Innostuin raskausaikana pitkästä aikaa käsitöistä. Vauvalle oli helppo toteuttaa monia ihania, simppeleitä virkkausprojekteja, ja sainkin muutamassa kuukaudessa tehtyä varsin kiitettävän kokoelman virkkuutöitä aina helpoista tuttinauhoista ja pannoista vähän monimutkaisempiin helistimiin ja töppösiin. Virkkaus oli rentouttavaa ja virkistävää ajanvietettä, ja oli mukavaa, kun tiesi valmiiden töiden oikeasti pääsevän käyttöön pienellemme.

Nyt vauvan synnyttyä virkkaustahtini on hidastunut huimasti, kuten odottaa saattoikin. Virkkaaminen vaatii kahta kättä ja ainakin minulla myös katseen kohdistamisen työhön, eli toisin kuin vaikka kännykän selaaminen, se ei suju yhdellä kädellä tai pikaisesti parin minuutin väleissä. Muutaman kerran olen virkannut telkkaria katsoessa, mutta silloin kyseessä täytyy olla ohjelma, jossa kuunteleminen ja vilkuilu riittävät kärryillä pysymiseen. Vauvan nukkuessa vapautuneet kädet tulee helposti hyödynnettyä vaikkapa juuri blogipostausten näpyttelyyn tai ruoanlaittoon.

Joitain pieniä projekteja olen silti saanut tehtyä. Vauva tykästyi Philips Avent-tuttiin, jossa on erillinen rinkula tuttinauhaa varten ja johon tuttirenkaalla varustetut, aikaisemmin tekemäni nauhat eivät siksi sovi. Virkkasinkin hänelle siniseen tuttiin hyvin mätsäävän tuttinauhan yhden illan aikana. Lisäksi toisena pienempänä työnä tein vauvalle rusettipannan ristiäisiä varten. Valkoinen panta vaaleanpunaisella yksityiskohdalla viimeisteli kivasti hänen juhlalookkinsa.

Viimeisimpänä ryhdyin virkkaamaan vauvalle villahousuja talveksi. Tein jo raskaana ollessani bebelle yhdet, vastasyntyneen kokoa olevat pöksyt, joten ohje oli minulle entuudestaan tuttu. Tällä kertaa valitsin paksumman harmaan langan ja tähtäsin suunnilleen reiluun 68-kokoon, jotta housut lämmittäisivät ja mahtuisivat jalkaan kylmemmillä keleillä. Harmaa lanka hupeni nopeammin kuin olin olettanut, joten tein langan riittävyden vuoksi lahkeisiin rusehtavat yksityiskohdat. Jos olisin tajunnut jo aikaisemmassa vaiheessa, että harmaa lanka loppuu kesken, olisin sijoittanut ”polvipaikan” hieman ylemmäksi ja tehnyt myös vyötäröresorin rusehtavassa sävyssä, mutta ihan kivat nämä mielestäni näinkin ovat. Onnistuin tosin kaiken huipuksi vielä äitiaivoillani laskemaan lahkeiden silmukkamäärät epätasaisesti, eli toinen lahje on hieman toista kapeampi. Toivon, että virhe ei kuitenkaan erotu juurikaan housuja päällä pitäessä.

Kuten kuvasta näkyy, housut eivät ole vieläkään aivan valmiit. Virkkasin niitä muutaman päivän oikein tehospurtilla, mutta nyt ne ovat odotelleet laatikossa inspiraation iskemistä jo pari viikkoa. Virkattavia rivejä ei puutu enää kuin muutama, mutta lankojen päättelyyn ja muuhun viimeistelyyn kuluu toki oma aikansa siihenkin. Onneksi talveen ja vauvan venähtämiseen housujen käyttöön sopivaan pituuteen on vielä hyvin aikaa. Yritän pitää virkkausharrastusta yllä jotenkuten nyt vauva-arjen pyörityksessäkin, mutta luultavasti painotan jatkossa lyhyempiä, parin illan projekteja. Minulle on tärkeää, että kaikki tekeleeni ovat oikeasti käyttökelpoisia eivätkä jää vain turhakkeiksi kaappeihin pyörimään. Nyt, kun kaikenlaista on tullut jo virkkailtua, akuutteja tarpeita esimerkiksi tumpuille tai virkatuille leluille ei ole. Siispä hidastunut tahti ei haittaa yhtään, vaan voi nautiskella rauhassa virkkaushetkistä aina silloin tällöin, kun tulee sopiva fiilis.

Aiemmat virkkaukseen liittyvät postaukseni:

Käsityökärpäsen purema

Lisää valmistuneita käsitöitä

Virkkuukoukulta tullutta

Viimeiset virkkaukset ennen vauvaa

Kun olin lapsi, meillä vietettiin nimipäiviä joka vuosi. Ei mitenkään suurieleisesti, mutta kuitenkin sen verran, että ne toivat kivan piristyksen arjen keskelle. Tai no, yhtenä vuonna sain kyllä isovanhemmiltani toisen nimeni nimipäivänä nukkekodin alakerran, tarroja ja vielä jonkun muunkin lahjan, jota en enää muista – se oli tosi överiä ja muistelin sitä pitkään, mutta todellisuudessa lahja ei kyllä tainnut edes suoraan liittyä nimipäivään, vaan kauppareissu ja nukkekodin hankinta vain sattuivat osumaan tuolle päivälle. Yleensä nimppareiden kunniaksi sai onnittelun ja jonkin pienen lahjan tai herkkua. Edelleen äitini laittaa aina viestillä onnittelut, jos jommallakummalla meistä lapsista on nimipäivät.

Nyt vanhemmalla iällä nimipäivä ei varmaan edes muistuisi mieleeni ilman juuri tuota äitini onnitteluviestiä. Mieheni perheessä nimipäiviä ei ole vietetty ikinä mitenkään, ja hänen mielestään se on täysin turha ”merkkipäivä”. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta toisaalta en ollenkaan. En itse vietä juurikaan edes synttäreitä enkä siinä mielessä kaipaa nimipäiviini mitään sen kummempaa juhlintaa. Toisaalta arjessa ei kuitenkaan ole koskaan liikaa juhlan aiheita, ja pieni muistaminen tai spesiaalius tuo aina hyvän mielen. Aivan hyvin nimipäivääkin voi siis käyttää aiheena ilahtua ja ilahduttaa. Onhan se hauskaa ja vähän pöhköä juhlia omaa nimeä, mutta en tiedä, miettiikö valtaväestö vaikka pääsiäisenäkään kovin paljoa sen alkuperää.

Vaikken itse ole aikeissa aloittaa ihmeempää nimppareiden viettoa omana nimipäivänäni, olen miettinyt, millaisen perinteen haluamme lapsillemme luoda. Minulle nimipäivä oli lapsena kiva pieni ekstrajuttu, joten haluaisin kyllä siirtää sen ilon eteenpäin. Vauvamme nimi on kuitenkin sen verran harvinainen, että sen puoleen etu- kuin toista nimeäkään ei löydy tavallisesta almanakasta. Lähes kaikille, erikoisemmillekin nimille on kuitenkin määritetty omat epäviralliset merkkipäivänsä. Googlasin tätä postausta kirjoittaessani huvikseni, milloin vauvamme nimipäivä olisi – ja se on hänen syntymäpäivänään. Voiko olla todellista, mikä sattuma! Varsinkin, kun olemme päättäneet nimen jo vuosia ennen vauvan syntymää, enkä tiennyt aiemmin edes sitä, kenen ”oikea”, virallinen nimipäivä hänen synttäreinään on.

Jos siis haluaisimme juhlistaa vauvan nimipäivää, pitäisi meidän käyttää hänen toisen nimensä epävirallista päiväystä. Tuntuu sen verran kaukaa haetulta, että pointti ehkä katoaa jo minunkin mielestäni liiaksi, vaikkei kalenteriin päätymisellä tietenkään sinällään pitäisi olla merkitystä juhlimisen kannalta. Sitä paitsi meillä on valmiina kaksi pojannimeä vauvan potentiaalisille sisaruksille, ja niistäkin vain toinen löytyy virallisesta almanakasta. No, onneksi vauva ei vielä ainakaan pariin vuoteen ymmärrä nimipäivänsä päälle kuitenkaan. Linjauksen päättämisellä ei siis ole mikään kiire. Olisi kuitenkin kiva kuulla, millaisia nimipäivänviettotapoja teillä muilla on. Onko Suomessa edelleen tyypillistä juhlistaa nimppareita, vaikka harvinaiset nimet yleistyvätkin koko ajan ja yhä harvemman etunimi löytyy kalenterista? Pidättekö nimipäivän muistamista olennaisena, vai onko se vain päivä muiden joukossa?