpeet menevät aina omien edelle ja monet vanhat jutut täytyy jättää joksikin aikaa tauolle. Vaikka oma vauva on maailman rakkain ja ihanin, tuskin kukaan jaksaa vuorokauden ympäri yksinomaan lapsen hoitamista ja viihdyttämistä. Pienet omat hetket ja vapaa-aika esimerkiksi päikkäreiden aikana antavat hyvää mieltä ja virtaa viettää taas aikaa lapsen kanssa. Loppujen lopuksi kyse ei yleensä ole mistään kovin ihmeellisestä. Itse ainakin huomaan saavani energiaa tosi arkisista jutuista kaiken touhun keskellä. Listasinkin alle kuusi asiaa, jotka ilahduttavat ja auttavat rentoutumaan vauva-arjen keskellä.

• Kotiin kannettu lehtitilaus. Rakastan lehtien selailua ja ennen vauvaa kävin mielelläni kirjastossa lueskelemassa kaikessa rauhassa erilaisia aikauslehtiä. Nyt vauvan kanssa se on jäänyt. Varmasti hänen kanssaankin olisi mahdollista käydä kirjastossa, lukea itse ja pitää hänet samalla tyytyväisenä, mutta jotenkin mahdollinen häiriön aiheuttaminen hiljaisessa tilassa jännittää. Siksi onkin ihanaa, että meille tulee Vauva-lehti kotiin. Vanhempani ovat tilanneet sitä minulle joululahjana jo raskausajoista asti, ja postiluukusta kolahtava lukupaketti on aina yhtä mieluisa yllätys. Lehtien lukeminen on vauva-arjessa kirjojen ahmimista helpompaa, kun keskeytykset eivät häiritse niin paljoa. Yhden artikkelin ehtii lukaista läpi, vaikkei aikaa olisikaan käytettävänä kuin hetki.
• Oma harrastus. En ole juuri ollut erossa vauvasta kuluneen puolen vuoden aikana eikä häntä vierastamisen vuoksi oikein voi vieläkään jättää muiden kuin isänsä kanssa. Alkuun omien menojen vähäisyys ei häirinnyt minua lainkaan, enkä vieläkään koe sen puutteen olevan mikään suuri ongelma. Vietän mielelläni vapaat hetket eli vauvan uniajat kotosalla puuhastellen. Nyt sovimme kuitenkin miehen kanssa, että tästedes kerran viikossa minulla on pari tuntia sellaista aikaa, kun voin lähteä kotoa ilman vauvaa. Vaikka juuri sinne kirjastoon! Selailin myös erilaisia kursseja ja viikoittaisia harrastuksia netistä, mutta vielä en halua sitoutua mihinkään säännöllisesti.
• Usko. Tavoitteenani on ollut, että pitäisin päivässä kaksi lyhyttä rukous- ja Raamatunlukuhetkeä: toisen aamulla itsekseni ja toisen yhdessä puolison kanssa illalla ennen nukkumaanmenoa. Yhteinen hetki onnistuu jo hienosti ja mies saa pidettyä aamutuokionsakin päivittäin, mutta minulta aamun rukoushetken järjestäminen ei ole ottanut onnistuakseen. Herään samaan aikaan vauvan kanssa, ja kun imetykset, vaipanvaihdot, pukemiset, omat aamutoimet ja ensimmäisille päiväunille nukuttelut on hoidettu, en useinkaan enää muista koko asiaa, kun päivän aktiviteetit rullaavat jo käynnissä. Onneksi sentään kännykän Raamattusovellus antaa aina päivän jakeen luettavakseni. Pieni hiljentyminen antaa voimia arkeen. Kun hermo on kireällä, pelkkä lyhyt rukous saa usein kierrokset laskemaan.

• Parisuhdeaika. Kun vapaa-aika on vähissä, helposti vauvan päikkäriajat tai yöunet illalla tulee käytettyä niihin omiin harrastuksiin ja puuhiin. Tasapaino parisuhdeajan ja oman ajan välillä on kuitenkin tosi tärkeä juttu. Vielä hetki sitten meillä ei ollut miehen kanssa mitään selkeää kivaa yhteistä tekemistä, jota olisimme voineet tehdä kahdestaan kotosalla, ja sen kyllä huomasi. Vaikka mies on paljon kotona ja jaamme jatkuvasti arkea, on myös rentoutuminen kumppanin kanssa tärkeää. Nyt aloimme pelaamaan Kingdom Come: Deliverance -peliä yhdessä ja olemme tykänneet siitä tosi paljon. On mukavaa, että omiin hommiin vetäytymisen sijaan voi vauvan nukahdettua istahtaa vierekkäin sohvalle nollaamaan aivoja yhdessä.
• Käsityöt. En ole nyt hetkeen virkannut, kun erilaisia projekteja on tullut kuluneen vuoden aikana toteutettua jo niin paljon eikä vauvakaan ole erityisesti mitään vailla. Käsityöharrastukseni meneekin aaltoliikkeissä. Välillä etsin inspiraatiota ja heilutan virkkuukoukkua jatkuvasti, välillä homma jää pienelle tauolle. Nyt hetken hengähtämisen jälkeen olen alkanut taas selailla Pinterestiä ja ihailla keväisiä shortsihaalareita. Sellainen olisi aika söpö kesäasu vauvalle…
• Kännykkä. Vaikka kännykän räpellystä kritisoidaan usein ja itsekin yritän pitää käytön järkevällä tasolla, ei puhelimen selailu ole mielestäni todellakaan yksinomaan negatiivinen asia. On ihan ok ottaa päivän mittaa pieniä omia hetkiä somessa ja netissä silloinkin, kun ei ehdi istahtaa kunnolla tietokoneen ääreen. Ajankäytön ei aina tarvitse olla järkevää ja tehokasta. Välillä pieni aivoton sometuokio antaa sopivasti virtaa jaksaa taas.

Millaiset pienet tai suuremmat asiat auttavat teitä jaksamaan arjessa?

Erilaiset lastenvaatemerkit ovat kasvattaneet viime vuosina runsaasti suosiotaan ja uusia kotimaisia, eettisesti tuotettuja lastenvaatemerkkejä Vimmasta Kaikoon on putkahdellut viimeisen viiden vuoden aikana esiin kuin sieniä sateella, kulunutta ilmausta käyttääkseni. Lastenvaatteista on tullut monille vanhemmille jopa eräänlainen harrastus. Mungolifen Anna kirjoitti jonkin aikaa sitten blogissaan ajatuksiaan lasten merkkivaatteista, ja innostuin hänen tekstinsä pohjalta pohtimaan aihetta itsekin. Siinä missä Anna käyttää lapsillaan melko runsaasti merkkivaatteita, meillä niitä ei ole lainkaan. Yhden suloisen vaaleanpunaisen Metsolan jumpsuitin vauva sai pienenä lahjaksi äidiltäni, mutta muuten hänen vaatekaappinsa sisältää lähes sataprosenttisesti edullisia kirpputoriostoksia. Miellän itse lasten merkkivaatteiksi esimerkiksi Gugguun, Papun, Mini Rodinin ja monet muut tyyliin, laatuun ja eettisyyteen panostavat merkit, joiden hinnat ovat selvästi markettikuteita korkeampia.

Mielestäni todella hienoa, että lasten merkkivaatteissa nimenomaan eettisyys on niin suuressa arvossa. Hyvät tuontanto-olosuhteet, laadukkaat materiaalit ja vaatteiden pitkäikäisyys ovat huippujuttuja, ja sama trendi saisi lyödä vielä vahvemmin läpi aikuistenkin pukeutumisessa. Lastenvaatteiden harrastaminen ilmiönä saattaa kuitenkin monilla lisätä kuluttamista, joten sinänsä kyseessä on vähän kaksipiippuinen juttu. Totta kai on parempi ostaa kymmenen laadukasta, pitkään kestävää ja eettisesti tuotettua vaatetta kuin sama määrä pikamuotia, mutta kaikista parasta olisi aina jättää ostos tekemättä tai kierrättää jo olemassa olevaa. Uusimpien droppien kyttääminen ja tyylikkäiden asuyhdistelmien ihailu herättää herkästi shoppailuhalua sellaisiinkin vaatteisiin, jotka eivät ole aidosti välttämättömiä tai jotka voisi yhtä lailla hankkia käytettyinä.

Muutenkin vauvojen ja lasten kohdalla pätee usein samanlainen kulutusvillitys kuin vaikkapa häiden yhteydessä. Vauva on pieni vain hetken ja niin suloinen, että sen perusteella oikeutetaan kaikenlaisen tarpeettomankin materian haaliminen. Hurahdetaan vaikka söpöihin pipoihin tai nätteihin mekkoihin, ja yhtäkkiä niitä onkin kaapissa kaksitoista. Tietenkin samaa tapahtuu yhtä lailla halpojen ja kyseenalaisissa olosuhteissa tuotettujen vaatteiden kohdalla, mutta väittäisin, että lisääntynyt huomio ja ”harrastuneisuus” lasten pukeutumisen ympärillä on saanut tavan tallaajatkin miettimään lastensa vaatetusta aiempaa enemmän ja ehkä nostamaan standardejaan sen suhteen, millaisia kuteita pienten päälle huolitaan.

Monet kehuvat merkkivaatteiden jälleenmyyntiarvoa ja sitä, että eteenpäin myydessä käytetystä Gugguusta saa huomattavasti suuremman prosenttiosuuden takaisin kuin ketjuliikevaatteesta. Arvo ei putoa samalla tavalla. Jos uutena ostetusta 40 euron piposta saa Facebook-kirpputorilla vielä lähemmäs kolmekymppiä, ei pipon hinnaksi jää lopulta kuin kymppi. Sen verran markettienkin päähineet kustantavat. On totta, että huolellisella jälleenmyynnillä merkkivaateharrastus ei välttämättä maksa maltaita, mutta itselleni tällainen aiheuttaisi silti liikaa stressiä vaatteiden käyttöön liittyen. Jos tahra tai reikä pilaisi tuotteen, voisi rahoille sanoa hyvästit. Lisäksi fakta on, että vaikka merkkivaatteen hinnaksi ei myymisen jälkeen jäisi kovin paljoa markettivaatetta enempää, ei meidän opiskelijaperheellämme ole varaa edes niihin ketjuliikevaatteisiin uutena. Kympin laittaminen vauvan pipoon on meille täysin vieras ajatus, kun käytettynä ja ilman merkkiä sellaisen saa eurolla tai parhaimmillaan ilmaiseksi. Omalla kohdallani kysymys merkkivaatteiden hankkimisesta ei siis ole siinä mielessä realistinen, että kokisin niiden olevan itselleni edes vaihtoehto. Mutta aihetta on kiva pohtia hypoteettisesti ja siltä kannalta, miten toimisi sitten tulevaisuudessa, kun tulotasomme on toivon mukaan ihan erilainen kuin tätä nykyä.

Uuden vaatteen ei tarvitsekaan olla halpa, koska uuden ostamiseen pitäisi sisältyä aina paljon harkintaa. Tietenkin järkevissä työoloissa ja eettisesti valmistettu tuote maksaa enemmän kuin halpatyövoimalla hikipajassa suhaistu tekstiili. Mutta väitän, että merkkivaatteissa maksaa kyllä muukin kuin vain laatu ja eettisyys: myös statusarvolla on hintansa. Jos minulla olisi enemmän rahaa käytettävissä ja varaa valita, ostaisin kaikkein mieluiten eettisesti tuotettuja käytettyjä vaatteita. Maksaisin mieluusti ekstraa hyvistä tuotanto-olosuhteista, mutta tyylin ja statuksen kaltaisia asioita en sen sijaan pidä arvossa. Vaikka haluan totta kai, että vauvan asut näyttävät kivoilta, tietynlainen merkkivaatteiden ympärillä pyörivä ulkonäkökeskeisyys tuntuu itselleni tosi vieraalta. Minulle riittää, kunhan vaatteet ovat siistejä, ehjiä ja sopivat yhteen. Tuntuisi nihkeältä maksaa ylimääräistä siitä, että joku kuosi tai merkki sattuu olemaan muodikas ja haluttu. Melkein jopa päinvastoin. Vaikka monet lasten merkkivaatteet ovat tosi nättejä ja kuosit hauskoja, huomaan, että suosituimpia niistä näkyy kaikkialla niin paljon, että niihin on jo ihan kyllästynyt. Persoonallisemman ja tuoreemman kokonaisuuden saattaa saada aikaan juuri niillä vanhoilla merkittömillä kirppisvaatteilla, joita ei ole viime vuosina muiden lasten päällä juuri näkynyt.

Koska lasten merkkivaatteet ovat trendikkäitä ja monet kuosit helposti tunnistettavissa, kytkeytyy jälkikasvun pukemiseen herkästi myös jonkinlainen statusviestintä. Sama ilmiö ulottuu merkkivaatteiden lisäksi moniin muihinkin vauvatarvikkeisiin ja lasten tuotteisiin. Sitä on aika vaikea sanoittaa, mutta kyllä te tiedätte: on niitä, jotka kulkevat Bugaboon tuliterissä rattaissa, sisustavat lastenhuoneen Stokkella ja käyttävät merkkivaatteita, ja niitä, joilla on vuoden 2010 kirpparirattaat ja päällä serkun lasten vähän jo nukkaantuneet kuteet. Eikä kummassakaan ole tietenkään mitään pahaa. Kyllähän aikuisten ihmistenkin pukeutuminen vaihtelee ja joillekin ulkonäköön ja tyyliin panostaminen on tärkeämpää kuin toisille. Vanhemmuus on kuitenkin tosi herkkä alue, jossa suosituksia on joka lähtöön ja jokainen tahtoo tehdä parhaansa ja tarjota lapselleen parasta. Ehkä siksi lapsen tarvikkeiden kohdalla kokee helpommin suorituspaineita ja syyllisyyttä. Olenko huono äiti, kun en hanki lapselleni sitä kaunista, eettisesti tuotettua luonnonkumista ja homevapaata kylpylelua, vaan hänen kylpyhetkiensä hupina ammeessa uiskentelee keittiön kaapista eläköitynyt muovikauha? Olenko hirveä, jos minulla ei ole varaa ostaa hänelle Suomessa ommeltuja housuja, vaan vain niitä vähän kyseenalaisia, ehkä lapsityövoimalla jossain tuolla Bangladeshissa valmistettuja alekuteita?

Siinä missä ketjuliikkeestä osteleva syyllistyy nykyisistä eettisyystrendeistä, vastaavasti vauvan tarvikkeisiin ja merkkivaatteisiin runsaasti rahaa laittava vanhempi saattaa kohdata ikävää arvostelua. Mikä tuokin luulee olevansa, rikas materialistinen hienostelija. Vaikka harva merkkivaatteita ostava varmastikaan katsoo nenänvarttaan pitkin niitä, jotka eivät panosta lastensa pukeutumiseen yhtä paljon – kyse on usein enemmänkin stereotypioista ja ennakkoluuloista. Pelätään, että toisella tavalla toimiva arvostelee omaa valintaa, joten torjutaan toisen osapuolen oletettu kielteinen arvio sillä, että yritetään ehtiä haukkua hänet ensin: ”en kyllä haluaisi olla mikään trendien perässä juokseva tyhjäpää”. Toki varmasti on olemassa myös paljon oikeaa ulkonäkökeskeisyyttä, statuksen pönkittämistä merkkivaatteilla ja jonkin tyhjiön täyttämistä kalliilla materialla, ja se on tosi surullista. Mutta se, että ajatellaan, että ulkoisten seikkojen perusteella voitaisiin päätellä toisesta ihmisestä paljonkin, on ikävää yhtä lailla.  Lapset käyttävät ja tarvitsevat vaatteita joka tapauksessa, joten jokainen tehkööt valintansa omien intressiensä ja prioriteettiensa mukaan. On hienoa, että jotkut haluavat ostaa hintavampia ja eettisesti valmistettuja merkkivaatteita, mutta ihan yhtä hyvin ja huomattavasti halvemmin lapsen saa puettua myös kirpputorin tai kavereiden vanhoilla vaatteillakin.