Lokakuu on harvan suosikki ja kaipaa ehkä pienen erityisen piristysruiskeen. Päätinkin suhtautua kuluneeseen viikkoon positiivisen kautta ja koota jokaiselle aakkosten kirjaimelle jonkin kivan jutun kuluneelta viikolta. Jotta homma ei aiheuttaisi liikaa harmaita hiuksia ja kykenisin pysymään iloisella mielellä myös listaa kootessani, skippasin suosiolla liian vaikeat kirjaimet 😀 Tässä siis kuulumisia viimeiseltä seitsemältä päivältä kohokohtien, mukavien yksityiskohtien ja arjessa auttavien asioiden näkökulmasta.

Arki. Tämä viikko on ollut varsin tavallinen – pääosassa on ollut juuri se perusarki, mistä kaikki muutkin viikot koostuvat. Ja just se on usein parasta.

Big Brother. Aamumme kulkevat nykyisin vakiokaavalla: kun vauva vielä nukkuu, pidämme pienen herkkuhetken ja katsomme edellisiltaista BB-koostetta.

Elämänrytmi. Olemme omaksuneet nyt äitiyslomalla todella rennon elämänrytmin, ja nautin siitä suunnattomasti. Vauvan kanssa ei aina pysty olemaan kovin aikaansaava, joten on kiva vain ottaa chillisti ja nautiskella rennosta meiningistä.

Frisbeegolf. Kävimme miehen ja yhden kaverin kanssa kokeilemassa ekaa kertaa vuosikausiin frisbeegolfia. Frisbeet olivat huonosti lentäviä halppiksia, tuulisen kolea sää ei ollut paras mahdollinen heittelyyn ja hävisin reilusti, mutta meillä oli silti hauskaa.

Google. Arjen pelastaja, joka kertoi minulle tällä viikolla mm. sen, saako tuttipulloja pestä astianpesukoneessa.

Häät. Olimme lauantaina ystäväni häissä. Oli aivan ihanaa! Kaasona päiväni alkoi jo aamusta, mutta hienosti jaksoimme silti juhlia yhteentoista saakka. Vauva oli superreipas, vaikka selvästi kaikki hässäkkä ja ihmisvilinä myös hieman väsyttivät häntä. Päivän aikana hän torkkui useammat päiväunet vaunukopassa, mutta iltaa kohti ei meinannut enää asettua nukkumaan. Ehdin jorata bändin ensimmäisen setin ajan, mutta sitten koimme parhaaksi lähteä kotiin, ettei vauva uupuisi liikaa.

Imetys. Vauvalla on nyt parina päivänä ollut ensimmäistä kertaa pieniä rintaraivarin tapaisia. Toisaalta monella imetyskerralla olemme jääneet imetyksen päätteeksi vielä sänkyyn pötköttelemään, vauva on hymyillyt maailman ihaninta hymyään ja olemme jutelleet ja nautiskelleet yhteisestä hetkestämme. On niin siisti ajatus, että tuo pötkylä on kasvanut ja saanut kaiken energiansa minusta.

Jäätelö. Vaikka kesä meni jo, jäätelö lukeutuu ympäri vuoden suosikkiherkkuihini. Ostimme taas pitkästä aikaa paria uutta lajiketta testiin: mies halusi kokeilla lakritsi-sitruunaa ja minä vanilija-toffeeta.

Kierrätys. Tein hyvän löydön ja bongasin Tori.fi -sivustolta haalarin vauvallemme vain viidellä eurolla. Äitiyspakkauksen talvivaatteet ovat vielä aivan jättimäisiä meidän minille, joten paksumpi haalari tulee tarpeeseen etenkin kantoreppua käyttäessä, kun häntä ei voi suojata makuupussilla.

Laittautuminen. En yleensä koskaan meikkaa ja tukkakin on aina auki, ponnarilla tai joskus harvoin sivuletillä. Olikin hauskaa vaihtelua laittautua pitkästä aikaa oikein kunnolla häitä varten. Simppelin meikin teko onnistui vielä ihan hyvin, vaikka edelliskerrasta on ikuisuus. Tuli kunnon throwback-fiilis, kun näki itsensä peilistä ripsivärillä ja puuterilla ehostettuna.

Mutakakku. Tilasimme Fiksuruoka-kaupasta hävikkiruokaa ja saimme mm. yhdellä sentillä valmiit mutakakkuainekset, joihin tarvitsi sekoittaa vain vettä ja öljyä. ”Leivoin” kakun pienryhmäkokoontumistamme varten. Vaikka maku ei ollut ihan yhtä hyvä kuin perinteiseen tyyliin tehdyssä kakussa, oli herkku sentin hintaan nähden oikein hyvä panostus.

Nauru. Vauva nauroi tällä viikolla ensimmäistä kertaa ääneen! Mieheni höpsötteli ja jalkajumppasi häntä tiistaiaamuna leikkimatolla musiikin tahtiin, ja sekös oli pienen mielestä hauskaa. Illalla sama konsti tepsi uudelleen, ja minäkin pääsin kuulemaan vauvan naurun.

Oravat. Näitä söpöläisiä tuntuu juoksentelevan nyt joka puolella. Yksi ilahdutti meitä kesken häävalokuvauksen tulemalla aivan lähelle ja eräs oravakaksikko herätti koiran metsästyshalut päivälenkillä.

Pulloruokinta. Olen pumpannut muutamaan kertaan maitoa pakastimeen vauvaa varten, mutta testasimme tuttipullosta syöttämistä kunnolla vasta tällä viikolla. Sillä aikaa, kun minä olin kaasoilemassa häävalokuvauksessa morsiusparin apuna, mies kävi vauvan kanssa kotona. Pieni oli syönyt pullosta tosi reippaasti! Ehkä uskallan mennä tässä joku päivä käymään itsekseni jossain, kun vauvan luokse ei tarvitse kiiruhtaa aivan niin nopeasti.

Rakkaus. Olemme tässä kuussa sopineet, että yllätämme miehen kanssa toisemme joka viikko jollain kivalla pienellä ekstrajutulla. Olenkin löytänyt pitkin viikkoa ympäri kotia miehen kirjoittamia söpöjä lappusia.

Sauna. Pääsimme pitkästä aikaa yhdessä saunomaan, kun vauva nukkui niin pitkät päikkärit, että ehdimme sekä lämmittää saunan että mennä sinne samaan aikaan.

Tutti. Vauvan uneen saatteleva ihmekapistus. On jotenkin tosi hellyyttävää, kun ottaa väsyneen vauvan syliinsä, antaa hänelle tutin, keinuttelee ja laulelee vähän ja hän selvästi oikein rentoutuu, rauhoittuu ja valmistautuu käymään unille.

Uudet taidot. Vauvan kehittymistä on niin ihana seurata. Nauramisen lisäksi hän on nyt muun muassa löytänyt kätensä ja nyrkkejä maistellaan tuon tuostakin. Erityisen kivaa on keinutella sitterissä samalla omia käsiä kovaäänisesti lutkuttaen.

Värit. Miten upeat syksyn värit ovatkaan taas ilmestyneet pihalle! Olen aika suuren osan päivistä sisätiloissa, ja remontin vuoksi ikkunoistamme ei näe ulos lainkaan. Onkin aina yhtä ihanaa lähteä koiran kanssa lenkille pirteään syyssäähän.

Wokki. Ostimme pitkästä aikaa ainekset wokkiin. Lämmittävän mausteinen ruoka, johon saa vieläpä upotettua runsaasti kasviksia ja juureksia, sopii loistavasti syksyyn.

Ystävät. Ystäväni häissä oli paikalla pari vanhaa kaveria, joita en ole ennen näitä hääkuvioita nähnyt aikoihin. Lisäksi tapasin  viikon aikana pienryhmäporukkaa, perhekerhoilijoita sekä parasta ystävääni.

Zzz. Hyvät yöunet tekevät ihmeitä! Kuten juuri viime postauksessa kirjoitinkin, meillä on nukuttu viime aikoina tosi hyvin.

Äitiyspakkaus. Vauva on kasvanut sen verran, että aiemmin valtavilta näyttäneet äitiyspakkauskuteet alkavat vihdoinkin olla sopivia. Mikä voisikaan olla söpömpi kuin hauskan retroihin potkuhousuihin puettu vauvanpötkylä?

Vauvamme on aina ollut todella hyvä nukkumaan. Jo aivan alkuvaiheessa hän nukkui 2-4 tunnin yhtenäisiä pätkiä, ja nyt vajaan kolmen kuukauden iässä hän saattaa vedellä sikeitä yli kahdeksan tuntia putkeen ilman ongelmaa. Päiväunetkin maittavat niin hyvin, että toisinaan minulle ehtii tulla niiden aikana jo ikävä pikkutyyppiä. Vauvan nukkumisessa on kuitenkin ollut monenlaisia vaiheita. Vähitellen olemme löytäneet yhä parempia toimintatapoja juuri meidän vauvamme nukutteluun.

Vauva on nukkunut alusta asti omassa sängyssään meidän makuuhuoneessamme. Aluksi hän torkkui pinnasänkyyn nostetussa äitiyspakkauksen laatikossa, mutta kun pahvilaatikon seinämät alkoivat paukkua yöllisten huitomisten myötä, otimme laatikon vajaan parin kuukauden iässä pois ja jätimme ainoastaan pakkauksessa tulleen patjan ekstrapehmikkeeksi pinnasängyn patjan päälle. Kun haluan imettää neitiä öisin, käyn nostamassa hänet viereeni meidän sänkyymme. Koska tyyppi on varsin pikainen ruokailija ja maha tulee täyteen noin kymmenessä minuutissa, en nukahda vauva kainalossa, vaan pidän ruokailun päätteeksi häntä pienen hetken pystyasennossa mahdollisen röyhtäyksen varalta ja lasken sitten takaisin omaan petiinsä. Hän nukahtaa yösyöttöjen jälkeen ongelmitta, vaikka aamua kohti ähistelyn ja piereskelyn määrä ennen syvempään uneen palaamista kasvaakin. Yöherätykset eivät ole meillä muodostaneet missään kohtaa ongelmaa. Päinvastoin, kun vauva alkoi nukkua pidempiä pätkiä, saatoin itse herätä parin tunnin välein vanhasta tottumuksesta, vaikka bebe ei olisi päästänyt inahdustakaan.

Sen sijaan illat ja vauvan saaminen unille ovat olleet se haastavin paikka meidän unitaipaleellamme. Reilun kuukauden ikäiseksi asti vauva kärsi kovista vatsavaivoista, jotka saattoivat itkettää häntä pitkiäkin aikoja. Pari kertaa hysteerisen itkun sai loppumaan tuntien jälkeen vasta, kun häntä kantoi turvakaukalossa ympäri olohuonetta white noisen kohistessa taustalla. Iltoihin kuului vakiojuttuna parin tunnin sylissä hyssyttelyt, ja vauvan viimein nukahdettua kömmin aina saman tien itsekin peiton alle. Siinä missä monet vauvat ilmeisesti nukahtavat iltaisin rinnalle, meillä syöminen ei koskaan toiminut nukuttavana juttuna. Päinvastoin, jos nukutteluun meni niin kauan, että hänelle ehti tulla uudelleen nälkä, imetyksen jälkeen kesti taas vähintään tunti, että unihiekka rupesi hiipimään takaisin silmiin. Uskoakseni kyse oli siitä, että imettäessä vauva nieli ilmaa, joka kiusasi mahassa ja häiritsi nukahtamista.

Vauvan kasvaessa vatsavaivat ovat hiljalleen helpottaneet. Kokeilimme Cuplatonta, vaihdoimme D-vitamiinin vesipohjaiseen ja sängynpääty oli koko äitiyspakkauksessa nukkumisen ajan kohotettu. Ruokailun jälkeen pidimme vauvaa pystyasennossa ja yritimme mahajumpan avulla saada ilmat pois vatsasta. En ole varma, mikä lopulta toi avun – ehkä isoin merkitys on ollut ihan vain sillä, että hän on kasvanut. Vähitellen itkuisuus on kuitenkin vähentynyt merkittävästi. Edelleen mahasta kuuluu pluplutus ja välillä vauvaa harmittaa ja vääntelehdityttää, mutta yleismeininki on muuttunut huomattavasti hyväntuulisemmaksi. Illalla nukahtamiseen itkun poisjääminen ei kuitenkaan vaikuttanut heti mitenkään. Vielä muutama viikko sittenkin nukkumatti saapui hakemaan vauvan yöunille vasta puolenyön jälkeen. Vaikka häntä ei erityisesti tuntunut harmittavan mikään, vauva maata pötkötti sylissäni silmät auki kaukaisuuteen katsellen sen samat tunnin-pari joka ilta. Väsy tuntikausien valvomisen jälkeen oli jo taatusti kova, mutta jostain syystä hän vain sinnitteli hereillä. Onneksi aamuisin vauva nukkui sitten vastapainoksi pitkään. Omalle unirytmilleni pikkutunneille saakka valveilla keikkuminen ei silti ollut se ihanteellisin rytmi.

Pikkuhiljaa olemme kuitenkin saaneet aikaistettua nukkumaanmenoa. Käänteentekevä juttu oli, kun vauva yksi ilta nukahti ”päiväunille” puoli kahdeksan aikaan. Vaikka epäilin, että siihen aikaan nukutut torkut vain viivästyttäisivät yöunille pääsemistä entisestään, annoin hänen nukkua. Ja vauva heräsikin vasta puolenyön jälkeen, nukahti takaisin tunnin kuluttua ja nukkui tyytyväisenä pelkillä ruokatauoilla aamuun asti! Tämän jälkeen nukahtaminen venyi vielä parina kertana lähemmäs keskiyötä, mutta on nyt vakiintunut siihen kymmenen korville. Parina iltana vauva on jopa nukahtanut jo vauvojen kulta-aikaan, kahdeksalta.

Lisäksi olemme nyt vihdoin päässeet eroon iltojen nukuttelurumbasta. Tässä suurena apuna ovat olleet tutti sekä Swaddle Up -kapalopussi. Nykyisin vain otan vauvan syliin, kun hän alkaa näyttää uniselta, ja annan hänelle tutin. Hän päästää korkeintaan pari pientä itkunparahdusta, mutta alta viiden minuutin pystyn laskemaan hänet omaan sänkyyn kapalopussin sisään. Muutaman kertaan täytyy ehkä käydä vielä laittamassa tuttia takaisin suuhun, mutta muutoin hän nukahtaa itse sänkyynsä.

Kokeilimme kyllä tuttia ja kapalopussia jo vauvan ollessa ihan pieni, mutta jostain syystä vielä silloin ne eivät tuntuneet auttavan nukahtamiseen. Vauvamme on aina huolinut tutin, mutta emme oikeastaan käyttäneet sitä alkuun juurikaan. Tutin syöminen kelpasi hänelle nimittäin vain silloin, kun hän oli jo valmiiksi hyvällä tuulella, ja itkuisena se sylkäistiin mahdollisimman kauas. Tutista ei siis ollut tavallaan mitään hyötyä, koska hyväntuulisena vauva oli hyväntuulinen tutista riippumatta ja harmiin siitä ei ollut mitään apua. Kapalopussissa vauva puolestaan alkuun vain hermostui, kun ei saanut huitoa käsillä ja jaloilla vapaasti. Veikkaan, että tutti ja pussi ovat ruvenneet toimimaan nukuttelussa siksi, että vauva on nykyisin tarpeeksi tyyni kyetäkseen rauhoittumaan niiden avulla. Silloin, kun nukahtaminen oli ison itkun ja vatsanväänteiden takana, hän oli liian hysteerinen ”hyödyntääkseen” apuvälineiden rauhoittavia ominaisuuksia.

Vaikka koen, että eniten vauvan nukkumiseen ovat vaikuttaneet aivan meistä vanhemmista riippumattomat tekijät, ainakin sen olen oppinut, että eri toimintatapoja kannattaa testata säännöllisin väliajoin uudelleen. Vaikka jokin keino ei olisi toiminut kuukautta aiemmin, nyt voi olla jo toinen ääni kellossa. Ja kaikkeen tottuu. Aluksi olin usein aivan ärsyyntynyt vauvaa nukutellessani, mutta kun siitä muodostui jokailtainen rutiini, johon olin varautunut, ei se tuntunut enää ollenkaan niin pahalta. Toisaalta myös hyvät yöunet alkaa nopeasti ottaa itsestäänselvyytenä. Neljän kuukauden hulinoita siis odotellessa – voi tehdä aika tiukkaa siirtyä takaisin jatkuviin yöherätyksiin, kun on päässyt jo tovin nauttimaan hyvin nukkuvan vauvan luksuksesta.