Uskon Jeesukseen, ja usko on aina näytellyt suurta roolia elämässäni. Koen, että se on vankka perusta, jolle maailmankatsomukseni, arvomaailmani ja oikeastaan koko elämäni valintoineen pohjautuu. Olen tavannut niin mieheni kuin monet lähimmät ystävänikin seurakunnassa, ja jos minun pitäisi sanoa, millä asialla on ollut eniten vaikutusta elämääni, ihmissuhteisiini ja koko minuuteeni, usko olisi listan kärkipäässä. Viime aikoina uskontoaiheista kirjoittaminen tänne blogiin on kuitenkin tuntunut hyvin vaikealta.

En ole ylipäätäänkään ollut ikinä ihminen, joka toisi uskoaan kovin rohkeasti tai selvästi esiin muualla kuin toisten uskovien piirissä. Olen kyllä saattanut kertoa esimerkiksi opiskelukavereille kuulumisten vaihdon yhteydessä, että kävin viikonloppuna seurakunnassa, mutta mitään selkeää ”hei, olen muuten uskovainen” -repliikkiä ei suustani juuri kuule. Jotenkin omista mielipiteistä on kokenut helpommaksi pysyä hiljaa, kun maailmankuvani eroaa monessa asiassa niin jyrkästi muiden keskustelun osapuolten kannoista. Vuorovaikutus tuntuu usein helpommalta ja turvallisemmalta, kun asia ei muodosta minun ja toisen osapuolen väliin tiettyä epäluuloisuuden muuria, jolla aika monet tuntuvat uskoviin suhtautuvan. Harvoin hyvänpäiväntuttujen kanssa myöskään pystyy keskustelemaan aiheesta niin perusteellisesti ja avoimesti, että siitä voisi olla hyötyä ajattelutapojen laajentumisen kannalta.

Suurin syy hiljaisuuteeni onkin varmasti pelko. Se, etten halua leimautua toisten silmissä pelkäksi aivopestyksi ja ahdasmieliseksi idiootiksi. On turvallisempi olo, kun tulee kohdatuksi ihan normaalina tyyppinä, ei jonain uskovaishihhulina. Toisaalta siinä, etten kerro asiaa suoraan, on myös varjopuolensa. Muut pysyvät aina ikään kuin käsivarren mitan päässä, kun he eivät tiedä minusta tätä asiaa, sitä, mille identiteettini ja ajatusmaailmani perustuu. Minulla on toki ihania ystäviä myös hengellisten piirien ulkopuolelta, ja he tietävät minun uskovan Jumalaan ja käyvän seurakunnassa, mutta jopa heille koen usein vaikeaksi aiheeseen liittyvien ajatusteni ilmaisemisen suoraan. Juttelemme aina kaikesta muusta. Paljolti kyse on nimenomaan omasta pelostani: kyllä he ehkä ymmärtäisivät, mutten vain itse uskalla kertoa.

Samasta syystä uskonnon käsittely blogissa tuntuu vaikealta. Olen kyllä kirjoittanut kuluneen vuoden aikana muutamia uskoa käsitteleviä tekstejä, mutta nykyisin en oikein tiedä, mistä näkökulmasta aihetta olisi luontevaa lähestyä. Kun julkaisin blogiani Bloggerissa täysin anonyymina ja lukijoita oli yksi kappale (oma mieheni), pystyin kirjoittamaan ajatuksiani varsin sensuroimattomasti ja miettimättä, millaisia reaktioita ne mahdollisesti lukijoissa aiheuttaisivat. Saatoin kirjoittaa siten, kuin lukijakuntana olisivat muut uskovaiset ja kristillisistä teemoista perillä olevat henkilöt. Nyt Lilyyn siirtymisen myötä blogiin kuitenkin eksyy ihan oikeita lukijoita, joista valtaosalle kristilliset aiheet tuskin aukeavat ihan yhtä itsestäänselvästi kuin seurakuntakavereilleni tai hengellisissä piireissä aktiivisesti pyöriville uskoville. Pelkään väärinymmärryksiä, ja ehkä syvemmän hengelliset aiheet menisivät tavallisilta tallaajilta myös yli hilseen. Lukijalle, joka ei itse ole uskossa, Raamatusta kumpuavat pohdinnot tai oman henkilökohtaisen Jumalasuhteeni puiminen eivät todennäköisesti olisi millään muotoa mielekästä tai mielenkiintoista luettavaa. Siksi olen pysytellyt teemasta hissukseen ja keskittynyt perhe- ja lifestyle-aiheisiin.

Mieheni on koko bloggaustaipaleeni ajan ollut sitä mieltä, että minun kannattaisi tuoda blogissa selkeämmin esiin uskoani. Keskustelimme aiheesta taas taannoin koiralenkillä. Osittain olen samaa mieltä hänen kanssaan: olisi kiva kirjoittaa välillä kristillistäkin sisältöä. Tuntuu kuitenkin vaikealta yhdistää nämä eri paletit, ”tavallinen” blogisisältö ja hengelliset aiheet. Vaikka olen kristitty, mietin tietenkin arjessani paljon muitakin asioita, eikä uskon mielestäni tarvitsekaan paistaa läpi jokaisesta tai edes valtaosasta postauksia. Voisin toki kirjoittaa välillä hengellisiin teemoihin liittyviä tekstejä ja kohdentaa ne selkeästi uskovalle yleisölle, mutta silloin ne tavalliset tyypit, jotka haluavat lähinnä lukea elämästä vauvan kanssa, kaikkoaisivat luultavasti aika äkkiä. Minkään sortin evankeliointi ei myöskään yleensä houkuta ei-uskovia lukijoita, vaan saa lähinnä ärsyyntymään. Miten siis kirjoittaa kristillisistä teemoista ilman, että tulee väärinymmärretyksi, saa aikaan aggressiivisen debatin tai karkoittaa kaikki muut kuin uskovaiset lukijat pois ruudun ääreltä? On tuntunut, että jos haluan jonkun lukevan muita aiheita käsitteleviä tekstejäni, hengellisiä asioita ei kannata tuoda esiin. Jos profiloidun kristityksi bloggaajaksi, ei-uskova valtaväestö ei ehkä koe minua niin samaistuttavana tyyppinä, jonka juttuja olisi kiva seurata.

Tavallaan tällä ei pitäisi olla väliä, koska kirjoitan blogia pääasiassa itselleni, enkä edes ole tavoitellut lukijakunnan laajentumista kuin vasta murto-osan blogini elinkaaresta. Mutta on sillä ehkä kuitenkin merkitystä, sittenkin. Väkisinkin sitä alkaa miettimään, onko uskonnollisten aiheiden esiin tuomisessa mitään järkeä, jos kukaan ei ole kiinnostunut lukemaan niistä ja karkoitan niillä vain samalla nekin ihmiset, joita perhe- ja lifestyle-tekstini kiinnostaisivat. Vaikken edes tiedä, ketä blogini lukijat ovat, en halua edes jonkun satunnaisen henkilön ruudun toisella puolella ajattelevan minusta negatiivisesti. Sama ilmiö pätee siis netissä kuin tosielämässäkin. Eihän silläkään ole oikeasti mitään väliä, jos joku yliopiston ryhmätyöpari kohottelee minulle kulmiaan tai pitää tiukkapipona vakaumukseni vuoksi, mutta ajatuksena sellainen vain tuntuu niin epämiellyttävältä. Olisi kivempi vain olla kaikkien mieleen, vaikka se on täysin mahdotonta.

Ehkä otan siis tästedes tavoitteekseni ottaa edes niitä pienen pieniä askeleita kohti avoimempaa uskosta ja itsestäni kertomista niin tosielämässä kuin täällä bloginkin puolella.

Tein vuosi sitten marraskuussa postauksen, jossa kerroin kellonaikoineen yhden tavallisen arkipäiväni kulusta. Olen jo pitkään ajatellut, että olisi hauskaa toistaa sama nyt, kun arkea muovaa vauvan hoitaminen. Tänään siis luvassa eilisen aikatauluni: mitä tuikitavalliseen kotipäivään vauvan kanssa sisältyi.

5.05 Vauva on nukahtanut illalla vasta ennen kahtatoista parin tunnin nukuttelujen päätteeksi, joten selviämme yhdellä yöheräämisellä. Otan hänet pinnasängystä viereeni syömään ja nostan sitten takaisin omaan petiinsä. Vauva jää ähistelemään pinnasänkyyn, mutta onneksi olen tottunut saamaan nopeasti uudestaan unenpäästä kiinni äänistä huolimatta. Tiedän, että hänkin kyllä vaipuu pian syvempään uneen.

8.40 Herään vauvan ääntelyyn. Mies on juuri lähdössä kouluun ja tulee vielä sanomaan meille heipat. Imetän vauvan ja syömisen jälkeen häntä selvästi vielä väsyttää, mutta hän ähistelee ja kiemurtelee niin paljon, ettei meinaa saada enää unen päästä kiinni. Olemme nyt testanneet Swaddle Up -pussia, joka onneksi tuntuu vähän auttavan. Istun hetken pinnasängyn vieressä antamassa vauvalle tuttia ja odottamassa, että hän nukahtaa.

9.00 Nousen ylös ja syön aamiaisen, jonka mies on laittanut minulle valmiiksi jääkaappiin. Koska minä hoidan vauvan iltanukuttelut ja yöheräämiset, mies herää aina meistä ensimmäisenä ja hoitaa aamupalan valmistuksen ja koiran lenkityksen minun ja vauvan nukkuessa. Syödessäni selaan tietokoneelta pikaisesti kaikki vakionettisivustot: somen, blogit ja YouTuben. Syötyäni kirjoitan vielä tämän postauksen alulle. Aamun ensimmäiset pari tuntia ovat usein minun omaa aikaani, koska vauva nukkuu äitiään kauemmin. Tänään ei tarvitse edes tehdä kotitöitä, koska ahkeroin eilen oikein kunnolla: pesin vessan ja kylpyhuoneen, imuroin sekä kokkasin kaksi ruokaa valmiiksi.

9.30 Kaivan vauvakirjan esiin ja kirjoitan sinne synnytyskertomukseni. Olen tehnyt jo aiemmin synnytyksestä postauksen tänne blogiin ja kirjoittanut tarkempia tuntojani Word-dokumenttiin, joten riittää, että muokkaan niistä hyvän kokonaisuuden vauvakirjaa varten. Vauvakirjan täyttäminen ja muistojen tallettaminen on minulle tosi tärkeää, joten on ihana saada sitä taas eteenpäin. Pitkän tekstin käsin kirjoittaminen on kuitenkin yllättävän hidasta ja vie melkein tunnin. Surffailen vielä hetken netissä ennen vauvan heräämistä.

11.05 Vauva herää uniltaan. Imetän hänet, vaihdan vaipan ja teen muutkin aamutoimet. Vauva on virkeällä tuulella, joten höpsöttelemme yhdessä makuuhuoneessa. Koska hän on tänään tasan kaksi kuukautta vanha, pidämme pienen valokuvaustuokion ja otan hänestä myös söpön videon.

11.50 Mies tulee kotiin tentistä ja syömme yhdessä lounaaksi tonnikalalasagnea. Katselemme samalla Big Brotherin koostetta. Vauva on vuorotellen molempien sylissä ja hetken leikkimatollakin,mutta ei tällä kertaa tunnu oikein viihtyvän siinä.

12.25 Ruoan päätteeksi mies ottaa vielä kahvia ja syömme muutamat karkit. Vauva on vähän uneliaan oloinen, mutta ei rauhoitu kunnolla nukkumaan.

13.00 Imetän vauvan ja vaihdan vaipan sekä annan hänelle D-vitamiinitipat. Mies tekee opiskelutehtäviään.

14.00 Puemme itsemme ja vauvan ulkoilukuntoon ja suuntaamme koko porukalla lenkille koiran kanssa. Sää on aika viileä ja hieman sateinenkin, mutta syksyisen raikkaassa ilmassa on silti mukava kävellä. Vauva nukahtaa saman tien vaunuihin ja nukkuu koko lenkin ajan.

15.10 Palaamme kotiin. Vauva herää uniltaan syömään. Aiomme mennä tänään kirpputorille, mutta mies haluaa hoitaa ensin  opiskelutehtävänsä valmiiksi, joten odotellessa höpöttelen hetken vauvan kanssa.

15.45 Lähdemme käymään parilla lähikirppiksellä. Vauva tulee mukaan kantorepussa. Tavoitteenani on löytää imetykseen sopivia paitoja, joita olen metsästänyt jo useaan otteeseen. Niitä ei taaskaan löydy, mutta ostan Fidalta parilla eurolla ohuen kevyttoppahaalarin ja sukkahousut vauvalle. Ystäväni häät ovat reilun viikon päästä, ja kaikki vauvalle hankitut sukkahousut ovat kokomerkinnästä 50/56 huolimatta ihan liian suuria. Toivon, että nämä olisivat riittävän pienet, vaikka kokoa onkin hankala arvioida vauvan ollessa kippurassa kantorepun uumenissa. Takaisin kotiin kävellessä poikkeamme vielä Tokmannille. Ostan lankakerän parhaillaan työn alla olevia vauvan villahousuja varten.

17.15 Imetän vauvan heti kotiin päästyämme ja mies laittaa patongin uuniin. Syömme päivälliseksi kasvissosekeittoa.

18.00 Makoilemme hetken sängyllä ja sovitan uusia vaatteita vauvalle. Nämäkin sukkahousut ovat reilut, mutta kuitenkin sukkien kanssa puettuna ihan käyttökelpoiset. Jes! Vauva on taas uneliaan oloinen, joten otan hänet syliin rauhoittumaan ja heijailen häntä olohuoneessa uneen. Kun tyypin silmät alkavat painua kiinni, käyn viemässä hänet omaan sänkyynsä ja tulen itse kirjoittamaan tätä blogipostausta.

18.55 Siirrän kuvia kamerasta tietokoneelle ja muokkaan muutaman valmiiksi blogia varten. Vauva nukkuu levottomasti ja herää vähän väliä päästämään muutamat itkuhuudot, mutta rauhoittuu aina uudelleen uneen, kun käyn laittamassa tuttia suuhun.

19.40 Vauva herää ja imetän hänet. Mies juttelee vauvan kanssa sillä välin, kun hoidan hommani tietokoneella valmiiksi. Julkaisen Instagramissa muutaman kivan kuvan vauvan ensimmäisiltä kuukausilta.

20.35 Käymme vuorotellen suihkussa. Yleensä peseydymme aina aamuisin, mutta nyt suihku on aikataulusyistä kätevämpi hoitaa jo illalla.

21.00 Teemme iltapalaksi paahtoleipää ja mysliä jogurtin kera. Syömisen jälkeen imetän vauvan.

21.50 Vauva ei ole vielä nukahtanut, joten menemme kaikki yhdessä iltalenkille koiran kanssa. Vauva itkee alkumatkan väsyneenä vaunuissa, mutta rauhoittuu, kun laitan hetkeksi sormeni hänen suuhunsa ja annan imeä sitä – tutti kun on unohtunut kotiin. Lenkin jälkeen hoidan iltatoimet ja aloitan vauvan nukuttelut.

23.05 Vauva ei ole vieläkään nukahtanut kunnolla, vaan herää tuon tuostakin pieneen itkuun, vaikka torkahteleekin sänkyynsä. Ruokin hänet vielä kerran, ja taidamme molemmat torkahtaa, koska havahdun vasta kahdeltatoista nostamaan uneliaan vauvan takaisin petiinsä.  Yleensä vauva ei koskaan nukahda iltaisin rinnalle, vaan vaatii kävelyä ja hytkyttelyä, mutta tällä kertaa näköjään näin. Ehkä se Swaddle Upkin tosiaan hieman auttaa?

Päivä sujui oikein mukavasti, vaikka emme tehneet mitään erityisen ihmeellistä tai kiinnostavaa. Mietin jopa, viitsinkö tehdä postausta näin kotihengailun täyteisestä päivästä, mutta onpahan ainakin realistinen meiniki 😀 Oli ihanaa, kun sai pitää vapaapäivää kotitöiden tekemisestä ja mies oli niin paljon kotona. Ehdimme puuhailla paljon koko perhe yhdessä, vaikka hän aina väleissä kouluhommia tekikin.  Ylipäätään koen, että arki vauvan kanssa sujuu tällä hetkellä todella mukavasti. Lähes ainoa rasittava tekijä on se, että vauva nukahtaa yöunille niin myöhään ja on usein iltaisin muutenkin levottomampi. Onneksi hän nukkuu kuitenkin muuten hyvin, eli omaa aikaa tulee aamuihin ja aamupäiviin ja yöt sujuvat yhdellä-kahdella syötöllä.